Kulttuuri

Kirja-arvio: Planet Fun Fun tarjoilee myöhäiskapitalismin kuvaa

Johannes Ekholm: Planet Fun Fun. Otava 2020. 461 s.
Kuva: Otava

Johannes Ekholm (s. 1984) luottaa puheeseen kerronnan muotona.

Hän on kirjoittanut näytelmiä ja tehnyt kolme kirjaa, jotka koostuvat pelkästään tai lähes repliikein esitetystä keskustelusta: kaksi romaania ja niitä edeltävän, nimellisesti graafista suunnittelua käsittelevän teoksen, joka menisi myös romaanista.

Kirjoja yhdistää metodin lisäksi sisältö: kaikissa on keskivertoromaania enemmän asiaa ja vähemmän koossapitävää, kuten juonta tai tarinaa.

Siksi Planet Fun Funista, Ekholmin toisesta romaanista, ei kannata etsiä yksittäistä asiaa, jolla kuvata sen todellisuuksia.

 

Teos on moniääninen mosaiikki, mielikuvien ja heijastusten silppua, aatteiden ja ilmiöiden runsaudensarvi.

Se on ajankuva meemejä postaavasta, internetissä ja sosiaalisissa medioissa elävästä sukupolvesta, jota ei niinkään yhdistä iän, työnkuvan tai asuinpaikan kaltaiset ulkoiset seikat kuin heidän alisteinen asemansa yhteiskuntaa hallitsevaan pääomaan.

Planet Fun Funin kehyksenä, vähän dekkarimaisena juonteena, toimii taideteos, jonka tuhoamista naistenlehden toimittaja selvittää.

Toinen lonkeronsa joka puolelle pärisyttävä taho on ylikansallinen energiajuomayhtiö, jonka perustaman valokuvakeskuksen pihalla taideteos sijaitsi.

 

Näiden rinnalla esiintyy aktivisteja, okkultisteja, räjähdysherkän ideologisena kuvattua virkavaltaa ja taustavaikuttajia, joiden toiminta saa todellisuuden näyttämään nukketeatterilta.

Sikäli kuin mitään todellisuutta romaanissa on. Planet Fun Fun kun koostuu paitsi rinnakkaisista juonilinjoista myös päällekkäisiä tasoja luovista kerrontaratkaisuista.

Tekstien palapelimäisyys ja rinnan esiintyvät vaihtoehtoiset käsitykset tapahtumista ja todellisuudesta, sekä vainoharhainen suhde valtaeliitteihin ja salaliittoihin tuo mieleen Jaakko Yli-Juonikkaan teokset.

Samaa huumoriakin on, vaikka Ekholm on vakavampi, mikä ehkä liittyy kapitalismikritiikin ympärille kietoutuviin teemoihin, joita löytää myös hänen muista teoksistaan ja Työstäkieltäytyjäliiton julkaisuista.

 

Romaani ei silti väitä mitään suoraan, vaikka niinkin voisi tulkita: yksittäinen ihminen ei teoksen myöhäiskapitalistisessa järjestelmässä ole edes voimaa välittävä ratas, vaan pelkästään liikettä ylläpitävä orja.

Planet Fun Fun on vakavasta asiapitoisuudestaan huolimatta myös hauska, ja joka tapauksessa tarkasti kasattu, ajatuksia kirittävä ja vapautuneesti etenevä romaani.

Se on täynnä erikoista ja selittämätöntä, koska sellainen on myös järjestelmä, jota se kuvaa.

Kaoottinen tila, jossa olennaisiinkin kysymyksiin saa vain vastakysymyksen.

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic