Kulttuuri

Kirja-arvio: Salakuljettajat ja kirjailijat ilman rajoja

Hassan Blasim. Kuva Katja Bohm

Hassan Blasim: Allah99. Suom. Sampsa Peltonen, WSOY 2019, 328 s.

”Avaruutta ja merenpohjia kyllä tutkitaan, mutta ihmismielessä jylläävään vihaan ei haluta löytää lääkettä”, todetaan eräässä aamuöisessä marihuanan- ja viinanhuuruisessa parvekeseminaarissa Hassan Blasimin Allah99-romaanissa.

Lennokkaan, monikansallisen istunnon aiheina ovat rasismi, maahanmuutto, sodat, islam ja Eurooppa.

Ne ovat laajemmin myös koko romaanin teemoja. Yltäkylläisen hersyvästi lukijalle vyörytetään tarinoita pakolaisista ja salakuljettajista, omaa paikkaansa uudessa kotimaassa – maailmassa ylipäätään – etsivistä kulkijoista.

Kertomuksista voi löytää lääkkeitä ihmismielessä jylläävään vihaan, tai syitä ja selityksiä nyt ainakin.

 

Allah99-romaanin henkilöt eivät kuitenkaan ole mitään statuksensa edustajia, kärsivää uhrien massaa, vaan omintakeisia, taiteellisesti, älyllisesti ja seksuaalisesti aktiivisia yksilöitä, tahtovia ja kekseliäitä.

Yksi toimii salakuljettajat ilman rajoja -aktiivina, toinen livetubettaa murtovarkauksistaan. Kolmas tekee keskellä sodan runtelemaa Bagdadia absurdeja puisia ääniveistoksia, kuten aasin äänellä kiljuvia kaloja.

Kertomuksia luotsaa Irakista Suomeen muuttanut kirjailija, joka kerää niitä blogiaan varten. Hän haastattelee kanssakulkijoitaan, ja välillä itseään. Kertoo rahahuolistaan, jallunjuonnistaan ja baaripanoistaan – ja pölläyttää esiin tunkkaisen tuulahduksen kliseistä, vanhahtavaa suomalaiskirjallisuuden arkirealismia.

 

Kirjallisia traditioita ja kirjoittamista pohditaan romaanissa paljon ja kiinnostavasti. Runsaasti palstatilaa saa kertojan ystävä, niin ikään irakilainen kirjailija, joka kirjeissään purkaa koskettavasti tuntojaan vanhenemisesta ja ilmaisun vaikeuksista.

Usein viitataan romanialais-ranskalaiseen filosofiin Emil Cioraniin. Yhdistävinä aiheina ovat maanpakolaisuus ja pyrkimys kansallisuuksien rajoista piittaamattomaan ilmaisuun.

Allah99-romaanin eri tekstilajeista yhteen nivottu runsas rypäs on herkullinen vastakohta Blasimin aikaisemmille, kansainvälisessä taidemaailmassa mainetta keränneille novelleille, niiden niukalle ilmaisulle ja taitaville leikkauksille.

Yhteistä on kuitenkin karhea, elämän rumuutta väistämätön katse, ja juuri siitä kimpoava kauneudentaju.