Kirja-arvio: Torsti Lehtisen historiikki esittelee filosofian naisia monipuolisesti ja kunnioituksella
Filosofin ja kirjailijan Torsti Lehtisen Sofian sisaret on tervetullut lisä usein kovin mieskeskeisiin filosofian historiaa käsitteleviin teoksiin.
Se esittelee naisfilosofeista Lehtisen valikoiman, josta Lehtisen mukaan joku ”voi aiheellisesti napista, että tietty merkittävä filosofi on jätetty esittelemättä”. Kieltämättä kirja olisi voinut olla paksumpikin.
Tarkoituksellisesti paljon tilaa saavat varhaiset naisfilosofit, joista Hypatia ja Hildegard Bingeniläinen olivat pääasiallisesti uskonnollisia ajattelijoita. Lieneekö sattumaa, että lähes kaikki kirjassa esitellyt ajattelijat olivat tai ovat jossain määrin uskonnollisia.
Arvio jatkuu kuvan jälkeen.
Antiikin filosofeista Diotima esiintyy vain Platonin teoksessa, ja hänen historiallinen olemassaolonsa on kyseenalainen. Varhaisia naisfilosofeja ei vain juuri ollut, sillä sekä niin antiikin Kreikassa kuin keskiajan ja uuden ajan Euroopassakin nainen nähtiin ei-ajatteleva olentona, jonka oli tarkoitus miellyttää miestä ja huolehtia perheestä.
Siksi ilahduttavaa on kirjan vahva feministinen painotus. Yksi varhaisimmista, ellei varhaisin, feministi, jolta on säilynyt kirjoituksia, oli Mary Wallstonecraft (1759–1797). Hän toi esiin varsin radikaaleja näkemyksiä aikansa sovinistisessa maailmankuvassa ja hänet haluttiin pyyhkiä historiankirjoituksesta epäsovinnaisen elämäntyylinsä vuoksi.
Simone de Beauvoir taas auttoi luomaan modernia feminististä teoriaa. Joidenkin väitteiden mukaan hän vaikutti enemmän miesystävänsä Sartren ajatteluun kuin Sartre hänen. Molemmat edustivat kuitenkin eksistentialistista koulukuntaa, ja de Beauvoir omaksui Sartrelta keskeisiä filosofisia termejä. De Beauvoir piti itseään enemmän romaanikirjailijana kuin filosofina.
Vaikeaselkoisempi ja paikoin hieman kaukaakin ajatuksia hakeva feministifilosofi on sen sijaan Luce Irigaray. Hänen kirpakka tyylinsä on jossakin määrin vastakkainen Martha Nussbaumin humanismia, empatiaa ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta feminismiin yhdistävään ajatteluun nähden.
On mukavaa, että teksti on pääasiallisesti helppotajuista ja helposti lähestyttävää. Tämän varjopuolena taas voi nähdä sen, että jotkin esitellyt ajatukset jäävät hieman ympäripyöreiksi. Paikoin tuntuu, että filosofien ajatuksiin ei aivan tahdo päästä sisään.
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en ollut aikaisemmin kuullut Iris Murdochista tai Elizabeth Anscombesta, vaikka heistä kumpikin ovat tunnustettuja filosofeja, Murdoch pääasiallisesti romaanikirjailija. Mutta sehän vain todistaa Lehtisen teoksen tarpeellisuuden.
Toivottavasti näemme tulevaisuudessa perusteellisemmankin naisfilosofeja esittelevän teoksen. Tai toivottavasti filosofian yleisteoksissa otettaisiin naisfilosofit laajemmin huomioon. Heidän sanomansa painavuudesta sen ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni.
