Kulttuuri

Kirja-arvio: Trilogian toinen osa taustoittaa taikurin tarinaa

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika. WSOY 2019. 411 s.

Anniina Mikaman tarinamaailma on virkistävä lisä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras (2018) kertoi tapahtumista 1890-luvun Helsingissä ja esitteli lähes ihmeisiin kykenevän taikurin, Tomin.

Trilogian toinen osa kertoo, miten Tomista tuli taikuri – tai ylipäätään Tom.

Huijarin oppipoika ei silti ole Tomin tarina, vaan päähenkilönä 1800-luvun alkupuolen Krakovassa esiintyy nuorimies Wiktor. Eräänä yönä hän näkee kirkkaan tähdenlennon, menee katsomaan ja saa taivaalta pudonneen esineen räjähtäessä sirpaleen selkäänsä.

Siinä menevät eläväisen Wiktorin tulevaisuudentoiveet. Hänet pelastaa maankiertäjä Seweryn, joka osoittautuu kellosepäksi ja silmänkääntäjäksi.

 

Tomin perheen luo jäävällä Sewerynillä on omat kytköksensä kaupunkiin, ja myös Wiktorin lapsuudenystävä Zofia pysyttelee sinnikkäästi lähettyvillä, vaikka Wiktor vammauduttuaan yrittää vältellä tyttöä.

Kolmikko tempautuu hurjiin tapahtumiin piilotellessaan taivaalta tipahtaneita kummallisuuksia, joista suurin on mekaaninen mies. Samalla teos pui rakkautta surumielisellä tavalla.

Monien lajityyppien yhdistelmästä syntyy tarina rakkaudesta, luopumisesta ja totuuksista. Romaani on itsekin kuin hienosyinen kellopeli tai taikatemppu – joskin juuri taikuruutta on tässä teoksessa esikoista vähemmän.

On vaikea edes kuvitella, mihin sfääreihin päätösosa tämän tarinan kuljettaa.

Päivän lehti

23.9.2020

Fingerpori

comic