Kulttuuri

Kirja-arvio: Verevää fantasiaa rinnakkaismaailmoissa

V.E. Schwab: Magian syvempi sävy. Suom. Mika Kivimäki. Karisto 2019. 446 s.
J.V. Schwab, kuva Jenna Maurice

Ihmiset eivät ole hyviä kannattelemaan tasapainoa. Eivät omaansa eivätkä maailman.

Tällä epätasapainon keinulaudalla taituroi V.E. Schwabin fantasiateos Magian syvempi sävy, ja kerrottavaa todella riittää. Kolmesta eri todellisuuksissa sijaitsevasta Lontoosta kertova romaani on trilogian avausosa.

Rinnakkaiset Lontoot

Maagisessa, yltäkylläisessä Punaisessa Lontoossa asuva Kell on Antari, ihminen on jolla on kyky liikkua maailmojen välillä. Hän pääsee sekä magiattomaan Harmaaseen Lontooseen että hirmuvallalla hallittuun Valkoiseen Lontooseen.

Joskus oli myös Musta Lontoo, mutta tiet sinne on tukittu, koska hallitsematon magia tuhosi sen.

Kellillä on paha ja kielletty tapa salakuljettaa asioita maailmasta toiseen, ja kerran hän tekee pahan virhearvion.

Ovela musta taikuus alkaa luikerrella muihin maailmoihin.

Teemana vallan väärinkäyttö

Toinen keskushenkilö on 1800-luvun Englantia muistuttavassa Harmaassa Lontoossa asuva Lila, joka elättää itsensä varkaana. Kun sattumat ja vihamieliset voimat alkavat sekoittaa erillisiä maailmoja, Kell ja Lilakin väistämättä kohtaavat.

Schwab on rakentanut tutunoloisen, mutta silti omaperäisen tarinan, jossa sekoittuvat jännitys, huumori, vaara, erotiikka ja 1800-lukuhenkinen romantiikka. Viimeksi mainittu on kuitenkin lähinnä maustetta. Mika Kivimäki on tehnyt kelpo työtä suomennoksessa.

Kuten Jessica Townsendin Nevermoor-sarja, myös Schwabin teos käsittelee vallanhalua ja magian – eli vallan – väärinkäyttöä. Rinnakkaiset Lontoot tosin ovat vielä väkivaltaisempia ja häikäilemättömämpiä kuin Nevermoor.

Etenkin taikaa alistava Valkoinen Lontoo on allegoria omalle maailmallemme, joka riistää ja alistaa luontoa. Taikakin on eräänlainen luonnonvoima tai erillinen eliö.

Toisen osan suunta arvoitus

Sarjan ensimmäinen osa on kokonainen sellaisenaan. Se sulkee yhden tarinan, vaikka kerrottavaa jää runsain mitoin. Itse asiassa on vaikea päätellä, mihin trilogian toinen osa vie. Se tuntuu raikkaalta.

Kerronta on verevää ja lihallista. Sujuvuutta häiritsee outo tapa painottaa sanoja kursivoinneilla, ja tätä käytetään paljon. Lopun liitteet tuntuvat irrallisilta, siltä, etteivät ne mahtuneet tarinaan, mutta julkaistaan silti.