Kulttuuri

Kirja-arvio: Villitalolla on oma tahto ja jalat

Siri Kolu: Villitalo. Kuv. Johanna Lumme. Otava 2019. 224 s.
Kuva: Johanna Lumme
Kuva: Johanna Lumme

Siri Kolusta on tullut nykyajan Astrid LindgrenMe Rosvoloista lähtien hän on kehitellyt riemukkaan anarkistisia lastentarinoita. Rosvola-joukkion ja lähiönoita Taika Taksisen uusin seuraaja on Villitalo, talo, jolla on omat toimintatapansa.

Päähenkilö Tomtomin isä pääsee talonmieheksi miljonääri von Böökin ihmeelliseen huvilaan Rapinalinnaan, ja koko seitsenhenkinen perhe helpottuu päästessään entistä avarampaan asuntoon. Tomtomille lisäriemua tuo se, että talossa asuu ystäviä.

Huvilan ominaispiirteet käyvät ilmi heti kättelyssä, sillä tapetit vaihtuvat itsekseen, ja jo ensimmäisenä yönä talo ottaa jalat alleen. Se tuntuu tietävän, milloin juuri oikeat ihmiset ovat käyneet taloksi.

 

Liikkuvan kartanon sisällä kihisee, sillä monenkarvainen asukaskunta ei puhallakaan samaan hiileen. Lasten tehtäväksi tulee juonitella, vakoilla ja pitää salaisuuksia, sillä joku tuntuu haluavan saada talon salaisuudet käsiinsä.

Seikkailun tiimellyksessä Kolu muistaa myös arkiset jutut: mistä saadaan ruokaa ja miten pesuvettä? Kytkös ulkomaailmaan pysyy yllä Tomtomin kirjeissä ystävälleen. Kyydissä oppii paljon, muun muassa sen, etteivät asiat tai ihmisetkään ole joka päivä samoja.

Talo on symbolina rikas ja käyttökelpoinen. Villitalokin paitsi elää omaa elämäänsä, myös peilaa salaperäistä omistajaansa ja asukkaitaan. Talon salaisuudet alkavat tässä kirjassa vasta raottua. Sarjan seuraavat osat kertonevat lisää.

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic