Kulttuuri

Teatteriarvio: Kari Heiskasen uusimmassa näytelmässä nähdään kohtauksia tutusta tarinasta

Stalinin suloinen ruoska. Käsikirjoitus ja ohjaus Kari Heiskanen. Lavastus Antti Mattila. Pukusuunnittelu Marjatta Nissinen. Valosuunnittelu Kari Leppälä. Videosuunnittelu Toni Haaranen. Sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 5.3.
Sixten Lundberg, Jari Pehkonen ja Petja Lähde heittäytyvät politiikan pyörteisiin. Kuva: Stefan Bremer
Sixten Lundberg, Jari Pehkonen ja Petja Lähde heittäytyvät politiikan pyörteisiin. Kuva: Stefan Bremer

Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama Stalinin suloinen ruoska sijoittuu hotelli Torniin, johon asettuvat toisen maailmansodan voittajavaltioiden muodostaman valvontakomission venäläiset edustajat.

Komission johtajaksi Stalin on lähettänyt kenraalieversti Andrei Zdanovin (Sixten Lundberg), joka kokee komennuksen lähinnä rangaistuksena.

Heiskanen on aiemminkin käsitellyt näytelmissään tuon ajanjakson tapahtumia, mutta nyt näkökulma on toinen. Esitystä kuvataan hirtehiseksi komediaksi ja kieltämättä teksti vilisee lohkaisuja, joiden kärki osoittaa milloin mihinkin.

Osansa saavat neuvostoliittolaiset lentäjät, jotka ovat epäonnistuneet Helsingin pommituksissa. Taustalle heijastetaan samalla lohdutonta näkymää kaupungin raunioista. Myös suomalaista kansanluonnetta piiskataan ronskein ilmaisuin eikä Suomen poliittinen eliittikään pääse vähällä.

Lisäksi hahmojen stereotypia on omiaan huvittamaan.

 

Zdanov toivoo vain pääsevänsä pois peräkylästä ja puhisee astmaattisena mahorkkapilven keskellä. Häntä pokkuroi poliittinen neuvonantaja, diplomaatti Orlov (Jari Pehkonen), joka ei saa esimieheltään minkäänlaista kunnioitusta.

Tornin poliittisen toiminnan rinnalla elää toinen taso, jossa naispuolinen luutnantti Chizhikova (Pihla Pohjolainen) tuskailee vaatetuksensa kanssa, mitä häneen ihastunut kollega pyrkii lievittämään. Suomalaisia Tornin vierailijoita ovat muun muassa Paasikivi (Pekka Huotari), Kekkonen (Petja Lähde) ja Hertta Kuusinen (Merja Larivaara).

Saattaa johtua siitä, että tuota ajanjaksoa on kuvattu niin moneen kertaan, että sisällöllisesti mitään vallan uutta ei tule esiin. Suurimpina kiistakysymyksinä pyörivät Suomen sotakorvausten maksaminen, saksalaisen omaisuuden kysymys sekä sotasyyllisten rankaiseminen.

Esiin kaivetaan kuitenkin niin vahvasti poliittisen eliitin heikkouksia vallantavoitteluineen ja kompurointeineen, että kansakunnan historiankirjoitukseksi esityksestä ei ole.

 

Dokumenttipätkiä sekä filmattua fiktiota heijastetaan takaseinämälle. Hajalle pommitettu Helsinki ja valtiomiesten puheet luovat epookkia tapahtumien taustalle. Näyttelijäntyö on kohdallaan.

Kokonaisuus ei kuitenkaan jätä suurta jälkeä mieleen. Kotimatkalla on vain tunne, että näin sarjan kohtauksia tutusta tarinasta.

Päivän lehti

12.8.2020