Kulttuuri

Konserttiarvio: Arkipäivää ja leikkejä

Sopraano Pia Freund. Arkistokuva Kati Laukkanen

Tuuloksen kesäkonsertti

Pia Freund, laulu, Sanni Antikainen ja Laura Wahlfors, piano. 14.7.

Sunnuntaina järjestetty Tuuloksen 26. kesäkonsertti jatkoi tutuksi tulleessa formaatissa ja hyvä niin. Tämä alun perin kesätuuloslaisen pianistin Seppo Saloviuksen (1964–2011) puuhaama tapahtuma on aina rakentunut jonkin ajatuksen tai teeman ympärille, ja tänä vuonna sellaisena toimi arkipäiväisyys.

Saloviuksen entisistä oppilaista koostuva työryhmä on onneksi ottanut tapahtumasta järjestelyvastuun, suurelta osin myös soivaa toteutusta myöten, ja näin tälle hienolle tapahtumalle on syntynyt jatkoa vuodesta toiseen.

 

En tiedä, oliko Laura Wahlforsin esittämä otos ranskalaisen Marie Jaëllin (1846–1925) musiikkia ensimmäinen kerta, kun hänen tuotantoaan kuullaan Suomessa, mutta toivottavasti lisää kuullaan pian.

Jaëllin säveltäminen on kiinteästi kytköksissä hänen pedagogiseen ajatteluunsa. Silti myös suurimuotoisempia teoksia, esimerkiksi kaksi pianokonserttoa, odottaa vielä Suomen-ensiesitystään.

Wahlfors esitti pääosin ilmeikkäitä miniatyyrejä, joiden otsikot antoivat osviittaa musiikillisen karakterisoinnin kohteesta. Musiikki toi ajoittain mieleen Schumannin ja Tshaikovskin, mutta 1800-luvun lopun leimallisesti ranskalainen harmoniakieli nosti myös ajoittain päätään.

Wahlfors soitti hienolla soinnilla ja ilmeikkäästi, samoin virtuoosisemmassa Feuillet d’album -kappaleessa hän todisti pianistista osaamistaan. Kaksi Debussy-numeroa, Page d’album ja Pour les arpèges composés toteutuivat myös erittäin hyvin.

 

Pia Freund ja Sanni Antikainen urakoivat pitkän osuuden pääosin 1900-alkupuolen musiikkia, josta Francis Poulencin Banalités-laulusarja oli ainoa laajempi kokonaisuus.

Freund vei esitystä hauskasti melodraaman suuntaan laulujen teemoihin sanoittamiensa juontojen kautta. Hän on laulullisesti erittäin hyvässä vireessä, ja yhteistyö Antikaisen kanssa sujui hyvin.

Toisen puoliajan leikkiteemaiset Igor Stravinskyn ja Francis Poulencin laulut muodostivat suorastaan riemua hersyvän kaaren, josta klassisen musiikin konserttien joskus nähty jäykkä pönötys oli kaukana.

 

Herkkävireinen kamaripianisti Sanni Antikainen soitti soolo-osuudessaan Erkki Melartinin sekä Oskar ja Aarre Merikannon kappaleiden väleihin kolme Erik Satien Gymnopédie-meditaatiota. Näitä olisi itselleni riittänyt pari vähemmänkin, mutta moni saattoi kokea Antikaisen sinänsä hienon esityksen toisinkin.

Joka tapauksessa Antikainen on osaava muusikko, jota kuuntelee mielikseen.

Konsertti huipentui Ralf Gothónin sovittamiin viiteen kansanlauluun, jotka Freund ja Antikainen toteuttivat riemukkaasti. Toivo Kärjen klassikko Muista minua nautittiin ylimääräisenä.