Kulttuuri

Konserttiarvio: Ilmiliekki tarjosi skandinaavisen jazzin juhlaa

Land of Real Men. Ilmiliekki Verkatehtaan Vanaja-salissa 7.3.
Ilmiliekki Quartet Kuva: Perttu Saksa
Ilmiliekki Quartet Kuva: Perttu Saksa

Jazz-kollektiivi Ilmiliekin tuoreimmasta albumista Land of Real Men on kulunut jo melkein vuosi, mutta orkesteri kiertää edelleen sen teeman alla – ja miksei kiertäisikin.

Albumi on orkesterin hienoimpia, ja vaikka bändi onkin pidemmässä perspektiivissä vahvasti profiloitunut yhteistyöhön Emma Salokosken kanssa, on se tässä instrumentaalimuodossaankin huikean kiinnostava huippuosaajien jazzorkesteri.

 

Muusikoiden omaleimaisuus ja toisaalta laaja-alaisuus on yksi Ilmiliekin houkuttimia. Kaikki heistä soittavat monenlaista musiikkia eri yhteyksissä, mikä kuuluu sanottavan tuoreutena ja pyrkimyksenä välttää turhaa lokerointeja ja nimilappuja.

Trumpetisti Verneri Pohjola, pitkän melodisen linjan ja trumpettisoinnin sävyjen mestari, on Ilmiliekille jonkinlainen keulakuva, mutta aika lailla vain visuaalisesti. Musiikin ilmatila jakautuu hyvin tasaisesti osaavien ja toisiaan herkällä korvalla kuuntelevien muusikoiden vuorovaikutukselle.

Pianisti Tuomo Prättälä on ehkä paremmin tunnettu soul-muusikkona, mutta hänen soitossaan kättä lyövät aivan perinteinen bebop-pianismi, lattarivaikutteet ja jopa klassisen pianonsoiton hyveet.

Monet levyn kappaleista ovat hänen tekemiään, ja esimerkiksi Ravelogue antaa kuulijalle miltei impressionistisia sointikenttiä motorisemman tekstuurin lomassa.

 

Rumpali Olavi Louhivuori hallitsee soittimensa koko sävypaletin, ja kuulija päätyy ihmettelemään miten monipuolista sointimaailmaa perussetistä voi ylipäätään kaivaa esille.

Hänen sävellyksensä Balladerus oli myös hieno tunnelmapala, joka kasvoi slovarista intensiivisempiin sfääreihin. Yhteistyö basisti Antti Lötjösen kanssa on kaiken aikaa tällä komppiparilla täysin saumatonta.

Mainitun albumin biisit ovat vaihtelevia musiikilliselta ilmeeltään, mikä tekee kokonaisuudesta hyvin alusta loppuun kantavan kokonaisuuden.

 

Singharat Soi 1 on säveltäjänsä Tuomo Prättälän välijuonnon mukaan osoite Thaimaassa, mutta musiikillisesti se heijastaa jonkinlaista lattarigroovea, joka liikkuu vastustamattomasti leijuvan trumpettimelodian alla.

Nimikkokappale Land of Real Men on puolestaan jylhää luontomusiikkia, joka lainaa riffivetoisuudessaan rockin puolelta osan energiaansa.

Louhivuorella oli tässä kirjaimellisesti backbeat hyppysissään, sillä suuren osan biisiä hän soitti ruokapöytärumpalin tavoin sormenpäillä. Hyvin toimi niinkin.

Pekka Pohjolakin tuli ajoittain näissä hienoisen haikeissa kolmisointutunnelmissa mieleen. Ei ehkä bändin muusikoillekaan mikään kovin vieras assosiaatio.