Kulttuuri

Konserttiarvio: Komea kaari

Jarmo Sermilä Kuva: Riku Hasari
Jarmo Sermilä Kuva: Riku Hasari

Jarmo Sermilä 80 v. Tuomas Nikkanen, piano, Petri Mäkiharju, kontrabasso, Alessandro Chiavetti, trumpetti, Riitta Muikku-Piirainen, sopraano, Eeva Kunnas, huilu, Aale Lindgren, oboe, Mikael Helasvuo, huilu. Hämeenlinnan Raatihuone 16.8.

Säveltäjä Jarmo Sermilän 80-vuotissyntymäpäivänä järjestettiin juhlakonsertti. Tuomas Nikkasen kokoamassa ohjelmassa oli kamarimusiikkia, yksinlauluja, soolosoitinkappaleita ynnä trumpetille ja ääninauhalle sävelletty teos.

Jo tämäkin otos riittää osoittamaan Sermilän monipuolisuuden. Hän on profiloitunut nimenomaan uuden taidemusiikin säveltäjänä.

 

Konsertin aloitti kontrabassolle ja pianolle 1972 sävelletty Tavastonia. Teoksen laaja rekisteri ulottuu matalasta jyrinästä korkeisiin, valittaviin glissandoihin. Petri Mäkiharjun soinnikasta bassoa tuki Tuomas Nikkasen piano samoin koko klaviatuurin laajuudella.

But I Didn’t Know It Was Spring trumpetille ja ääninauhalle oli illan teosten kuopus. Vuonna 1995 syntynyt elektroakustinen sävellys on tekijänsä suosikki ja eniten arvostama.

Trumpetisti Alessandro Chiavetti loi soittimellaan ja nauhoitetulla osuudella valloittavia äänimaisemia. Loppupuoliskon sointi saattoi jollekin tuoda mieleen vaikkapa sirkusposetiivin.

Sopraano Riitta Muikku-Piiraisella oli vaativa tehtävä, laaja laulusarja Talvipäivän seisaus Aimo Vuorisen sanoihin (1969). Tuomas Nikkanen vastasi piano-osuuden virtuoosisesta tulkinnasta. Solistin kaunis, mutta kovin lyyrinen ääni valitettavasti peittyi nyt ajoittain dramaattisen säestyksen ja suuren konserttiflyygelin soinnin alle.

Sanoista oli raatihuoneen akustiikassa vaikea saada selvää. Yleisö saattoi kuitenkin seurata tekstiä käsiohjelmasta.

 

Eeva Kunnas esitti huilusoolon Prolapsus G (1970). Sointi oli tanakka ja hyvä; illan teemaan sopi hienosti huilun matalan rekisterin trumpettimainen sointi teoksen alussa.

Konsertin päättivät pitkän linjan taiteilijat. Aale Lindgren, oboe, soitti humoristisen Opus improbumin (1981) ja Mikael Helasvuo soinnillisesti viehättävän sävellyksen A Weeping Myth (1974) Nikkasen säestyksellä.

Samat muusikot olivat aikoinaan soittaneet teosten kantaesitykset. Näiden kappaleiden 45 vuoden kaari havainnollistui komeasti; ne ovat yhä ensiluokkaista ohjelmistoa.

Sermilän uran olennainen ulottuvuus on ollut toimiminen eri organisaatioissa ja luottamustehtävissä. Oma musiikkikustantamo ja levy-yhtiö ovat rikastuttaneet suomalaista säveltaidetta. Kulttuurielämän yleiset tehtävät eivät verottaneet säveltäjän luomisvoimaa.