Kulttuuri

Konserttiarvio: Sibelius sai hienot synttärit ja Harri Ahmaksen sinfonia komean toisen esityksen

Sibelius-päivän konsertti. Sinfonia Lahti, joht. Dima Slobodeniouk. Barnabás Kelemen, viulu. Sibelius: Viulukonsertto. Ahmas: Sinfonia n:o 4. Sibelius: Finlandia . Verkatehtalla 8.12.
Harri Ahmaksen neljäs sinfonia esitettiin sunnuntaina Verkatehtaalla. Kuva on kolmannen sinfonian kantaesityksestä neljän vuoden takaa. Kuva: Juhani Salo
Harri Ahmaksen neljäs sinfonia esitettiin sunnuntaina Verkatehtaalla. Kuva on kolmannen sinfonian kantaesityksestä neljän vuoden takaa. Kuva: Juhani Salo

Suomalaisen musiikin päivää ja Sibeliuksen syntymäpäivää kunnioitettiin Hämeenlinnassa Sinfonia Lahden konsertilla. Kuultiin koeteltua ja taattua musiikkia sekä uuden modernin sinfonian toinen esitys.

Sibelius on viulukonsertollaan maailman suurten konserttojen eturivissä. Teos on karsitussa toisessakin versiossa täynnä virtuositeettia. Lisäksi se on muodoltaan uraa uurtava varsinkin tässä sävellystyypissä.

Unkarilainen Barnabás Kelemen oli valmis tarttumaan suosituimman 1900-luvun viulukonserton haasteisiin. Loistelias tulkinta oli täyttä draamaa, mutta vastapainoksi kuultiin erityisen lyyrisiä jaksoja. Solistin taito riitti nopeissakin jaksoissa myös harvinaiseen tyylittelyyn, jopa leikittelyyn.

Ylimääräisenä kuultiin vielä sibeliaaninen versio Paganinin ensimmäisestä kapriisista.

 

Dima Slobodeniouk piti orkesterin hyppysissään, eikä kontrolli kadonnut esim. hitaan osan lopussa, kun puhaltajat alkoivat innostua pieneen irtiottoon balanssin kustannuksella. Orkesterin sointi oli mehukas – Verkatehtaalla! – ja hiljaiset nyanssit herkkiä.

Sibeliuksen suosikkiteokset saivat väliinsä Harri Ahmaksen neljännen sinfonian, joka kantaesitettiin Lahdessa itsenäisyyspäivänä. Lisänimeä Songs of Moa kantava teos muistuttaa ihmisen epäkunnioittavasta luontosuhteesta ja sen peruuttamattomista seurauksista, tässä yhden lajin sukupuutosta.

Sinfonian pintarakenne on perinteinen kolmiosainen, johdannolla alkava klassinen muoto. Ahmas aloittaa paksuilla soinnuilla ja intensiivisellä melodialla, jotka johtavat kontrastina yllättävän musikanttiseen ensiosaan.

Surullinen tunnelma palaa. Toisen osan paatos vie taas raskaaseen lauluun. Ahmas kuitenkin tuntee orkesterin, ja tässä teoksessa raskauskin soi hyvin. Orkestraatio toimii. Sinfonia päättyy jahkailematta.

Juhlakonsertinkin yleisöltä se olisi ansainnut paljon innostuneemmat kiitokset. Ahmasta voi hyvin veikata tulevaisuuden nimeksi.

Konsertin päätti tietenkin eteenpäin katsova, energinen ja reipas Finlandian esitys.

Päivän lehti

20.10.2020

Fingerpori

comic