Kulttuuri

Elokuva-arvio: Kuristamisleikki toimii surutyön välineenä

Koirat eivät käytä housuja (Bio Rex). ★★★★Ohjaus J-P Valkeapää. Pääosissa Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta. 1 t 46 min. 
Mona (Krista Kosonen) tarjoaa lohtua leskeksi jääneelle Juhalle (Pekka Strang) elokuvassa Koirat eivät käytä housuja. Kuva: Helsinki Filmi
Mona (Krista Kosonen) tarjoaa lohtua leskeksi jääneelle Juhalle (Pekka Strang) elokuvassa Koirat eivät käytä housuja. Kuva: Helsinki Filmi

Seksi on tärkeä osa ihmistä ja hyvää elokuvan materiaalia, mutta Suomessa se on viime vuosina kelvannut lähinnä pikkutuhmien karvahattukomedioiden houkuttimeksi. Tinkimättömänä taideohjaajana tunnetun J-P Valkeapään kohdalla moista ei kannata odottaa.

Sadomasokismi eli kivulias seksi on kohauttava aihe, mutta skandaalihakuisesti sitä ei lähestytä. Muutamat aktit, kuten hampaan irti kiskominen, hiukan hätkäyttävät, mutta ote on teemaansa nähden siisti ja kosiskelematon.

Paljasta pintaa ei tarjota, nahkaa ja vinyyliä senkin edestä. Minkään lajin pornosta ei ole kyse.

Puuttuva pala löytyy

Minimalistinen tarina on kehityskertomus rakkaan vaimonsa menettävästä kirurgista Juhasta (Pekka Strang), joka surun murtamana kokeilee maksullista sadomasokistista palvelua. Monan ruoska ja korkosaapas maistuvat taivaallisemmalta kuin hän arvasi.

Kokeilu syvenee pakkomielteeksi ja seksuaalisen identiteetin löytämiseksi. Se on ollut hänen sielunsa puuttuva pala.

Monan (Krista Kosonen) käsittelyssä Juha käy läpi omalaatuista terapiaa ja surutyötä. Kuristamisleikin äärirajoilla hämärtyvään tajuntaan kumpuaa voimakkaita näkyjä vaimosta. Kohtaamisen kokemukset ovat kuin huumetta, jota on pakko saada lisää – aina rajumpina annoksina.

Tämä psykedeelinen ulottuvuus on elokuvan vaikuttavin elementti, toisaalta huterinkin. Valkeapää luo sisäiset ääritilat valtavalla intensiteetillä, mikä on hänelle ominaista muutenkin. Tiheää tunnelmaa riittää, muuallakin kuin Monan boksissa.

Pakkomielteet alkavat hallita

Surun aktiivinen työstäminen tuskin kuitenkaan elimellisesti kuuluu sadomasokistiseen seksiin. Kyseessä on erikoistapaus, mielenkiintoinen kylläkin.

Se taas varmasti on tavallista, että seksuaaliset pakkomielteet alkavat hallita elämää. Juha ei pysty keskittymään työhönsä eikä tyttäreensä, kun kivulias hurma vain hyörii mielessä.

Ja Juhalle kelpaa vain Mona. Hänestä tulee vaimon korvike, eikä aina niin innostunut.

Vanha psykologinen muotokuva

Tekijöille ei kuitenkaan tunnu kirkastuneen, onko kyse surutyön välttämättömästä osasta vai aidosta rakastumisesta. Siihen loppu viittaa, jopa Monan puolelta. Ratkaisu haiskahtaa populismilta, koska seksin ammattilaiset tunnetusti haluavat pitää työn ja ihmissuhteet tiukasti erillään.

Pekka Strang huojuu vakuuttavasti yksinäisestä ahdistuksesta repivään himoon. Psykologisena muotokuvana rooli on vuoden parhaita kotimaisia.