Kulttuuri Hämeenlinna

Kuuron miehen kirkkaimmat äänet soivat syksyllä Hämeenlinnan kirkossa

Tänä vuonna on kulunut 250 vuotta Ludwig van Beethovenin syntymästä. Hämeenlinnassa kuullaan kaksi suurkonserttia, joista esitettävästä musiikista kirkkoteos Missa solemnista esitetään hyvin harvoin.
Sonja Saarikko, Kirsi-Marja Alanen, Niall Chorell, Nicholas Söderlund ja Minna Koskikunnas harjoittelevat Heikki Seppäsen johdolla kirkossa. Kuva: Pekka Rautiainen
Sonja Saarikko, Kirsi-Marja Alanen, Niall Chorell, Nicholas Söderlund ja Minna Koskikunnas harjoittelevat Heikki Seppäsen johdolla kirkossa. Kuva: Pekka Rautiainen

Kirsi-Marja Alasen viulun ja kolmen laulajan ääni kohoaa Hämeenlinnan kirkon kattoon. Tässä harjoituksessa on mukana murto-osa Missa solemniksen esittäjäkunnasta, mutta hyvin jylisee.

Missa solemnis esitetään Hämeenlinnassa syksyllä. Konsertti oli tarkoitus pitää ensi viikon sunnuntaina, mutta koronavirus sotki suunnitelmat. Työ ei kuitenkaan mene hukkaan.

Kirkko soi noin sadan esittäjän voimin, kun paikallinen sinfoniaorkesteri Tawastia Sinfonia, kanttorikuorot Vox Cantorum ja Gloria sekä neljä solistia yhdistävät voimansa kanttori Heikki Seppäsen johdolla. Missa solemnis on teos, joka soi kovaa ja korkealta. Se on Beethovenin myöhäiskauden sävellys ja niin vaativaa laulettavaa, että sitä esitetään harvoin.

– Beethoven oli kuuro, mutta on arveltu, että hän saattoi kuulla korkeita ja voimakkaita ääniä, Seppänen kertoo.

Hämeenlinnassa teoksen esittävät Seppäsen sanoin ”ammattitykittäjät”. Soolo-osuudet laulavat näillä tiedoin sopraano Anna-Kristiina Kaappola, mezzosopraano Minna Koskikunnas, tenori Niall Chorell ja basso Nicholas Söderlund.

 

Missa solemnis on Mozartin Requiemin kaltainen mestariteos ja ”kirkollinen suurteos”. Seppäsen mukaan kirkollisuus on tekstisidonnaista.

– Kirkollinen musiikki sisältää Raamatun tekstejä, mutta muutenhan musiikki itsessään on abstraktia. Sävelet eivät ole uskonnollisia, Seppänen huomauttaa.

Tämä teos on kuitenkin herättänyt aikojen saatossa tulkintoja itse säveltäjän uskonnollisuuden asteesta.

– Sellainen arvailu on kuitenkin mahdotonta. Beethovenista on haluttu maalata romantisoituja juttuja.

Seppänen huomauttaa, että mikä tahansa taideteos on kuitenkin omanlaisensa ihme, tyhjälle paperille taiteilijan mielen syövereistä piirtyvä nuottikuvio, teksti tai taulu.

– Beethoven oli jo omana aikanaan ihailtu nero. Hänen hautajaiskulkueensa oli yhtä iso kuin Jean Sibeliuksen.

 

Beethovenin syntymästä on tänä vuonna kulunut 250 vuotta. Missa solemnista ei silti joka niemessä ja notkelmassa pääse kuulemaan, vaan vaikeaan teokseen tartutaan Hämeenlinnan lisäksi vain Lahdessa ja Oulussa.

Beethoven sävelsi teostaan kolmen vuoden ajan, ja lopulta se valmistui kuukautta ennen hänen yhdeksättä sinfoniaansa. Näissä kahdessa teoksessa on joitain yhteneväisyyksiä, ja myös yhdeksäs sinfonia kuullaan juhlavuoden aikana Hämeenlinnassa.

– Tarkoituksemme on luoda kaari näillä kahdella teoksella. Sinfonia esitetään elokuussa Taiteiden yönä Hämeenlinnan torilla, Seppänen kertoo.

Sinfoniassa on vielä Missa solemnista enemmän joukkovoimaa, sillä pelkästään Hämeenlinnan kuoroista tulee mukaan toistasataa laulajaa.

 

Heikki Seppäsen ja viulisti Kirsi-Marja Alasen vuosi sitten perustama Tawastia Sinfonia koostuu muun muassa muualle muuttaneista hämeenlinnalaistaustaisista muusikoista.

Kaupungista on puuttunut täysimittainen sinfoniaorkesteri sen jälkeen, kun Panssarisoittokunta lakkautettiin vuonna 2013. Jatkuvasti rahoituksen kanssa kamppaileva Hämeenlinnan kaupunginorkesteri taas toimii nykyään pelkällä jousistolla.

Tawastia Sinfoniassa soittaa ammattimuusikoita muun muassa Tampereen Filharmoniasta ja Helsingin suurista orkestereista.

– Soittajat ovat tulleet suorastaan kiljuen tänne soittamaan, Alanen iloitsee.

Hämeenlinnalainen sinfoniaorkesteri toimii edelleen kengännauhabudjetilla, mutta nyt yhteistyö seurakunnan kanssa mahdollistaa täysimittaisen eli 55-henkisen sinfoniaorkesterin pauhun. HÄSA

Kahdesti isoa Beethovenia

Tänä vuonna on kulunut 250 vuotta Ludwig van Beethovenin syntymästä.

Hämeenlinnassa merkkipaalua juhlistetaan kahdella isolla konsertilla.

Missa solemnis syksyllä Hämeenlinnan kirkossa.

Yhdeksäs sinfonia puolestaan esitetään Hämeenlinnan torilla Taiteiden yönä.

Missa solemnis

Beethovenin myöhäiskauden teos.

Hämeenlinnan-esitys on Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan yhteistuotanto Musiikkia linnassa ry:n kanssa.

Konsertti on saanut SKR:n Hämeen rahaston tukea.

Esiintyjinä paikallisia muusikoita ja vierailijoita, yhteensä noin sata henkeä.

Solisteina kuullaan sopraano Anna-Kristiina Kaappolaa, mezzosopraano Minna Koskikunnasta, tenori Niall Chorellia ja basso Nicholas Söderlundia.

Orkesterina soittaa Tawastia Sinfonia.

Mukana ovat myös kanttorikuorot Vox Cantorum ja Gloria.

Musiikkia johtaa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttori Heikki Seppänen.

Päivän lehti

5.4.2020