Kulttuuri

Kuvataide-arvio: Tampereen taidemuseossa esillä nostoja ja nostalgiaa

Joseph Alanen 1.2.–24.5. ja Anna Alapuro Tampereen taidemuseossa 22.3. saakka.
Joseph Alasen teos Sammon taonta on syntynyt vuosina 1910–1911. Kuva: Muu
Joseph Alasen teos Sammon taonta on syntynyt vuosina 1910–1911.

Tampereen taidemuseo tekee tänä keväänä taidehistoriallisesti tärkeää työtä nostaessaan esiin Joseph Alasen, suomalaisessa taiteen tutkimuksessa vähälle huomiolle jääneen taiteilijan. Monet tuntevat Alasen vain Kalevalan kuvittajana, vaikka hän teki lyhyen uransa aikana paljon muutakin.

Kuka Joseph Alanen oikein oli? Lyhyesti vastaten hän oli vuonna 1885 syntynyt tamperelainen sähköteknikko, josta myöhemmin tuli jugendista ammentanut kuvataiteilija.

 

Alasen tie taiteilijaksi kulki Tukholman ja Berliinin kautta. Näihin kaupunkeihin hänet johdattivat sähköalan jatko-opinnot, mutta taideopinnot seurasivat pian perässä.

Berliinissä Alanen tutustui opettajiensa kautta vuosisadan vaihteen keskeisiin tyyleihin, muun muassa impressionismiin ja jugendiin. Alanen myös nautti kaupungin laajasta taidetarjonnasta ja palasikin Berliiniin useita kertoja.

Alanen osallistui ryhmänäyttelyihin vuodesta 1906, piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä vuonna 1910 ja hankki toimeentuloaan lehtikuvittajana, taidekriitikkona ja taideopettajana. Alanen sai näyttelyistään myönteistä palautetta, mutta myös kritiikkiä.

 

Häntä oli hankala asemoida ajan taidekentälle, ja hänen työnsä rinnastettiin käyttötaiteeseen. Tämä toki sopikin jugendin ajatusmaailmaan, missä jakoa “korkeataiteen” ja käyttötaiteen välille pyrittiin tarkoituksella hämärtämään.

Alanen teki erityisesti temperamaalauksia, mutta myös runsaasti piirustuksia ja grafiikkaa.

Alanen tunnetaan tänä päivänä erityisesti Kalevalan kuvittajana ja hän kehittikin tähän tehtävään oman, vahvasti latautuneen ja pronssi- ja rautakauden tyylikeinoista ammentavan muotokielensä.

Näyttelyn yläkerran maalaukset esittävät runsaasti Kalevala-aiheita, joitakin historia-aiheita sekä niin kutsuttuja kansankuvia. Kokonaisuus on näyttävä, mutta yksittäiset teokset eivät kutsu viipymään äärellään kovinkaan pitkään. Ilmaisu on hyvin tyyliteltyä, koristeellista ja litteää, ja hahmot on pelkistetty persoonattomiksi.

Värimaailma on jungendille tyypilliseen tapaan murrettu ja maanläheinen.

 

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Anna Alapuron teos Apina on tuore työ, vuodelta 2019. Kuva: Muu
Anna Alapuron teos Apina on tuore työ, vuodelta 2019.

 

Erityisen kiinnostavia ovat Alasen linoleikkaukset. Niissä mustavalkoisuus luonnollisesti tehostaa ilmaisua, mutta kaiverruksissa Alasen jälki oli ylipäätään koruttomampaa ja peittelemättömämpää. Näiden pienikokoisten teosten tunnelma on latautunutta ja ne tuovat kiinnostavan lisän suomalaisen taidegrafiikan historian alkutaipaleelle.

Alanen kuoli vuonna 1920, vain 34-vuotiaana, espanjantautiin. Nyt kun kuolemasta on kulunut sata vuotta, on korkea aika perehtyä tähän kultakauden suurten nimien varjoon jääneeseen dekoratiivisuuden, laajan symboliikan ja pelkistyksen taitajaan.

 

Pohjakerroksessa puolestaan on esillä nykynäkymien taitavan pelkistäjän, Anna Alapuron, teoksia. Alapuro on tamperelainen taidegraafikko, joka tunnetaan erityisesti väriä hehkuvista, carborundum- ja serigrafiatekniikoilla toteutetuista teoksistaan.

Teokset ovat ilmaisultaan litteitä ja usein ensisilmäyksellä abstrakteja. Lähemmässä tarkastelussa niistä aukeaa myös esittäviä elementtejä ja monia mahdollisia narratiiveja. Alapuro nostaa lähikuviin arkisen ja näkymättömän taikoen sen samalla kauniiksi ja kiehtovaksi.

Erityisen kiinnostava on tuore Himalaja-teossarja, jossa värit hehkuvat totuttuakin intensiivisempinä ja jonka maalauksellisella monotypiatekniikalla toteutetut osat ovat näyttelyn helmiä.

Päivän lehti

5.4.2020