fbpx
Kulttuuri Hämeenlinna

Lausunta meni luihin ja ytimiin – Kristiina Lauttia sai vastikään Lausujain liiton taiteilijajäsenyyden

Lauttian mukaan lausunnan suosio on taas kasvussa.
Kristiina Lauttia arvostaa Kalle Ahlrothin kirjassa Runon lumo esittämää ajatusta: ”Lausujan tärkein tehtävä on viedä sanoma, pegasos, perille viimeistä penkkiriviä myöten.” Kuva: Riku Hasari / HäSa
Kristiina Lauttia arvostaa Kalle Ahlrothin kirjassa Runon lumo esittämää ajatusta: ”Lausujan tärkein tehtävä on viedä sanoma, pegasos, perille viimeistä penkkiriviä myöten.” Kuva: Riku Hasari / HäSa

Kun Kristiina Lauttialle 2000-luvun alussa ehdotettiin lausunnan kokeilemista, hänelle tuli ensin mieleen koulumuisto Parolasta: opettaja kajottamassa runoa korkealla äänellä ja oppilaat hiljaa kuuntelemassa.

Lauttia kuitenkin meni Kanta-Hämeen Lausujien kokoukseen ja tajusi, ettei lausuminen tarkoitakaan harrasta korokkeella seisomista.

Tänä syksynä Lauttia hyväksyttiin Suomen Lausujain Liiton taiteilijajäseneksi. Se on merkkipaalu, joka ennen kaikkea kertoo hänelle itselleen, että parinkymmenen vuoden harjoittelu on tuottanut tulosta.

Tänä syksynä hän on myös tuonut ensi-iltaan ensimmäisen oman lausuntailtansa nimeltä Fuuga häkkilinnulle. Seuraava esitys on marraskuun lopulla Hattulassa.

Lauttia muutti 2000-luvun alussa Hämeenlinnaan Keski-Suomesta, missä hän oli kuulunut teatteriryhmään. Kanta-Hämeessä hän liittyi heti Hauhon kesäteatteriin.

Lausunnan eduksi kesäteatteriin verrattuna paljastui rakenteen keveys. Kun kesäteatteriesitystä harjoitellaan syksystä asti ja esitetään koko kesä, lausuntaprojekti syntyy nopeammin ja sitoo vähemmän.

Lausunta myös kiehtoi sitä enemmän mitä syvemmälle siihen pääsi.

– Aluksi mielessäni olivat Ella Eronen ja muut ponnekkaat lausujat ja kuvittelin, että minun on ymmärrettävä, mitä tekstin kirjoittaja on tarkoittanut. Sitten tajusin, että lausuja saa kokea runon omalla tavallaan. Teksti muuttuu lihaksi, sanat alkavat soida kehossa.

Kanta-Hämeen Lausujilla on ollut tapana pitää vuosittain ainakin yksi iso runoilta. Niitä tehtäessä eri ohjaajat ovat antaneet paljon uutta oivallettavaa. Lauttialle esimerkiksi tekstien käsitteleminen vallitsevan tulkinnan vastaisesti on ollut silmiä avaavaa.

Lausuminen avasi Lauttialle myös uusia väyliä omaan mieleensä.

– Runotekstien avulla olen päässyt irti ajatuksista, jotka ovat vaivanneet mieltäni lapsuudesta asti. Runojen myötä aloin myös käsitellä ajatuksia esimerkiksi parisuhteesta ja uskonnosta.

Lauttia kasvoi lestadiolaisperheessä. Vaikkei oma koti ollutkaan “kaikkein tiukin”, esimerkiksi tanssiminen ja televisio olivat syntiä ja niitä piti välttää.

– Ei aina ollut pienestä tytöstä kivaa olla erilainen kuin muut, hän kuvailee.

Juuri lapsuudesta Parolassa kumpuaa Lauttian runoilta Fuuga häkkilinnulle. Hän kuvaa omaa polkuaan klassikkorunojen avulla.

Runoillan tekeminen tuntui pitkään isolta urakalta, mutta kun moni ohjaaja kannusti, idea alkoi itää. Viimeisin ehdottaja oli Kanta-Hämeen Lausujien pitkäaikainen ohjaaja Marjo Ventola. Hänestä myös tuli Lauttian esityksen ohjaaja.

Lauttialle läheisin runoilija on Lassi Nummi, mutta myös esimerkiksi Katri Valan, Aale Tynnin ja Eeva-Liisa Mannerin tuotanto puhuttelee häntä.

Esityksessä soittaa pianoa Lauttian sisar Riitta-Kaisa Iso-Hirvelä.

Sanassa “lausunta” on hieman vanhahtava kaiku, mutta lausunnalla menee oikein hyvin.

Lauttian mukaan lausunnasta on tullut osin rennompaa kuin aikaisemmin. Monet lausuntaesitykset ovat ennemmin runoteatteria kuin yksinomaan juhlallista seisomista yleisön edessä. Kaikille esitystavoille on kuitenkin tilausta. Itsenäisyyspäiväjuhliin kaivataan erilaista kuin pikkujouluihin.

– Nykyään draamallinen esitys lavastuksineen ja musiikkeineen on ottanut jalansijaa, ja se on otettu todella innostuneesti vastaan.

Lausuntakursseille hakeutuu enimmäkseen keski-iän ylittäneitä ihmisiä, mutta nuoretkin ottavat esittävää runoa haltuun. Open mic- ja poetry slam -illat ovat samaa runossa elämistä hieman erilaisessa paketissa. HÄSA

Fuuga Häkkilinnulle. Kristiina Lauttian lausuntaesitys Hattulan seurakuntatalolla su 21.11. klo 17. Esityksessä pianoa soittaa Riitta-Kaisa Iso-Hirvelä.

Yhteisöjä lausujille

Kanta-Hämeen Lausujat

Paikallinen lausuntataiteen harrastajien seura.

Perustettu vuonna 1976.

Yhdistys tekee nykyään yhteistyötä Vanajaveden opiston kanssa.

Esityksiä harjoitellaan osana opiston toimintaa ja opiston tiloissa.

Suomen Lausujain Liitto

Perustettu vuonna 1938.

Tarkoituksena on elävän, monimuotoisen ja korkeatasoisen lausuntataiteen ja runoesitysten sekä niihin liittyvän koulutuksen tukeminen ja edistäminen.

Yhdistys toimii alan taiteilijoiden, opettajien ja tutkijoiden yhdyssiteenä.

Menot

Uusimmat