Pikkupoikana Tuomo Härkönen piirteli sarjakuvia, joihin hänen serkkunsa kirjoitti tekstit.
Kuten isästään, pojasta ei kuitenkaan tullut kuvataiteilijaa. Muutto Hämeenlinnasta Kemiin opiskelemaan merkitsi Härköselle muutakin kuin että Morgan Kanet vaihtuivat lääkintävahtimestarin oppikirjoihin.
Elämän mullistava paikka oli Kemin kaupunginkirjasto.
– Siellä törmäsin Nobel-palkittuihin kirjailijoihin, jotka olivat kaikki runoilijoita. Rakastuin niihin runoihin.
– Ne kuvat, joita niistä tuli päähän, määräävät runojani. Kirjoitan kuvia.
Leinoa, Lorcaa, Rimbaudia ja ennen kaikkea Saarikoskea ihaileva Härkönen kirjoitti 30 vuotta runoja pöytälaatikkoon. Tai tarkemmin sanottuna roskakoriin.
– 95 prosenttia heitän pois. Olen itse se ykköskriitikko.
Isoveli rohkaisi
Lopulta isoveljen rohkaisemana Härkönen toimitti runojaan kustantajalle. Mediapinta julkaisi kirjan Katu kuin pieni lapsi osana Suomi 100-runokirjasarjaa.
Tuomo Härkönen sanoo, että kerroksittain kuoriutuva sipuli on klisee, mutta se pätee ainakin hänen kirjoittamiseensa. Pelko naurunalaiseksi joutumisesta on muuttunut avoinmuudeksi.
– Aluksi pelkäsin julkaisemista ja piilottelin omat asiani runoihin. Nyt olen oppinut kertomaan enemmän.
Bändeissä soittanut ja kuoroissa laulanut Härkönen tietää, kuinka hyvältä yleisöltä tuleva välitön reaktio tuntuu, mutta vaikka viive onkin pidempi, hän sanoo saavansa samaa energiaa myös runojensa lukijoilta.
– Oli palauta hyvää tai huonoa, se innostaa tekemään.
Työt ja ihmissuhteet veivät Härkösen noin kymmeneksi vuodeksi Norjaan. Kun ensimmäinen runokirjansa käsitteli elettyä elämää, oli toisen luonne eri ja se ilmestyi vain reilu vuosi ensimmäisen jälkeen.
– Psykosfäärin teemana on kaaosteoria. Sekoitan tiedettä ja runoutta toisiinsa, mutta toivottavasti niin, ettei se olisi tylsää, nauraa Härkönen.
Juuri nyt hän viimeistelee itse kuvittamaansa lastenkirjaa Kimmo Kirahvista. Samalla ajatuksissa pyörii – ei enempää eikä vähempää – suhteellisuusteoria.
– Teen runoni siinä mielessä itsekkäästi, etten kirjoita niitä lukijalle vaan itselleni. Mutta tietysti takaraivossa on ajatus, että lukija tykkää niistä.
Keittiönpöytä ja kahvikuppi
Härkönen sanoo kirjoittavansa sekä intuitiivisesti että aihelähtöisesti. Sitä kuuluisaa kirjoittajan “omaa ääntä” korostetaan hänen mielestään hieman liikaa.
– Olen kuitenkin sitä mieltä, että oma ääni koostuu muiden äänistä.
Sitten Kemin kaupunginkirjaston Tuomo Härkönen on viettänyt lukemattomia tunteja muissa kirjastoissa. Tällä hetkellä kolutuimpia ovat Helsingin, Espoon, Hyvinkään Hämeenlinnan ja tietenkin Lopen kirjasto.
– Viisi niitä kirjastokortteja on. Joka paikassa missä olen asunut, minulla on ollut kortti.
Paras paikka kirjoittaa on kuitenkin oman keittiön pöydän ääressä, kahvikuppi lähietäisyydellä.
Siinä ovat syntyneet mm. nämä Psykosfääri-kirjan lauseet:
vallankumoukset ovat toisaalla,
täällä Lopella minä
juon kahvia ja mietin:
miksi sähkö on kuin huurua,
joka purkautuu aineesta?
HÄSA
Tuomo Härkönen
Julkaisut: Katu kuin pieni lapsi (Mediapinta 2018) ja Psykosfääri (Mediapinta 2019).
Työstää parhaillaan lastenkirjaa.
Syntynyt Hämeenlinnassa 1964.
Asunut mm. Kemissä, Kirkkoniemessä, Tromssassa, Oslossa ja Espoossa. Asuu nyt perheineen Lopella.
Opiskellut mm. matematiikkaa, informatiikkaa ja filosofiaa.
Työskentelee yöhoitajana vanhainkodissa.
Harrastuksia mm. miekkailu, kuvataide ja musiikki (rummut, kitara, kuorot). On reikimestari.
Ei ole keräilijä, mutta omistaa saksalaisella thrash metal -yhtyeellä Sodominilla käytössä olleen Jackson-kitaran.
