Näyttely: Luonto tuijottaa katsojaa silmiin Sanna Kanniston valokuvissa

Terävä musta katse tuijottaa kuvasta takaisin. Yksistä raameista lintu, toisista lisko.

– Tarkkailu on kaksisuuntaista. Pelkästään ihminen ei tarkkaile eläintä, sanoo valokuvataiteilija Sanna Kannisto.

Hän on kohdannut silmästä silmään paljon eläimiä eri puolilla maailmaa. Katse ja kohtaaminen ovat tärkeitä elementtejä hänen näyttelyssään Ihmettelyn taito, joka avautui kesäkuussa Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä.

Näyttely on hämeenlinnalaissyntyisen Kanniston uran tähän asti laajin. Esillä on kuvia yli 20 vuoden ajalta. Valtaosa niistä on otettu Etelä-Amerikan sademetsissä, mutta hän on kiertänyt myös muun muassa Italiassa, Suomessa ja Venäjällä.

Kannisto nostaa kuvissaan esiin sekä yksityiskohtien kauneutta että ekologisia kysymyksiä.

Kirsikkapuun oksalla seisoksii vaaleanpunahöyheninen lintu, punavarpunen. Kuvassa terävien kynsien jokainen yksityiskohta erottuu, samoin rinnan höyhenten höytyvät.

Lintu näyttää poseeraavan, ja kuvassa on asetelman ja absurdia kyllä jopa maalauksen tuntua. Kannistoa onkin kutsuttu ”alkemistiksi” tarkan ja samalla häkellyttävän muotokuvallisen lopputuloksen vuoksi.

– Kuvaustapani viittaa myös tieteellisen kuvan perinteeseen. Osassa kuvia esillepano on jopa teatterimainen, ja kuvat asettuvat osaksi lavastetun valokuvan ja asetelman perinnettä taiteessa, hän pohtii.

Valkoinen tausta ja pelkistetyt elementit näyttävät siltä, että kuvat on otettu studiossa, ja niin onkin. Kannisto on kuljettanut koottavan akryylilevystudionsa mukanaan kaikkialle, sademetsäänkin. Mallit ovat esimerkiksi käärmeitä, sammakoita, hyönteisiä ja rengastettuja lintuja.

– Tällä kuvaustavalla pääsen hyvin lähelle eläimiä.

Artikkeli jatkuu valokuvien jälkeen.

Tiede on vahvasti läsnä etenkin Kanniston kuvausmatkojen arjessa. Hän on tehnyt yli 20 vuotta yhteistyötä eri luonnontutkijoiden kanssa ja työskennellyt sademetsien tutkimusasemilla.

Eläimiä otetaan kiinni tieteellisiä tutkimuksia varten, ja samalla Kannisto pääsee kuvaamaan niitä. Tämän jälkeen mallit palaavat omaan elämäänsä.

Kannisto sisustaa studionsa malleja varten kiipeilyoksilla, kivillä ja lehdillä. Uteliaat eläimet liikuskelevat tilassa, ja samalla Kannisto kuvaa. Hän tekee etukäteen tarkat suunnitelmat, mutta lopputulos on toiveen ja tilanteen yhdistelmä.

– Linnut ovat älykkäitä ja sopeutuvat nopeasti. Jos eläin on apaattinen ja stressaa tilannetta, vapautan sen heti.

Näyttelyssä on valokuvia myös Kannistosta tekemässä työtään ja päiväkirjamerkintöjä kuvausmatkoilta. Alun perin vain itselleen tarkoittamissaan teksteissä hän kuvaa työskentelyolosuhteita ja kertoo havaintojaan.

Ihan uskomaton sade. Istun keskellä isoa ruokailuhuonekatosta, joka puolella on noin 5 metriä kattoa vähintään, ja silti tänne tulee kosteutta ja pisaroita, hän kirjoitti 7.11.2008.

Sanna Kannisto lähti ensimmäistä kertaa sademetsään kuvaamaan vuonna 1997, opintojensa loppusuoralla. Viimeisimmän kuvausreissun Etelä-Amerikkaan hän teki vuonna 2018.

– Innostuin sademetsän monimuotoisuudesta ja valtavasta lajirikkaudesta. Ensimmäisellä matkalla sademetsä vei mukanaan ihan kokonaan. Sen kuumuus ja kosteus oli rankempaa kuin etukäteen osasin ajatella, mutta olin kuitenkin jo valmiiksi tottunut retkeilemään ja olemaan metsässä.

Kuvilla on keskustelukumppaninaan videoteosten metsäinen äänimaisema. Sammakot kurnuttavat taustalla, ja lehdenleikkaajamuurahaiset rahistelevat raahatessaan itseään isompia lehtiä.

Näyttelyn luonto ei kuitenkaan koostu vain lähikuvista. Esillä olevat kollaasit pureutuvat kuvien, tekstien ja kaavioiden avulla aina ajankohtaisiin ekologisiin kysymyksiin, etenkin ihmisen toiminnan vaikutuksiin.

Kannisto viittaa hyönteisten määrän vähenemiseen, lintujen uhanalaistumiseen ja elinympäristöjen muutokseen. Hyönteiskadossa uutisoitaessa huomiota kiinnitetään tiukimmin niihin pölyttäjähyönteisiin, joita ilman nimenomaan ihminen kärsii, hän toteaa.

Sademetsäkuvissa metsä palaa ja runsas kasvillisuus väistyy ja katoaa.

– Kun sademetsää kaadetaan maatalouden tarpeisiin, maa aavikoituu, kun sitä on vähän aikaa viljelty. Sademetsä on itseään ruokkiva systeemi, jossa ravinteet ovat maatuvassa aineksessa. Itse maaperä voi olla hyvin köyhää.

Viimeisimmät puolitoista vuotta Kannisto on kuvannut kotimaassa valmistellessaan näyttelyään ja elokuussa julkistettavaa Observing Eye -kirjaa.

Taiteilija on syntynyt Hämeenlinnassa, mutta muistot kaupungista ovat hataria, sillä hän on muuttanut perheensä mukana Turkuun jo viisivuotiaana.

– Hämeenlinnassa asuimme lähiöunelmassa Äijälänkadulla. Tarkistin isältä, hän nauraa.

Suvulla on edelleen mökki Tammelassa. _HÄSA

Sanna Kannisto: Ihmettelyn taito. Suomen Valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas. Esillä 13.9. saakka.