Kulttuuri

”Minun syrämeni oli pahuutta täynnä” – Suomen 1800-luvun tunnetuin murhaaja Matti Haapoja hirttäytyi sellissä, mutta kirjoitti ennen kuolemaansa paljastavat muistelmat

Yhren onnettoman nuorukaisen elämänvaihet on poikkeuksellinen rikoshistoriallinen ja kirjallinen dokumentti. Se syntyi aikana, jolloin suomenkielinen tunnustuskirjallisuus oli vasta muotoutumassa.
Matti Haapojan muistelmia säilytetään Kansalliskirjastossa.

Kellastuneelle paperille mustekynällä kirjoitetut muistelmat lepäävät Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa Helsingissä.

Pahvikansiin sidottua 79-sivuista vihkoa ovat vuosikymmenten mittaan käyneet lehteilemässä kymmenet 1800-luvun tunnetuimman rikollisen, Matti Haapojan mielenmaisemasta kiinnostuneet.

Yhren onnettoman nuorukaisen elämänvaihet on Suomen rikoshistorian ja kirjallisuushistoriankin merkillisimpiä dokumentteja. Kun Haapoja kastoi kynänsä musteeseen todennäköisesti vuoden 1891 paikkeilla ja sommitteli paperille ensimmäiset rivit, koko suomenkielinen tunnustuskirjallisuus oli vasta syntymässä.

Esimerkiksi vuonna 1894 ilmestyi Arvid Järnefeltin Heräämiseni ja Juhani Ahon fiktioksi puettu Yksin 1890. Nyt kynää piteli kouluja käymätön rikollinen.

Miksi Matti Haapoja halusi purkaa elämänsä paperille? Millaista valaistusta muistelmat tarjoavat hänen mielensä sopukoihin?

Kortit pöytään avoimesti

Haapoja paljastaa motiivinsa heti muistelmiensa alussa. Nyt alotan kertoa yhren onnettoman nuorukaisen elämänvaihet, joka on syystä luettava niiren onnettomimpien lukuun mitä mailmasta taita olla, hän avaa.

Haapoja lyö kortit pöytään avoimesti: hän tunnustaa pahuutensa. Muistelmista paljastuu, että Haapojan uskomusmaailmassa ihmisen kohtalon määrittää hänen luonteensa. Sen naruja pitelee viime kädessä paholainen tai Jumala. Haapoja tunnustaa luonnevikansa.

Matti Haapoja (1845-1895) teki ensimmäisen tapponsa vuonna 1869 Ylistarossa. Hänen tekemiensä henkirikosten tarkkaa määrää ei tiedetä. Kuva Rikosmuseo

Se vika on hyvin lyhyesti ilmoitettu, mutta sisältää paljon. Mitä tarkoitan niin se on ihmisen ylpeys ja kiivas luonto, joka nimi sopis paremmin sanoa perkeleen välikappaleeksi, hän kirjoittaa.

– Matti Haapoja halusi olla varoittava esimerkki muille. Että kenenkään muun pahuus ei menisi niin pitkälle kuin hänen, Haapojan muistelmiin hyvin perehtynyt kirjailija Eila Kostamo sanoo.

– Ehkä hänelle oli myös tarve selittää itse itselleen millainen ihminen hän on.

Kostamo myöntää, että osa tutkijoista on ollut kyynisempiä. On spekuloitu Haapojan halunneen osoittaa viranomaisille parempaa puoltaan. Niin tai näin, muistelmilla on eräs arvo, jota muilla häntä koskevilla kirjallisilla lähteillä kuten lehtijutuilla ja oikeudenkäyntipöytäkirjoilla ei ole.

Haapojaan oli iskostunut varhain rikollisen identiteetti.

– Muistelmista puuttuu oikeusistunnoissa näkyvä puukkojunkkarin itsetehostus. Kirjoittaessaan Haapoja uskaltaa olla avoimempi. Hänen ei tarvitse esittää omaksumaansa roolia, Kostamo sanoo.

Lue myös: Hurskas aatelisneiti sulatti pelätyn murhamiehen sydämen, Hämeenlinnan vankila vastusti kahdenkeskisiä tapaamisia

Näin Matti Haapoja kirjoitti

Itsestään

”Minulla kun on ollut se paha vika aina lapsuuresta asti, joka on saattanut aina minun vankihuoneeseen asti. Ja minun täytyy se vika ilmoita, jos joku toinen ihminen huomais sen tulla tuntemaan ennen kun se käypi niin pitkälle kun on minun kanssani käynyt. Se vika on tyhmän ihmisen mielestä vähäarvoinen, mutta se on juuri se sama vika, joka ihmiskunnan turmelee. Se vika on hyvin lyhyesti ilmoitettu, mutta sisältää paljon. Mitä tarkoitan, niin se on ihmisen ylpeys ja kiivas luonto, joka nimi sopis paremmin sanoa perkeleen välikappaleeksi. Kuinka onnellinen mahtaa olla se ihminen, joka tulee sen voittaneeksi, niin maallisesti kuin hengelisestikin.”

”Hän (perkele) onkin tehnyt sen kaupan aivan minun tietämättäni niin kun mahtaa monen muunkin ihmisraukan käyrä. Minun kanssani se on kuitenkin tehnyt liiton ja silloin kun en ole tiennyt kuuta aurinkosta erottaa, kumpiko antaa paremman valon. —

Nyt kun olen tässä sen kaikkein suurimman vikani tahi rikokseni ilmoittanut, niin minun täytyy alkaa ruvetta kertoilemaan millä tavalla se on minun kanssani menetellyt.”

Lähtö kotoa

”Minä silloin täytin yhrentoista vuoren ijän. Nyt sain ruveta hakemaan leipäni mailman markkinoilta…Minä menin erääseen mettätorpan trenkipojaksi. Siellä keitettiin salaa viinaa tahi luvatonta viinaa, ja kaikilta tavoilla hyvin ilosta elämää. Mutta kun talvi loppu niin tehras täytyy seisoa tyhjänä. Koska ei ollut paljon maanviljelemistä, niin ei tarvittu trenkiäkään. Ja minä tulin äitini tykö ja kysyin minne minä nyt lähren. Rupesi äitini neuvomaan, että mennä merellen. Minä kun olin hyvin halukas tuohon tuumaan…Se päätettiin niin että Turuusta taitaa kaiken paremmin päästä, vaikka eivät siltä paikalta ollut monta miestä siihen aikaan käynyt vielä Turuussa asti.

Ensimmäisestä rangaistuksestaan

”Enpä kauvan saanut kulkia ennen kun maallinen laki minun saavutti ja tulin saamaan rankaistuksen, neljäkymmentä paria raippavitsoja. Mutta tuosta en paljon vaaria ottanut, paremmin voisin sanoa, että se oli pikemmin kiihotusta pahuuteen. Senkin tähre, kun en enää tarvinnut hävetä ihmisiä, kun kaikki tiesivät, että minä olin varas. Ja alotin pitkittämään aina pahuuttani, mutta en saanut kauvan olla ennen kun pantiin kahleisiin.

…Sainkin kuulla, että kansalaiseni luulivat, että kyllä minusta vielä ihminen tulee. Seurakunnan paimenkin oli ollut ilonen (?) (epäselvä sana, toim. huom.) minun tähteni, jos vielä tulisin ihmiseksi. Mutta sitä parasta puuttu mitä työsmieskin tarvittee. Sillä ihminen näkee kuin silmäin erestä on, mutta herra katsoo syrämeen. Ja minun syrämeni oli pahuutta täynnä.”

Ensimmäisesta tapostaan

”Yökin oli jo kulunut aina kello kahteen asti. Nyt satuin minä olla kamarissa kun se perkele meni minun sisälleni. Ja sitä tapausta en taira oikein selittäää, mutta minä panen tähän sen rakennuksen piirustuksen, jossa asia tapahtui ja merkitten kirjaimella aina kunkin paikan.

…Yksi mies toi minun sisartani kamariin. Ja eräs mies sanoi, jotta älä tua niin rumia flikkoja tänne. Tuosta sanasta suutuin niin, että meinasin kohta pistää puukon hänen rintaansa. Mies istui, mutta hän vähän väisti ja kun olin niin kiukkuinen etten tahtonut enää uuristaa yritystäni, vaikka näin ettei se sattunut pahasti. Lährin kohta ulos ovesta aina pihallen asti. Nyt olin muutaman minuutin ulkona.

Kun tulin tupaan ja kävelin aina pöyrän päähän asti. Vainaja tuli minua vastan ja nousi istumasta ja sanoi minullen, jotta minä veisin häntä sänkyyn maata, jotta hänessä on haava, eli hän on haavotettu. Minä kysyin kuka on sinua lyönyt, niin hän vastas, että minä.

…Vainaja eli puolen vuorokautta, ja sitten tultiin ja pantiin minuakin rautoihin.

Teksti: Matti Haapoja: Yhren onnettoman nuorukaisen elämänvaihet. Tekstin kirjoitusasua ja kirjoitusvirheitä hieman korjailtu.

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic