Kulttuuri

Jokioisten museorautatien kunnostukseen avustusta, työmaalla nähdään myös topparoikka

Jokioisten museorautatie sai Museovirastolta avustusta peruskorjaustöihin. Kuvassa Joni Savolainen ja Pertti Herva. Kuva: Lassi Puhtimäki, arkisto Kuva: Lassi Puhtimäki

Museovirasto on myöntänyt Jokioisten museorautatien kunnostukseen 30 000 euron suuruisen avustuksen. Hankkeen hyväksytyt kokonaiskustannukset ovat 40 000 euroa. Summa on yksi suurimmista tänä vuonna jaetuista avustuksista. Museovirasto on myöntänyt vuodesta 1994 lähtien avustuksia arvokkaiksi luokiteltujen laivojen kunnostus- ja entistämistöihin. Vuonna 2018 oli ensimmäistä kertaa mahdollista hakea tukea myös raideliikenteen, maantieliikenteen ja ilmaliikenteen kulkuvälineiden entisöintiin. Ainoa…

Haluatko lukea koko jutun ja Hämeen Sanomien kaiken muun sisällön?

Tutustu digiin 1 eurolla

Samalla tilauksella pääset lukemaan Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.

Olen jo tilaaja

Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään. Pääset lukemaan artikkelin loppuun.