Olli Larjo & Lasse Wallenius: Arkisto II
Alkanut näyttelyvuosi etenee kahden paikallisen taiteilijan, Olli Larjon ja Lasse Walleniuksen, yhteisnäyttelyllä. Kuluvan vuosikymmenen alkupuolella alkanutta yhteistyötä jatkavan Arkisto II -installaation videoeditoinnin on tehnyt Tatu Heinämäki.
Erilaisia elementtejä sisältävä kokonaistaideteos pohjautuu kahteen fiktiiviseen hahmoon ja heidän tarinaansa. Installaatiossa on viittauksia muun muassa tekniikkaan, tieteeseen, myyttisiin tarinoihin ja menneisyyteen.
Hämärään tilaan koottu teos vie katsojansa veden erilaisiin ulottuvuuksiin. Liplatuksesta, aaltojen kohinasta ja pulputuksesta koostuvan äänimaailman lisäksi se pitää sisällään erillisiä veistoksia, esineteoksia, videoprojisointeja sekä erilaisia luontoelementtejä.
Keskiöön asetettu isokokoinen vesiallas vangitsee heti huomion vaikuttavalla visuaalisuudellaan. Sen pyörteilevään, tummaan veteen asetellut veistospäät suljettuine silmineen assosioituvat sulaviin jäätiköihin ja hitaasti uppoaviin rantaviivoihin.
Altaan yllä riippuvan kuoritun puun oksille ripotellut pienet ihmishahmot tehostavat osaltaan ihmisen ja luonnon vääristyneeseen suhteeseen liittyvää symboliikkaa.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat läsnä myös seinille ja kankaalle projisoiduissa videoteoksissa, joissa lasten edustamat tulevat sukupolvet huuhtoutuvat hitaasti aaltoilevan veden alle.
Samaa teemaa jatkaa myös yksi installaation vaikuttavimmista yksityiskohdista: toisen videoteoksen alaosaan kiteytynyt ja hitaasti hajoava merisuolareunus muistuttaa kaihoisan kauniilla tavalla sulavista jäätiköistä.
Kokonaisuuteen tuo oman kolahtelevan rytminsä mekaniikkaa hyödyntävä laatikkomainen esineteos, jonka moottori saa työn sisään jätetyn veden aaltoilemaan taustalevyn millimetripaperia vasten tasaisin väliajoin. Vääjäämättömän muutoksen omalaatuista mittaria muistuttava installaatio vie ajatukset liikettä tutkineen kineettisen taiteen alkumetreille.
Teoksen edessä ja sen sisällä kokemuksellisuus ottaa ison roolin. Tilallista kerrontaa tutkinut taidehistorioitsija Kati Kivinen painottaakin, että nykytaiteen liikkuvan kuvan installaatiomuotoisia teoksia tutkittaessa niiden sisältöä ei tulisi erottaa jyrkästi niiden muodosta. Olennaiseksi myös Larjon ja Walleniuksen yhteisteoksessa muodostuu kokonaisuus, jota voi Kivisen sanoin kutsua teoksen tavaksi kertoa tarinoita tilallisessa muodossa.
Hämäryydessä kolahteleva, pulputtava ja liplattava Arkisto II ottaa täysmittaisesti paikkansa kokemuksellisena ja oivaltavana, katsojan tunteisiin ja aisteihin monipuolisesti vetoavana taideilmiönä.
