Kulttuuri

Näyttelyarvio: Vilja Tammisen valokuvat kertovat hiljaisuuden tarinoita

Vilja Tamminen: All These Silent Years. Riihimäen taidemuseo 12.10.2019–26.1.2020
Vilja Tamminen: Juhannus. Kuva: .
Vilja Tamminen: Juhannus.

Vilja Tammisen valokuvat kutsuvat sadunomaisiin hetkiin ja paikkoihin.

Ne näyttävät puuvanhuksia, metsän siimeksiä, valohehkua ja laajoja maisemia. Ja ihmisiä – useimmin lapsia – uponneina näihin maisemiin.

 

Tammisen teokset huokuvat tasapainoa ja rauhaa. Hänellä on erinomainen taito sommitella kuvansa tavalla, jossa laajat ja runsaatkin kokonaisuudet rajautuvat silmää miellyttävästi.

Tamminen ei muokkaa kuvia kuvankäsittelyohjelmilla. Kaikki kuvissa näkyvä on ollut läsnä kuvaustilanteessa.

Kuvaustilanteet Tamminen suunnitteleekin tarkasti. Saatuaan idean kuva-aiheeseen hän miettii kuvauspaikan, mallin ja rekvisiitan. Lopulliseen kuvan luonteeseen vaikuttaa silti sattumakin; valon välke ja tuulenvire oksistoissa.

 

Kuvista välittyy vahvasti luottamuksellinen suhde mallin ja kuvaajan välillä. Kuvien lapset tuntuvat kokonaan unohtaneen kuvaajan, ja teini-ikäisetkin mallit näyttävät hyvin vapautuneilta.

Tammisen teoksia katsoessa voi kuvitella, miten kiinnostavia ja arvokkaita hetkiä kuvaustilanteet ovat olleet kaikille mukana olleille. Kuvista välittyy voimauttavan valokuvan henkeä, vaikka metodit ovatkin toki toiset.

 

Valon ja varjon sekä tumman ja vaalean kontrastit ovat Tammisen kuvissa vahvoja ja jäsentävät kuva-alaa, mutta silti hänen kuvansa ovat harvoin jyrkkiä.

Niissä on tilaa myös hienovaraisille valöörivaihdoksille sekä utuisuudelle.

Suuri osa näyttelyn kuvista on mustavalkoisia, mutta seasta löytyy myös joitakin, lähinnä vihreän sävyjä hehkuvia värikuvia. Ensimmäisten värikuvien kohdalle osuessa seuraa hämmennys. Kuvat tulevat tähän aikaan, toisin kuin mustavalkokuvat, joiden pehmeä hämy häivyttää ajan käsitteen.

 

Tammisen värikuvissa korostuu lavastuneisuus. Värikuvien keijulapset seikkailevatkin ihmisen muokkaamissa puistotiloissa koskemattomamman oloisten metsien sijaan.

Keijujen siivetkin paljastuvat värikuvissa lelukaupasta hankituiksi, mikä mustavalkokuvia katsoessa ikään kuin unohtuu.

Myös suomalaisen maalaustaiteen ikonisiin kuviin viittaavat Kaski ja Haavoittunut enkeli I ja II ovat värikuvia ja korostetusti lavastettuja. Ne kommentoivat nykyaikaa ja tarjoavat mielenkiintoista materiaalia vaikkapa kuva-analyysitehtäviksi eri-ikäisille koululaisryhmille.

 

Näyttelyssä värikuvat ja mustavalkokuvat rytmittyvät toimivalla tavalla, ja kokonaisuutta elävöittävät kauniisti monet tehosteväriseinät.

Kuvavedokset ovat kooltaan enimmäkseen pienehköjä ja keskisuuria. Osa niistä on kehystettyjä ja osa kapalevylle kiinnitettyjä. Tämä vaihtelevuus estää kokonaisuutta käymästä kliiniseksi ja tukee keveää, sadunomaista kokonaisvaikutelmaa.