Kulttuuri

Teatteriarvio: Teatteribarrikadin uutuudessa uhriutuminen on ikuista

Teatteribarrikadi: Synnein suljettu. Käsikirjoitus ja ohjaus Neea Viitamäki, lavastus ja tarpeisto Jaakko Vuolinko, Marjo Maula ja Heidi Helkiö, tekniikka Jaakko Vuolinko, valo- ja äänisuunnittelu Veikko Pulli, Jaakko Vuolinko ja Neea Viitamäki, visuaalinen suunnittelu Marjo Maula, puvustus Heidi Helkiö, rooleissa: Hanna-Leena Henriksson, Killa Keränen, Aleksi Rantanen, Marjo Maula, Antti Leino ja Sirpa Soininen. Ensi-ilta 25.10.2019
Jussi (Aleksi Rantanen) ja Emma (Killa Keränen) joutuvat väärässä mökissä muistojen syövereihin Teatteribarrikadin surrealistisessa näytelmässä. Kuva: Minttu Viitamäki
Jussi (Aleksi Rantanen) ja Emma (Killa Keränen) joutuvat väärässä mökissä muistojen syövereihin Teatteribarrikadin surrealistisessa näytelmässä. Kuva: Minttu Viitamäki

Katsojat pääsevät osaksi surrealistista Synnein suljettu -esitystä Hattulan uudelta kirkolta lähtevällä bussilla, joka ajaa salattuun paikkaan. Oppaaksi pimeille autoteille näytelmässä saadaan eksyneiden nuorten aikuisten videotraileri, jota seuraten osallistavassa näytelmässä saavutaan väärään mökkiin.

Yleisö sulkeutuu värikylläisesti sisustettuun pakopaikkaan yhdessä Eevan (Hanna-Leena Henriksson), Emman (Killa Keränen) ja Jussin (Aleksi Rantanen) kanssa. ”Kun sinä käyt taloksi, talo käy sinuksi” todetaan näytelmän motossa.

Neea Viitamäen käsikirjoittaman ja ohjaaman esityksen yksityisyydessä kuulee hengityksenkin. Katsomoon otetaan kerralla kolmekymmentä henkilöä, joten intensiteetti syntyy voimakkaasta läsnäolosta fyysisiä riittejä, yksilöiden psykologiaa ja ryhmien ongelmia seuratessa.

Kuin Dantea konsanaan

Simultaaninäyttämö johdattaa käsikirjoittaja-ohjaaja Viitamäen henkilöhistoriaan liittyvälle vaellukselle kuin Jumalaisen näytelmän helvetin piireille. Eri aikojen ja paikkojen tapahtumat rinnastuvat esityksen samanaikaisissa näyttämökuvissa.

Eeva avaa mökissä Helmi Helena Oksasen vuonna 1945 kirjoittaman päiväkirjan, joka herää eloon Eevan puolison Jussin ja nuoren Emman kolmiodraamassa.

Näytelmä kutsuu sisäänsä avaamalla ovia 1800-luvun maaseudun tilattoman väestön – torppareiden, mäkitupalaisten, käsityöläisten ja muonamiesten – fiktiiviseen muistiin, joka asettuu osaksi nuorten kohtelua autiotuvassa.

Alistamisen historiaa

Emmasta tulee Eevan ja Jussin avioliiton pahan tiedon objekti, jonka replikointi rikkoo pyhän avioliiton alttaria. Hänet lukitaan autiotupaan Johanneksen (Antti Leino) ja Helmin (Marjo Maula) päiväkirjamuistojen runtelemaksi.

Torjutuiksi ja vihatuiksi osapuoliksi esityksen alitajunnasta nousevat tilattomia vaanivat rovastit ja ruustinnat, lampuodit, lapsenpäästäjät, medisiinarit ja pappilan väki.

Näyttelijät onnistuvat kollektiivisesti käsittelemään seksuaalisen ja henkisen väkivallan kokemuksia alitajunnan ja kehollisuuden rajapinnoilla kuin Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha -triptyykissä.

Messiaaninen soittorasia

Näyttelijäkollektiivi onnistuu parhaimmillaan visuaalisessa ja auditiivisessa läsnäolossa, jota rytmittävät helvetin ja paratiisin välillä risteilevät liikekuvat lapsenpäästäjä, medisiinari Kyöpelin Annan (Sirpa Soininen) hyväksikäytöstä tai Eevasta pesemässä miehensä Jussin jalkoja Betanian Marian kaltaisesti.

Monologitekstit on kirjoitettu intensiivisen taitavasti, vaikka dialogi alkaa ajoittain säröillä. Nuorten kamppailu kuolemansyntien uhreina johdattaa katsojan yhä syvemmälle 1800-luvun Helmi Helena Oksasen etiäisten messiaaniseen soittorasiaan, jonka valo- ja äänisuunnittelusta vastaavat Veikko Pulli, Jaakko Vuolinko ja Neea Viitamäki.

Asunnottomuutta ja uuspaperittomuutta käsitellään esityksessä osana hyväksikäytön ja kaltoinkohtelun historiaa.

Aleksi Rantasen näyttelemän Jussin sanat jäävät kaikumaan Hattulan pimeille teille kuin topeliaanista satua pakenevan huuto: ”Tähdet on kuolleiden maailmojen valoja.”