Kulttuuri

Kasvotusten: "Haluan korostaa, että teatteriharjoituksissa ei voi tehdä virheitä", sanoo Hämeenlinnassa ohjaava Ilkka Heiskanen

Kuva: Sara Aaltio, kuvakooste: Soile Toivonen
Kuva: Sara Aaltio, kuvakooste: Soile Toivonen

”Näytelmän ohjaaminen on vähän samanlaista kuin palapelin tekeminen. Alussa tietää, minkä näköinen kuva pitäisi saada aikaiseksi ja sen tekemiseen on paljon hienoja paloja.

Ne pitää vaan laittaa oikeille paikoilleen. Se ottaa aikansa.

Lopulta ensi-illassa, kun viimeinen pala on paikallaan, olen onnellinen koko palapelin ja niiden käsien puolesta, jotka ovat osallistuneet sen kokoamiseen. Siinä vaiheessa tunnen, että olen oman elämäni sankari.

 

Ohjaajana haluan rohkaista näyttelijöitä ja korostaa, että teatteriharjoituksissa ei voi tehdä virheitä. Voi olla, että kohtaus menee vahingossa eri tavalla kuin aikaisemmin, mutta vahinko voi johtaakin toisenlaisen ratkaisuun tai näkemykseen kohtauksesta.

Sen takia en vaadi, että näyttelijä tekee kohtauksen juuri niin kuin olen itse sen ajatellut menevän. En myöskään ala rähjätä tai esittää tiukkaa ohjaajaa – ihmiset menevät siitä lukkoon.

Olen oppinut, että jos kohtelee toisia niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan, vastakaiku on usein aika miellyttävä ja rakentava. Ohjaajan tärkein tehtävä onkin luoda sellainen ilmapiiri, jossa ihmisten on innostavaa tehdä töitä, tekivät he mitä tahansa.

Esimerkiksi viikko sitten Maratontanssit-näytelmän ensi-illassa Hämeenlinnan teatterissa olin erittäin onnellinen koko näyttelijäkaartin ja kaikkien työntekijöiden puolesta. He olivat loistavia ja venyivät parhaimpaansa.

Lue myös: Teatteriarvio: Maratontanssit on yhteiskunnan pudotuspelin ajaton kuva (7.9.2020)

Tämä oli myös itselleni iso asia, koska Maratontanssien ohjaamisesta olen haaveillut nuoresta asti. Muistan, kun teini-ikäisenä luin Horace McCoyn teoksen Ammutaanhan Hevosiakin, johon näytelmä perustuu. Kirja teki minuun valtavan vaikutuksen. Se on surumielinen ja jopa rankka tarina, mutta siinä on myös iloa. Toisin sanoen: se koskettaa koko tunneskaalaa.

Siihen teatteri perustuukin. Uskon, että jos esitystä katsomaan tulleet ihmiset kokevat tunteita, olemme onnistuneet työssämme.

 

Maratontanssit-näytelmän tekemisestä mieleeni jäivät erityisesti työryhmän into, ilo ja hieno työmoraali. Kun teimme näytelmää, koronaviruksen mahdollisesta toisesta aallosta uutisoitiin jatkuvasti. Pyrin jopa välttelemään uutisointia, mutta aina se ei onnistunut.

Siitä huolimatta tai sen takia meillä oli teatterin johtoa myöten henki, että nyt tehdään ilolla. Ketään ei tarvinnut patistella ja siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää, että esitys pääsee ensi-iltaan, into ja henki vain lisääntyivät.

Lue myös: 110 minuuttia tanssia, 10 minuutin tauko ja sama uudelleen – Hämeenlinnan teatterisyksyn avaus liikuttaa väsyneitä ihmisiä ja suuria tunteita: Katso video (31.8.2020)

 

Keväällä minulla oli koronavirusepidemian takia vain yksi televisioprojekti, mutta viime aikoina olemme kuvanneet Kontio ja Parmas -televisiosarjan kolmatta tuotantokautta.

Sitä on ollut todella kiva kuvata tutussa porukassa. Ja on ollut rentouttavaa hypätä jälleen roolihahmoni Jouko ”Jokkeri” Sumeliuksen tweed-kankaiseen polvihousupukuun ja pyöräillä välillä jopa vähissä vaatteissa pitkin Valkeakoskea. Se on ollut kuin olisi hypännyt virkistävään lähteeseen.

Olen tehnyt televisiosarjoja ja elokuvia jo 1980-luvulta lähtien. Monet asiat tekemisessä ovat pysyneet samoina, mutta myös muutoksia on tapahtunut. Esimerkiksi kamerat olivat ennen rinkan kokoisia, kun nykyään ne ovat suunnilleen vyölaukun kokoisia.

Televisiosarjoja tehdään nykyään myös paljon enemmän kuin ennen. Ja koska kyse on rahasta, sarjojen kuvausajat ovat lyhentyneet. Jos hieman liioittelen, niin se, mihin käytettiin ennen kuukausi, tehdään nykyään puolessatoista viikossa.

Asia ei ole kuitenkaan mustavalkoinen. Monella tapaa tekemisessä on menty eteenpäin.

 

Minulla on sovittuna tälle syksylle televisiosarjan kuvausten lisäksi joitain monologeja ja teatteriprojekti. Ensi vuoden alussa teen televisiosarjaa ja elokuvaa, mutta keväästä ei ole vielä mitään tietoa. En ole kuitenkaan huolestunut, koska niin on ollut viimeiset 30 vuotta.

Jos jotain tulee, kaikki on kotiin päin. Jos ei tule, kehittelen itse joitain projekteja.” HäSa

Juttusarjassa mielenkiintoiset kantahämäläiset kertovat itsestään. Ehdota haastateltavaa sunnuntai@hameensanomat.fi.

Ilkka Heiskanen

58-vuotias näyttelijä ja ohjaaja, joka asuu Helsingissä. Syntynyt Haminassa.

Opiskeli Teatterikorkeakoulussa vuosina 1981–85.

Näytellyt lukuisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Itselle tärkeitä töitä: Tuntematon sotilas vuonna 1997 Pyynikin kesäteatterissa, elokuva Hiljaisuus ja Taivaan tulet -televisiosarja.

Palkittu Jussi-patsaalla parhaasta miessivuosasta vuonna 2010 elokuvasta Hiljaisuus.

Vapaa-aika

Suunnittelee tulevia töitä, kuuntelee musiikkia, rapsuttelee koiraa ja oleilee rauhassa kotona sekä kaupungilla.

Pyrkii pitämään jalat vähintään 20 senttiä maan pinnan yläpuolella, koska ammattiin kuuluu olennaisesti mielikuvitus, haaveilu ja tarinoiden kertominen.

 

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic