Huitin Holstein -maatilaa pyörittävä pariskunta Hannu Huitti ja Mikko Ranta-Huitti omistaa noin 700 taide-esinettä maalauksista pronssiveistoksiin kolmessa eri osoitteessa: Lopella, Helsingissä ja Punkaharjun taideasemalla.
Teoksia he ovat ostaneet hintahaitarilla 20–130 000 euroa.
Arvokkain hankinta lienee nauta-aiheisista veistoksistaan tunnetun Miina Äkkijyrkän Lehmä-pronssipatsas.
Pariskunta rahoittaa taideharrastuksensa myymällä esimerkiksi Yhdysvalloista ja Hollannista tuotua sonnin jo valmiiksi pakastettua spermaa.
Siemenannokset jäädytetään upottamalla nestemäiseen typpeen niin sanotuissa oljissa, jotka suljetaan pieniin putkiin.
– Yhden satsin tilavuus on 0,25 millilitraa per olki. Vuodessa tilalla tuotetaan spermaa sellaiset 20 000 – 30 000 olkea.
HH Embryo on Suomen ensimmäinen yksityinen keinosiemennysyritys. Yhden oljen hinta on 9–23 euroa.
Tilalla on paitsi 150 nautaa, myös kaksi sonnia omasta takaa: astutussonnit Risto Räppääjä aisaparinaan Vague, jotka eivät tuota kaupallista spermaa.
Tilalla siemennetään, myydään siementä, huuhdellaan alkioita, tehdään jalostussuunnitelmia ja välitetään jalostuseläimiä. Sonnin spermaa kertyy vuodessa jopa 7,5 litraa.
Pyhimys varjelee äkkikuolemalta
Kotitilan seiniä koristaa laaja kokoelma muiden muassa Hannu Huitin isoisän serkun eli Ilmari Huitin (1897–1960) maisemamaalauksia ja Kaapo Wirtasen (1886–1959) lammastauluja.
– Aamulla kun avaamme silmät, näemme ensimmäisenä taidetta, Ranta-Huitti sanoo.
Makuuhuoneessaan kaksikolla on taulu Pyhästä Kristoforoksesta. Legendan mukaan pyhimys varjelee äkkikuolemalta.
– Jokaisen pitäisi katsoa taidetta päivittäin. Siitä saa energiaa, ja se on ruokaa sielulle.
Pariskunta kertoo pitävänsä eniten vanhasta esittävästä taiteesta ja nykytaiteesta. Maisemamaalauksia katsellessa sielu lepää.
– Maisemamaalaukset ovat myös pala historiaa. Samoja maisemia ei enää näe. Olisi hienoa tehdä näyttely, jossa on esillä maisemamaalauksia ja niiden rinnalla valokuvia siitä, miltä maisema näyttää nykyään.
Huittia ja Ranta-Huittia on kutsuttu myös taidemesenaateiksi. Termi saa heidät nauramaan.
– Termi kuulostaa aika yliampuvalta, eikä kovin nykyaikaiselta. Ennemmin olemme keräilijöitä, jotka tukevat taiteilijaa ostamalla hänen teoksiaan.
”Ei riitä, että teos on ihan kiva”
Keräilijöinä pariskunta ei aikaile. Jos teos ”kiihottaa välittömästi”, he ostavat sen heti.
– Käymme paljon taidenäyttelyissä. Ei riitä, että teos on ihan kiva. Emme myöskään osta taidetta sillä silmällä, että se hyödyttäisi meitä rahallisesti jotenkin. Ostamme itsellemme ja muille.
Miten niin muille?
– Haluamme, että kokoelma säilyy hengissä, vaikka me emme olisi. Siksi esimerkiksi museot ovat todella tärkeitä.
Kaksikko on miettinyt, että he voisivat avata kotinsa yleisölle taidenäyttelyksi, kuten he tekivät Punkaharjun taideasemalla. Tosin se tapahtuisi Ranta-Huitin mukaan 10 vuoden aikamarginaalilla.
– Eikös tirkistely ole nykypäivänä niin ihanaa, että sitä näytetään jo tositeevee-ohjelmissa? hän hymähtää.
Huitti ja Ranta-Huitti ovat työnsä puolesta kovia liikkumaan ympäri Suomea. Taidetta tulee mukaan sieltä täältä.
– Aika paljon tauluja on kulkenut mukana spermapyttyjen päällä.
”Instituutiolla ei ole fyffeä”
Pariskunta on liittynyt myös Riihimäen taidemuseon ystäviin. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Riihimäen taidemuseon toimintaa.
– Taidemuseon tehtävänä on säilyttää taidetta jälkipolville, mutta instituutiolla ei oikein ole fyffeä, Riihimäellä syntynyt Ranta-Huitti toteaa.
Sanotaan, että kertomus on tärkeämpi kuin sen kertoja. Kuinka tärkeää on tuntea teoksen lisäksi myös sen taustat ja taiteilija?
– Se on tärkeää ja yleensä ongimmekin kaiken mahdollisen tiedon taiteilijasta. Kun tietää ajasta, jolloin taiteilija on elänyt, voi teos avata kokonaan uusia kulmia.
– Olemme odottaneet, että milloin syntyy sukupolvi, joka ei enää osaa yhdistää asioita ja paikkoja esimerkiksi maisemamaalausten suhteen. HäSa
