Kulttuuri Riihimäki

Riihimäen kesäkonsertteihin tulossa esiintyjiä, joita ei tänä vuonna kuulla Suomessa missään muualla

Riihimäen kesäkonserttien kokoava teema on mysteeri, monesta näkökulmasta. Se ei ole vain "hämymusiikkia". Kesäkonsertit järjestetään kesäkuussa, jos koronatilanne ei muuta suunnitelmia. Tällä hetkellä vain toukokuun ennakkotapahtuma on peruttu.
Olli Mustosta kuullaan runsaasti Riihimäen kesäkonserteissa. Kuva: Outi Törmälä
Olli Mustosta kuullaan runsaasti Riihimäen kesäkonserteissa. Kuva: Outi Törmälä

Musiikki itsessään on mysteeri, mutta se myös käsittelee mysteeriä monin eri tavoin. Tästä muotoutui puolivahingossa ensi kesän Riihimäen kesäkonserttien teema.

– En yleensä suunnittele ohjelmistoa niin, että päättäisin teeman ja keksisin siihen sisältöä, vaan teema nousee valitusta ohjelmistosta, kertoo konserttisarjan taiteellinen johtaja, kitaristi Ismo Eskelinen.

Tällä kertaa teema singahti heti avajaiskonsertista, jossa esitetään Olli Mustosen teos Sielulintu.

– Halusin festivaalille Olli Mustosen musiikkia, ja hän lähestyy teoksissaan mystistä maailmaa.

 

Avajaiskonsertti on poikkeuksellinen tapaus, sillä sen esiintyjäkolmikko eli pianisti Olli Mustonen, viulisti Karen Gomyo ja sellisti Julian Steckel esiintyy ensi kertaa yhdessä.

Olli Mustonen esiintyy harvoin kamarimusiikkikokoonpanoissa, ja Gomyota ja Steckeliä kuullaan tällä kaudella Suomessa vain Riihimäen kesäkonserteissa. Molemmat soittavat muissakin kuin avajaiskonserteissa.

– Ajatukseni oli, että ohjelmamme olisi sen verran ainutlaatuinen, ettei samaa kuultaisi muilla festareilla, Eskelinen sanoo.

 

Sana ”mysteeri” ohjaa Eskelisen mukaan helposti ajattelemaan ”mystissävytteistä hämymusiikkia”. Sitäkin ohjelmistosta voi löytää, mutta teemaa lähestytään useasta eri näkökulmasta.

Avajaiskonsertissa kuultava Sielulintu-sävellys pohjaa kalevalaiseen mytologiaan. Eskelinen pitää myös Mustosta itseään osana musiikin mysteeriä: Mozartin lailla hänkin oli ihmelapsi, joka sävelsi kypsästi jo alakouluikäisenä.

– Molemmat olivat hyvin korkealla tasolla jo kymmenvuotiaina.

Kesäkonserteissa kuullaan myös paljon Johann Sebastian Bachin musiikkia, ja Eskelinen pitää mysteerinä myös sitä, miten jonkun elämäntyö on kantanut jo kolmesataa vuotta.

 

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Julian Steckel on harvinainen soittajavieras Suomessa. Kuva: Marco Borggreve
Julian Steckel on harvinainen soittajavieras Suomessa. Kuva: Marco Borggreve

 

Ismo Eskelinen johtaa Riihimäen kesäkonsertteja nyt kolmatta kertaa. Hän kokee olevansa jäävi arviomaan konserttiensa suosiota, mutta yhtä kaikki yleisömäärät ovat olleet kasvussa.

Tänä vuonna kuulijoita houkuttelevat edellä mainittujen lisäksi muiden muassa pianisti Irina Zahharenkova, Johanna ja Mikko Iivanainen duona, baritoni Aarne Pelkonen ja Virtuosi di Kuhmo.

Lapsillekin on festivaaliohjelmassa omia konsertteja.

Myös Eskelinen itse esiintyy joissakin konserteissa. Hänelläkin on faneja, jotka tulevat kuulemaan häntä, missä tahansa hän sitten soittaakin.

– Olen yrittänyt tehdä kesäkonserttien ohjelmistoista todella vaihtelevia, luoda hyviä runsaudensarvia tai hyvällä maulla suunniteltuja sillisalaatteja, hän nauraa.

– Tärkeintä kaikissa konserteissa on, että niissä on mukaansatempaavuutta, koskettavuutta ja hauskuutta. Kaikkia näitä pitää löytyä jokaisesta.

 

Karen Gomyo esiintyy tänä vuonna Suomessa vain Riihimäellä. Kuva: Muu
Karen Gomyo esiintyy tänä vuonna Suomessa vain Riihimäellä.

 

Pitkin maailmaa esiintyvä kitaristi saa musiikkitapahtuman suunnittelemisesta ja toteuttamisesta vaihtelua monipuoliseen mutta usein yksinäiseen kitaristin työhön.

– Kamarimusiikki on yhdessä tekemistä. On jopa addiktoivaa tehdä musiikkia samanhenkisten ihmisten kanssa. Riihimäen kesäkonserteissa saan myös olla tekemisissä muunkin kuin kitaralle sävelletyn musiikin kanssa.

Taiteellinen johtajuus on myös oiva paikka tuoda Suomeen kiinnostavia ulkomaisia muusikoita. HÄSA

 

Riihimäen kesäkonsertit 2.–7.6. Toistaiseksi vain ennakkokonsertti Pekka ja Susi 19.5. on peruttu ja muita ollaan järjestämässä.

Riihimäen kesäkonsertit

Järjestetään 2.–7.6. eri paikoissa Riihimäellä, jos koronatilanne sallii.

Koko ohjelma: riihimaenkesakonsertit.fi

Ti 2.6.

Avajaiskonsertti Sielulintu Suomen lasimuseossa klo 19.

Ke 3.6.

Bachia arjen yläpuolella Riihimäen taidemuseossa klo 17.

Venetsian karnevaali Suomen lasimuseossa klo 19.

To 4.6.

Bachia arjen yläpuolella Riihimäen taidemuseossa klo 17.

Rakkauden mysteeri Suomen lasimuseossa klo 19.

Pe 5.6.

Vuoden nuoret taiteilijat Riihimäen taidemuseossa klo 17.

La 6.6.

Blue in green Punaisessa talossa klo 19.

Su 7.6.

Päätöskonsertti Elämän riemua! Suomen lasimuseossa klo 16.

Päivän lehti

31.3.2020