Kulttuuri

Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson ja Per Gessle kesäkuussa 2011.
Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson ja Per Gessle kesäkuussa 2011. Kuva: dpa picture alliance archive / Alamy

Ruotsalaisen Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson on kuollut 61-vuotiaana, kertoo muun muassa Aftonbladet. Hän kuoli maanantaina aamulla aikaisemman sairauden komplikaatioihin.

Fredrikssonilla todettiin aivokasvain jo vuonna 2002, eikä hänelle annettu paljon elinaikaa. Laulajaa jäivät kaipaamaan puoliso Mikael Bolyos sekä heidän kaksi lastaan.

Roxetten toinen jäsen oli yhtyeen kappaleet tehnyt Per Gessle.

– Aika on kulunut niin nopeasti. On kuin aivan äskettäin olisimme Marien kanssa istuneet pienessä asunnossani Halmstadissa jakamassa unelmiamme. Ja minkä fantastisen unelman saimmekaan jakaa, Gessle sanoi tiedotteessaan.

–  Kiitos Marie, kiitos kaikesta. Olit ainutkertainen muusikko: laulaja, jonka kaltaista pääsemme tuskin enää koskaan kokemaan. Sinä maalasit mustavalkoiset lauluni mitä kauneimmilla väreillä, olit uskomattoman hieno ystävä yli neljäkymmentä vuotta. Olen ylpeä ja onnellinen siitä, että sain jakaa niin paljon aikaasi, lahjakkuuttasi, lämpöäsi, anteliaisuuttasi ja huumorintajuasi, Gessle jatkoi.

Fredrikssonilla todettiin aivokasvain jo vuonna 2002, eikä hänelle annettu paljon elinaikaa. Laulajaa jäivät kaipaamaan puoliso Mikael Bolyos sekä heidän kaksi lastaan.
Fredrikssonilla todettiin aivokasvain jo vuonna 2002, eikä hänelle annettu paljon elinaikaa. Laulajaa jäivät kaipaamaan puoliso Mikael Bolyos sekä heidän kaksi lastaan. Kuva:
Gunta Podina / Alamy

Palasi lavoille aivokasvaimen jälkeen

Fredriksson selvisi aivokasvaimestaan ja teki sen jälkeen Roxetten kanssa useita laajoja kiertueita vuosina 2010–2016.

Vuonna 2013 hän teki soololevyn, jonka tiimoilta hän lähti myös kiertueelle. Vuonna 2016 hän sairastui kuitenkin uudelleen ja jätti lääkärien neuvosta kiertueet sikseen.

Roxetten suurimpia hittejä olivat muun muassa The Look ja It Must Have Been Love. Roxette on Abban jälkeen Ruotsin myydyimpiä yhtyeitä, ja se on myynyt maailmanlaajuisesti noin 60 miljoonaa levyä.

Päivän lehti

18.1.2020