Sääksmäen vienot vedet houkuttelivat pitäjään 1900-luvun alussa Suomen taiteen ja kulttuurin koko kerman

Suomalaisen taiteen historiaa penkoessa törmää jatkuvasti yhteen ja samaan paikannimeen, Sääksmäkeen.

Valkeakoskella puolen tunnin ajomatkan päässä Hämeenlinnasta sijaitsee pitäjä, joka oli 1800–1900-lukujen vaihteessa yksi Helsingin ulkopuolisen Suomen tiheimmistä kulttuurisista keskittymistä. Paikkakunnalla asui ja vietti aikaansa kymmeniä tunnettuja kuvataiteilijoita, säveltäjiä ja kirjailijoita, mukaan lukien kansallistaiteilijoidemme asemaan kohonneet Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja Eino Leino.

– Taiteilijat tunsivat toisensa, ja sana Sääksmäestä levisi heidän keskuudessaan. Seuran lisäksi heitä vetivät tänne kartanot ja luonnon kauneus, kertoo Sääksmäen historiaa tutkinut säveltäjä Kari Rydman, joka on asunut paikkakunnalla 1970-luvulta lähtien.

Wikströmin erämaa-ateljee

Yhtenä ensimmäisistä taiteilijoista Sääksmäelle saapui kuvanveistäjä Emil Wikström (1864–1942). Hänet tunnetaan useista kookkaista julkisista veistoksistaan kuten Helsingin päärautatieaseman kivimiehistä ja Elias Lönnrotin muistomerkistä.

Wikström oli syntyisin Turusta. Parikymppisenä hän opiskeli useita vuosia ensiksi Itävallan Wienissä ja sitten ystävänsä Gallen-Kallelan houkuttelemana Pariisissa.

Pariisista palatessaan he Gallen-Kallelan kanssa päättivät rakentaa omat torppansa Suomen maaseudun rauhaan. Kaksikko puhui suunnitelmissaan erämaa-ateljeista.

Sääksmäki oli Gallen-Kallelalle tuttu hänen vaimonsa Mary Slöörin kautta. Slöörin perhe vuokrasi Sääksmäellä sijaitsevaa Rapolan kartanoa kesäisin, ja myös Gallen-Kallela oli viettänyt siellä kesiään.

Lopulta Gallen-Kallelan erämaa-ateljee ei kuitenkaan noussut Sääksmäelle, mutta Wikström rakennutti paikkakunnalle oman ateljeensa Visavuoren.

– Tarina kertoo, että Gallen-Kallela olisi aikonut rakentaa uuden kotinsa tuohon viereiseen niemeen, mutta oli kuullut tiluksilleen lehmänkellon kilinää. Hän oli ärsyyntynyt siitä ja todennut, ettei voisi jäädä tänne, koska sivistys oli liian lähellä, nykyään museona toimivan Visavuoren toiminnanjohtaja Pälvi Myllylä kertoo.

Kokonaistaideteoksen idea

Visavuori seisoo Vanajaveden rannalla kallioisen niemen korkeimmalla kohdalla.

Wikström oli etsinyt sopivaa paikkaa ateljeelleen katsastamalla rantoja järvellä soudellen. Alun perin Visavuoren paikalla oli ollut paikallisen maanviljelijän joutomaata.

Sekä ateljeesta että erillisessä rakennuksessa sijainneesta Wikströmin perheen kodista löytyy paljon pieniä, taiteellisia yksityiskohtia, joissa näkyy tuon ajan taiteilijoiden viehtymys Lähi- ja Kaukoidän kulttuureihin ja esimerkiksi selvänäköön, spiritualismiin, teosofiaan ja muuhun esoteerisuuteen.

– Visavuoressa on kokonaistaideteoksen idea, Myllylä kertoo.

Myllylän mukaan Wikström osallistui rakennustöihin myös itse. Hän on esimerkiksi lasittanut ateljeessaan sijaitsevan takan tiilet.

Visavuori valmistui vuonna 1894, mutta vain kaksi vuotta myöhemmin se tuhoutui täysin tulipalossa. Wikström ei kuitenkaan lannistunut. Hän esitteli uuden ateljeen piirustuksia jo kuukausi tulipalon jälkeen.

Nykyisen Visavuoren asuinrakennus valmistui vuonna 1902 ja ateljee vuotta myöhemmin.

Museoksi vuonna 1966

Wikströmin kuoleman jälkeen Visavuori pysyi hänen perheensä omistuksessa. Sen ylläpito osoittautui kuitenkin niin isotöiseksi, että vuonna 1966 perhe perusti taiteilijakodin ympärille museosäätiön.

Visavuori on Myllylän mukaan siitä ainutlaatuinen kohde, että ateljee ja asuinrakennus ovat säilyneet alkuperäisessä asussaan. Asuinrakennuksen kalustus ja esimerkiksi tapetit ovat samat kuin Wikströmin perheen aikana.

Historian lisäksi Visavuoressa on esillä aina myös Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen tuotantoa esittelevä näyttely ja Wikströmin elämää sivuava vaihtuva näyttely. Tänä kesänä vaihtuva näyttely esittelee Suomen kieltolakia.

Iso-Vohli, Vähä-Vohli ja Sääksmäen silta

Kun saapuu Hämeenlinnasta Sääksmäelle ensimmäisenä pitäjän kulttuurikohteista vastaan tulee juuri Wikströmin Visavuori. Visavuoren jälkeen autotie ylittää Vanajaveden maisemistaan tunnettua Sääksmäen siltaa pitkin.

Sillalta voi nähdä esimerkiksi Iso-Vohlin ja Vähä-Vohlin saaret. Viime vuosisadan alussa Iso-Vohlilla asui jonkin aikaa graafikko Kalle Carlstedt, jonka puupiirroksiin voi käydä tutustumassa Hämeenlinnan taidemuseossa ensi vuoden alkuun saakka.

Vähä-Vohlille puolestaan perusti Lintukotonsa kirjailija Joel Lehtonen, jota veti Sääksmäelle muun muassa ystävyys Kalle Carlstedtin kanssa.

Siltojen jälkeen kyltit opastava vierailijan Voipaalan taidekeskukseen. Sen vieressä kohoaa Rapolan historiallinen linnavuori, jolta aukeavan maiseman Gallen-Kallela on ikuistanut Kevät-freskoonsa.

Kaiken takana on Gripenberg

Voipaalan kartano tuli taidekeskuksen käyttöön vuonna 1977, mutta sen historia ulottuu aina 1600-luvulle.

Erityisen merkittävä suku kartanon historiassa olivat Gripenbergit. Gripenbergien aikana, eli 1700–1800-luvuilla, Voipaalaa voi perustellusti kuvailla suoranaiseksi sivistyksen kehdoksi.

Kasvatuksesta ja pedagogiikasta kiinnostunut kartanon vanhempi poika Odert (1788–1848) perusti Suomen ensimmäisen reaalikoulun Hämeenlinnaan vuonna 1812. Hänen veljensä Sebastian (1795–1869) puolestaan perusti Mustialan maatalousoppilaitoksen Tammelaan.

Kari Rydman arvelee, että Sebastianilla oli osansa myös Uno Cygnaeuksen kehittämän kansakoulujärjestelmän hahmotelmassa. Kun Cygnaeus kirjoitti hahmotelmaansa, hän nimittäin oleskeli Sebastian Gripenbergin luona Tervussa Laatokan Karjalassa.

Sebastian nousi vielä vanhalla iällään senaattiin, jossa istui tuolloin myös hänen sisarensa Hedvigin poika Fabian Langenskiöld (1810–1863). Voipaalassa syntynyt Langenskiöld tunnetaan Suomen markan todellisena isänä.

– Vaikka Snellman ottikin markasta kunnian, Rydman huomauttaa.

Kulta-ajan jälkeen

Voipaalan toiminnanjohtaja Irma Puttonen kertoo, että taidekeskus esittelee ympäri vuoden laajasti erilaista nykytaidetta. Tänä kesällä esillä on hämeenlinnalaisten Korkeilan veljesten ja tamperelaisten Paunun veljesten taidetta ja Alvar Kolasen valokuvia.

– Syksyllä meillä on jalkapalloaiheinen näyttely, johon myös hämeenlinnalaisia kasiluokkalaisia on tulossa tutustumaan Taidetestaajat-hankkeen puitteissa.

Näyttelytilojen lisäksi Voipaalan pihapiiristä löytyy Gripenbergien ajalta peräisin oleva Barokkipuutarha ja eri-ikäisiä historiallisia rakennuksia.

Kartanon viimeinen yksityisomistaja oli kuvanveistäjä Elias Ilkka. Jalasjärveltä kotoisin ollut Ilkka päätyi Voipaalaan solmittuaan avioliiton kartanon tyttären kanssa.

Ennen avioliittoaan hän sai Sääksmäellä koulutusta kuvanveistäjän ammattiinsa. Ilkka työskenteli 1900-luvun ensimmäisinä vuosina siltojen toisella puolella Visavuoressa Emil Wikströmin apulaisena.

Ilkka kuoli vuonna 1968. Hänen myötään viimeisiä sinettejä lyötiin myös Sääksmäen aikaan suomalaisen kulttuurielämän keskittymänä. Vaikka ei pitäjä ole taiteilijaelämää kokonaan unohtanut.

– On täällä edelleen eri alojen taiteilijoita, mutta ei siinä runsaudessaan, mitä viime vuosisadan alkupuolella. Se oli sellaista kulta-aikaa, Kari Rydman toteaa. _HÄSA

Visavuori, 1.6.–31.8. auki joka päivä klo 11–18, Visavuorentie 80.

Voipaalan taidekeskus, ti–su 11–18, Sääksmäentie 772.

Lisää aiheesta: Pekka Kansanen teki dokumentin, joka kuvaa Sibeliuksen nuoruutta Sääksmäellä

Lue myös: Kalle Carlstedt on aikansa merkittävimpiä graafikoita, jonka suuri yleisö on unohtanut