Kulttuuri

Sarjakuva-arvio: Sarjakuvien kulmakivi taas suomeksi

Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat Deluxe. Suom. Jouko Ruokosenmäki. RW Kustannus.

Vartijat (Watchmen) on monille tuttu HBO:lla viime syksynä julkaistuna, kehuttuna televisiosarjana. Jotkut taas muistavat paremmin samannimisen elokuvan reilun kymmenen vuoden takaa.

Ensin oli kuitenkin Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuva, joka nyt – pitkän tauon jälkeen – on jälleen saatavilla suomeksi, ja tällä kertaa oikein deluxe-versiona.

1980-luvun sarjakuvaklassikon alussa eläköitynyt supersankari murhataan julmasti. Tapausta alkaa tutkia kiistanalainen naamiosankari Rorschach. Pian yhtä sankaria syytetään ihmisten sairastuttamisesta, toinen vangitaan ja kolmas tapetaan.

Onko kaikki vain sattumaa vai osa jotain suurta, monimutkaista salaliittoa?

Vartijat on niin realistista supersankarointia kuin mahdollista: se sijoittuu todellisuuteemme, mutta näyttää, miten maailman tapahtumat olisivat menneet toisin supersankarien avulla. Mitä jos USA esimerkiksi olisikin voittanut Vietnamin sodan?

Kokonaisuus on viimeistä piirtoa myöten harkittu: hahmoja ja niiden maailmaa avataan pienin askelin ja jännitystä kasvatetaan niin, että kirja pitää lukijan otteessaan kaikki yli 400 sivuaan.

Jopa yksittäiset siirtymät kuvasta ja paikasta toiseen ovat mestarillisia.

Vaikka sarjakuvasta itsestään on mahdotonta sanoa mitään negatiivista, niin sen luksusversiosta voi. On toki hienoa, että sivukokoa on kasvatettu roimasti, jolloin kuvitus pääsee paremmin oikeuksiinsa, mutta jotain ekstraa olisi deluxeen voinut pistää: luonnoksia, vaihtoehtokansia – tai edes esipuheen.

Häiritseviä ovat myös lukuisat tavuviivat väärissä kohdissa.

Kaikesta huolimatta Vartijat Deluxe on ehdoton hankinta jopa kaikille niille, jotka eivät ole koskaan olleet pätkääkään kiinnostuneita supersankareista.

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic