Video: Sarjakuvakustantaja Hans Nissen pitää itseään kätilönä

 

Haastattelupäivän aamuna Kaurialassa asuva Hans Nissen heräsi siihen, kun toinen perheen kissoista oksensi työpöydällä olleen sarjakuvavedoskasan päälle.

– Onneksi eivät olleet Matti Hagelbergin originaaleja!

Siivousoperaation jälkeen Nissen painui kerrostalon kellarissa sijaitsevaan varastoon ja paketoi päivän sarjakuvalehti- ja kirjatilaukset postiin eli R-kioskille vietäviksi.

Tässä vaiheessa Hämeen Sanomien valokuvaaja saapasteli paikalle ja pyysi sarjakuvakustantajaa tekemään paketteja, jotka tämä oli juuri saanut valmiiksi.

Tyypillinen alku työpäivälle?

– Ehkä viidesosa mun työajasta menee Matti Hagelbergin Läski Mooses -materiaalin työstämiseen. Ainakin vuoden edestä olen käyttänyt työpäiviä siihen.

 

Sekä Tampereella että Lahdessa kirjakauppoja pitänyt Nissen syntyi Kuopiossa 42 vuotta sitten. Kirjaston sarjakuvahyllyt vetivät nuorta miestä puoleensa ja uravalintaan taisi vaikuttaa oma isäkin. Tämä haastoi sarjakuvia ahmineen teinin sanomalla, ettet varmasti osaa tehdä niitä itse.

– Hirveässä uhmassa sitten varastin naapurin arkkitehdiltä sellaisen teknisen piirtimen ja jäljensin Suosikki-lehdestä jonkun kuvan. Sitä sitten esittelin, että tässä on.

Sittemmin graafiseksi suunnittelijaksi kouluttautunut Nissen oli perustamassa sarjakuvajulkaisuista tunnettua Arktista Banaania vuonna 1995, mutta sitä paremmin elämän käänteissä on pysynyt mukana paria vuotta nuorempi kustannusliike Kreegah Bundolo. Nimi aukenee Tarzaninsa lukeneille.

– Nimi on itsetuhoinen. Kirjakaupat ovat jopa kieltäytyneet ottamasta kirjoja myyntiin, koska ne eivät uskoneet, ettei nimi ole vitsi, kertoo Nissen.

– Julkaisin kourallisen kirjoja nimellä Kustannusliike Hans Nissen, koska oma vaimo ja kustannettavien vaimot olivat sitä mieltä, ettei kukaan osaa tavata Tarzanin huudahdusta, mutta viime aikoina olen palannut siihen.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kreegah Bundolon tunnetuimpia julkaisuja ovat useita tunnustuksia saanut Matti Hagelbergin Silvia Regina (2010) sekä juuri alkuvuodesta kolmanteen painokseensa edennyt Hanneriina Moisseisen Kannas (2016).

Kannas on evakkotarinoihin ja sota-ajan arkistomateriaalin perustuva kertomus nuoresta karjapiiasta, sotilaasta ja lehmistä.

– Kannas oli jännä ja hirveän tyydyttävä projekti. Se levisi vahvasti normaalien sarjakuvasysteemien ulkopuolelle. Hanneriinan signeeraustilaisuuksissa kävi mummoja.

Noin vuoden ajan Hämeenlinnassa asunut Nissen elää enemmän kansainvälisessä kuin suomalaisessa sarjakuvamaailmassa. Esimerkiksi Sylvia Regina on julkaistu ruotsiksi, ranskaksi ja lähiaikoina se ilmestyy Yhdysvalloissa. Kannas on puolestaan ilmestynyt Ruotsissa ja Ranskassa ja Nissen on juuri ennen haastattelua lähettänyt Kannaksen tiedostoja Venäjälle.

– Vaikka mun julkaisemat kirjat ovat Suomessa marginaalissa, niiden käännösprosentti on aika huipussa. Suurin osa päätyy vähintään muutamaksi käännökseksi.

Niin, tuliko jo mainittua, että Nissen myös kääntää itse.

– Ihmiset eivät aina välttämättä ymmärrä, että jos sarjakuvakirja pitää tehdä niin kuin se pitää tehdä eli hyvin, se vaatii aika paljon tunteja.

 

Hans Nissenistä ei voi tehdä juttua puhumatta enemmän alkumetreillä mainitusta Läski Mooseksesta. Yli viisi vuotta kestäneen Silvia Regina -projektin jälkeen Nissen ja Matti Hagelberg halusivat tehdä jotain “kevyempää ja nopeampaa” ja päättivät julkaista kymmenen Läski Mooses sarjakuvalehteä.

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin Läski Mooses numero 44 on valmistumaisillaan ja sarja jatkuu numero 54:ään asti.

– Tapahtui jonkun sortin räjähtäminen. Viimeinen numero ilmestyy ehkä vuonna 2020 ja sen jälkeen ruvetaan tekemään jatko-osaa.

Nissen puhuu sarjakuvien tekemisestä me-muodossa, mutta hän ei halua ottaa kustantajaa isompaa roolia.

– Toimin tavallaan kätilönä. Taiteilija tekee mitä tekee, ja mä pyrin rakentamaan siitä mahdollisimman hyvän teoksen.

Esimerkiksi Läski Mooseksen tapauksessa tämä tarkoittaa, että saatuaan Hagelbergiltä raapekartongille tehdyt originaalit Nissen kääntää ne painotiedostoksi ja ryhtyy tositöihin.

– Käyn tietokoneella materiaalin läpi millimetri millimetriltä, poistelen roskia, korjailen asioita ja siirtelen tekstejä paikasta toiseen. Yhteen sivuun menee aina se pari tuntia.

 

Sivuja sarjakuvalehdessä on yleisimmin 32. Hans Nissen kertoo pitävänsä lehtiformaatista ennen kaikkea siksi, että se “ei kiinnosta ketään”. Ei kirjakauppoja, ei kirjastoja eikä oikein lukijoitakaan.

– Niitä on hankala säilyttää kirjahyllyssä.

Mutta lehden 32 sivua lukee sujuvasti kertamakuulta päivän päätteeksi, minkä lisäksi formaatti kutkuttelee Nissenin mielikuvitusta.

– Formaatti johtaa ratkaisuihin, jotka koen hirveän mielenkiintoisina.

 

Niin, Hans Nissen on itsekin sarjakuvataiteilija. Aikaisemmin hän teki ennen kaikkea kuvia muiden käsikirjoituksiin, mutta jotakin tapahtui nelisen vuotta sitten. Kavereiden suosituksesta hän luki Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan toisen osan.

– Koin, että tämähän olin minä. Henkilö, joka haluaisi olla omalla työhuoneella, mutta joutuu viettämään aikaa lastensa muskarissa äitien kanssa ja kärsii siitä.

– Kirjoittaminen kiinnostaa ja nautin siitä piirtämistä enemmän.

Nissenin omia töitä ovat mm. Saatanan perkeleet, Sokea piste sekä Rakkaudella Mirjalle.

– Teen lyhyitä juttuja vaihtelevista aiheista. Pitkälti omaelämänkerrallisia, tiivistää Nissen.

Hän lähtee kasaamaan Yhdysvaltoihin suuntaavaa Läski Mooses -pakettia. Jokaisen lehden välistä pilkottaa erillinen käännösliuska.