fbpx
Kulttuuri Hämeenlinna

Palkittu elokuva tuo valkokankaalle tytöt, jotka eivät häpeile tunteitaan eivätkä toiveitaan

Tytöt tytöt tytöt on Suomessa yksi ensimmäisistä elokuvista, jonka seksikohtauksissa on käytetty apuna läheisyyskoordinaattoria.
Tytöt tytöt tytöt -elokuvan pääosanesittäjät Eleonoora Kauhanen (vas.), Aamu Milonoff ja Linnea Leino sekä käsikirjoittaja Ilona Ahti ja ohjaaja Alli Haapasalo iloitsevat elokuvan saamasta vastaanotosta maailmalla. Sitä on kuvattu jopa haltioituneeksi. Kuva: Sara Aaltio / HäSa

Tytöt tytöt tytöt on Suomessa yksi ensimmäisistä elokuvista, jonka seksikohtauksissa on käytetty apuna läheisyyskoordinaattoria.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaamalla pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.

Menot