Kulttuuri

Kirja-arvio Tavallista tiedostavampi kolmiodraama

Nic Stone: Kolme on parillinen luku. Suom. Peikko Pitkänen. WSOY 319 s.

Yhdysvaltalaiset nuortenromaanit eivät ole enää kivoja, pieniä tarinoita rakkaudesta, vaan niissä on sanomaa.

Angie Stonen kirjasensaatio Viha jonka kylvät käsitteli kouriintuntuvasti Yhdysvalloissa pinnalla olevia rotukysymyksiä ja Jennier Mathieun ilahduttava Näpit irti pureutui seksuaaliseen häirintään ja sukupuolten epätasa-arvoon.

Nic Stonen Kolme on parillinen luku jatkaa näiden kahden romaanin viitoittamalla tiellä nostamalla esiin seksuaalivähemmistöt ja nuoren seksuaali-identiteetin.

 

17-vuotiaat Jupiter ja Coop ovat olleet parhaat kaverit koko elämänsä. Heidän läheinen suhteensa tulee Coopin ja hänen vaihtuvien tyttöystäviensä väliin siitä huolimatta, että Jupiter on ollut julkilesbo niin kauan kuin kukaan muistaa.

Asiat kuitenkin monimutkaistuvat uuden tytön Raen muuttaessa kaupunkiin. Hänestä tulee sekä Jupiterin että Coopin paras kaveri, mutta kunnon kolmidraaman tapaan kenenkään tunteet eivät lopulta jää kaverillisiksi.

 

Kolme on parillinen luku käsittelee jokaiselle nuorelle tuttuja ajatuksia ihastumisesta, rakastumisesta ja seksistä päähenkilöidensä näkökulmista.

Kirjan ansio on sen luontevuus. Eri sukupuolet ja seksuaalisuudet ovat kirjassa osa henkilöiden arkea. Heidän lähipiiristään löytyy erilaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mutta myös enemmistöjä, eikä tästä tehdä numeroa.

Mutta kuka tykkää kenestä, ja ennen kaikkea, kenestä lopulta on lupa tykätä?

Tähän Stone ei tarjoa yksiselitteistä vastausta, ja juuri se onkin romaanin idea. Ehkä omaa seksuaalisuuttaan ei ole tarve luokitella, vaan tärkeintä on hyväksyä itsensä ja omat tunteensa.

 

Vaikka kirjan tapahtumat ja vuoropuhelu meinaavat toisinaan luisua jopa saippuaoopperamaiseksi toitotukseksi, on Kolme on parillinen luku hyvän mielen kirja.

Yhdysvaltalaisnuorten puhekielen uskollinen kääntäminen ei varmasti ole helppo nakki, mutta Peikko Pitkäsen suomennos tekee kirjasta miellyttävän lukea myös suomeksi.