Kulttuuri

Teatteriarvio: Peter Pan menee pieleen on koko perheen kaheli satu

Tampereen Teatteri: Peter Pan menee pieleen. Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Suom. Mikko Koivusalo. Ohjaus Mika Eirtovaara. Lavastus Marjatta Kuivasto ja Lasse Männikkö. Puvut Mari Pajula, valot Raimo Salmi, äänisuunnittelu Ivan Bavard. Rooleissa mm. Mikko Nousiainen, Ville Majamaa, Ola Tuominen, Pia Piltz, Timo Välisaari. Kutsuvierasennakko 8.9. TT:n Päänäyttämöllä.
Mikään ei ole varmaa Polyteknisen draamaseuran esityksessä - ei edes se, selviävätkö kaikki hengissä loppuun asti. Kuvassa vasemmalta Mari Turunen, Matti Hakulinen, Pia Piltz ja Elisa Piispanen. Kuva: Harri Hinkka
Mikään ei ole varmaa Polyteknisen draamaseuran esityksessä - ei edes se, selviävätkö kaikki hengissä loppuun asti. Kuvassa vasemmalta Mari Turunen, Matti Hakulinen, Pia Piltz ja Elisa Piispanen. Kuva: Harri Hinkka

Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin komedia Näytelmä joka menee pieleen esitettiin Lontoossa ensi kerran vuonna 2012, mutta teoksen läpimurtoa tekijät joutuivat odottamaan useita vuosia.

Ennen suurmenestystä porukka teki ensimmäiselle farssille itsenäisenä toimivan jatko-osan, jossa J.M. Barrien satunäytelmäklassikko Peter Pan joutui vastaavaan käsittelyyn.

Ensimmäinen näytelmä esitettiin ensi kertaa suomeksi Tampereen Teatterin päänäyttämöllä neljä vuotta sitten. Se oli onnistunut esitys ja läkähdyttävä nauratusmyrsky ja hitti myös myynnillisesti, sillä esityksen näki yli 30 000 katsojaa puolentoista vuoden aikana.

Harvaa esitystä pyöritetään enää kokonaista kautta pidempään.

 

Nyt Peter Pan menee pieleen samassa paikassa, miltei täysin samalla työryhmällä. Kun ohjaajana jatkaa tilannekomedian osaaja Mika Eirtovaara, ovat odotukset valtaisat.

Teatterin ammattilaiset rakastavat esityksiä, jotka kertovat heistä itsestään. On vapauttavaa esittää komediaa teatterin kliseistä, epäonnistuneista esityksistä ja kiperistä tilanteista.

Lisäksi konsepti, jossa on esitys esityksen sisällä, on luova ja hedelmällinen juuri komedian materiaalina. Siksi myös tämä esitys toimii, jos sitä ei tehdä täysin pieleen.

Ainoastaan tilanne, josta esitys kertoo, meneekin sitten pieleen pahemman kerran.

Polyteknisen draamaseuran yritys tehdä teatteria palkitsee kyllä katsojansa. Esitys on varsin onnistunut koko perheen kreisikomedia, jossa nauru syntyy monesta asiasta, mutta useimmiten itseironisesta kömpelyydestä ja hahmojen vakaasta yrityksestä peittää virheitä tai vaikeuksiaan.

 

Aivan edeltäjänsä tasolle esitys ei kuitenkaan yllä. Alkuteoksen materiaali ei tarjoa vastaavaa yllätyksellisyyttä tai mahdollisuutta syventää hahmojen välisiä suhteita.

Käsikirjoituksen vitsit eivät ole myöskään aivan tasalaatuisia. Suurin syy lieviin moitteisiin lienee kuitenkin se, että konsepti on jo kertaalleen koettu. Osa huumorista on pikkuisen ennalta-arvattavaa, ja katsoja osaa jo odottaa yllätyksiä.

Jotta arvio olisi tarkka, on kuitenkin todettava, että esitys on laadukas ja hauska. Teatterin ammattilaisten tarkkaa työtä on miellyttävä seurata.

 

Erityisen miellyttävää on seurata Ville Majamaan ja Pia Piltzin näyttelijäntyötä. Majamaan apulaisohjaajahahmo kylpee häpeässä, ja ottaa paljon iskuja vastaan.

Piltz esittää oivaltavan taitavasti teatteriseurueen itsetietoista primadonnaa, jonka näyttelemisen keinot rajoittuvat kirkassilmäiseen lausuntaan ja kaiken kömpelösti kuvittaviin käsiin.

Huomio kiinnittyy lopulta kuitenkin Marjatta Kuivaston ja Lasse Männikön taitavaan lavastukseen, joka on toteutettu pieteetillä.

Slapstick-komediassa jokaisen yksityiskohdan on toimittava näyttelijöiden kannalta turvallisesti. Välillä nimittäin oikeasti näyttää siltä, että esiintyjiä sattuu, tai että peräti heidän henkensä on vaarassa.

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic