Kulttuuri

Teatteriarvio: Pienikin yllätysraha tekee erittäin onnettomaksi Hämeenlinnan teatterin lavalla

Sébastien Thiéry: Ovista ja ikkunoista. Suom. Arto af Hällström. Ohjaaja: Samuli Reunanen. Lavastus: Juha Mäkipää. Puvut: Satu Suutari. Valot ja projisoinnit: Veikko Pulli. Äänet ja sävellykset: Harri Kuittinen. Rooleissa: Johannes Korpijaakko, Sinikka Salminen, Birgitta Putkonen, Lasse Sandberg. Ensi-ilta Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä 20.2.
Sinikka Salminen ja Johannes Korpijaakko näyttelevät keskiluokkaista avioparia, joiden elämä järkähtää satasesta. Kuva: TAPIO AULU
Sinikka Salminen ja Johannes Korpijaakko näyttelevät keskiluokkaista avioparia, joiden elämä järkähtää satasesta. Kuva: Tapio Aulu

Raha ei tee onnelliseksi, sanotaan.

Hämeenlinnan teatterissa torstaina ensi-iltansa saanut Sébastien Thiéryn näytelmä Ovista ja ikkunoista tekee tämän harvinaisen selväksi. Näytelmä kysyy, mitä tapahtuisi, jos kotiin yhtäkkiä tupsahtaisi rahaa. Vastaus on yksiselitteinen.

Keskiluokkainen pariskunta, Bruno (Johannes Korpijaakko) ja Laura (Sinikka Salminen), löytää ensin olohuoneestaan satasen. Jo se tuottaa ihmetystä, pelkoa ja salaliittoteorioita, ja tästä kierrokset vain kiihtyvät.

Thiéryn teksti ja Samuli Reunasen ohjaus tuottavat nopeaa liikehdintää ja tennispallojen lailla napsahtelevaa dialogia. Etenkin näytelmän alkupuolella sanailu on parhaimmillaan yllättävää, ja sen runsaus ja kekseliäs heittelehtivyys ilahduttavat.

Silmä seuraa Salmista

Selittämättömästi tulviva raha herättää pariskunnan pimeät puolet. Tekstin ongelma on se, että näin käy saman tien. Jo ensimmäinen rahalöytö saa molemmat hieman sekoamaan, ja variaatioiden sijaan reaktiot alkavat kertautua. Parisuhteen kuvana näytelmä on karu.

Pariskunnan ajatukset tempoilevat, mutta lopulta näytelmä antaa hahmoille vain yhden suunnan. Sanailu muuttuu kohkaamiseksi ja pariskunta jämähtää mustavalkoisiin rooleihinsa, yksi neuroottisuuteen, toinen nalkutukseen.

Eniten nyansseja pääsee näyttelemään Sinikka Salminen, joka on näyttämöllä niin kiinnostava, että silmä seuraa häntä, vaikka joku muu puhuisi.

Viittauksia Twin Peaksiin

Esityksen raamit ovat komeat. Juha Mäkipää on suunnitellut päänäyttämölle komean kodin, jonka seinien sisällä rahan kauhut koetaan – nimenomaan kauhuista on kaiken aikaa kyse. Tunnelmaa tiivistävät Harri Kuittisen luoma äänimaisema ja Veikko Pullin valot.

Rahateeman kanssa ei kuitenkaan päästä kovin laajaan pohdintaan, sillä harvoja nautintojakin sävyttää ahdistus. Näytelmä sivuuttaa pariskunnan keskustelut rahan käsittelemisestä ja samalla yhteiseen hiileen puhaltaminen jää vähäiseksi. Ainakin mädätyksen sanoma tulee selväksi.

Rahan tiukka ote pariskunnasta tuottaa näyttämölle absurdeja elementtejä, kuten viittauksia Twin Peaksiin ja Joker-hahmoon. Absurdius ei kuitenkaan missään vaiheessa pääse tempautumaan irti näytelmän reaalitodellisuudesta. Siksi esimerkiksi naapurin habitus jää melko irralliseksi ja etäännyttäväksi.

Siinä missä näytelmä oikeasti voisi raharatkaisuissaan yllättää uudella kierteellä, niin ei tapahdu.

Puhelinluettelo vie pois tästä päivästä

Pariisissa vuonna 2012 kantaesitetty näytelmä tuli Suomen teattereihin vuonna 2013. Moraliteetti rahan vallasta on länsimaissa aina ajankohtainen, mutta monin osin teksti tuntuu silti vanhentuneelta.

Yhteydenottomielessä selataan puhelinluetteloa, ja tapa, jolla espanjalaiselle siivoojalle puhutaan, tuntuu erityisen tunkkaiselta. Lisäksi viittaukset esimerkiksi biseksuaalisuuteen ovat uuvuttavan hämmästeleviä.

Eniten jää vaivaamaan se, ettei pariskunnan koetinkivi, raha, oikeastaan lopulta todella koettele. Hyvin toimeentulevat keskiluokkaiset pääsevät vähän reunalle, mutta näköjään se riittää Sébastien Thiérylle.

Menot