Kulttuuri

Teatteriarvio: Vaalikevään osuva näytelmä Kansallisteatterissa

Näyttelijät työstävät suuren määrän eri rooleja. Kuvassa Vesa Vierikko. Kuva: Mitro Härkönen
Näyttelijät työstävät suuren määrän eri rooleja. Kuvassa Vesa Vierikko. Kuva: Mitro Härkönen

Kansallisteatteri: Yhdestoista hetki

Kirjoittanut Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä. Ohjaus Esa Leskinen, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simanainen, musiikki Samuli Laiho, valosuunnittelu Ville Toikka, äänisuunnittelu Esa Mattila. Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.

Kansallisteatterin Yhdestoista hetki -näytelmä jatkaa siitä, mihin Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä jäivät Neljäs tie -tekstissään, jossa käytiin Suomen historiaa sen alkutaipaleelta EU-kriisiin asti.

Nyt mennään kauemmas, antiikkiin, ensin Kreikan jumalien luo, jotka näyttävät ahneen tien ja sitten demokratiaa pohtineiden filosofien kuulijoiksi.

Yhdestoista hetki on Leskinen-Vähälä-parivaljakon trilogian toinen osa. Näyttämöllä ollaan nytkin viitteellisen lavastuksen keskellä tragedian, farssin ja musiikin äärellä kuten ykkösosassa.

Ensimmäisellä puoliajalla keskitytään Suomen politiikan kabinettien, valiokuntien ja hallituksen lausumiin, joita tiedemaailman edustajat kommentoivat. Välikommentteina esitetään Creedence Clearwater Revivalin biisiä Bad Moon Rising yhä uusina ja uhkaavampina versioina. Näyttelijäkaartista löytyy soittajia ja laulajia Samuli Laihon rinnalle.

Entä, onko ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn kaava r>g totta? Siis, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen ollaan 2000-luvulla tilanteessa, jossa pääoman tuottavuus ylittää reaalisen talouskasvun. Se johtaa tuloerojen räjähdysmäiseen kasvuun ja demokratian murenemiseen.

Entäs sitten! Esimerkiksi Björn Wahlroosin mielestä koko demokratia on melko tehoton ja kallis. Myös poliitikkojen päätökset murentavat sitä, mitä demokratialla olemme ymmärtäneet. Ja huom! esityksen kaikki repliikit perustuvat todellisiin lausumiin, joiden lähde on käsiohjelmaan präntätty.

 

Ja kuinka herkullisesti Vesa Vierikko muuntuukaan Wahlroosiksi, Markku Maalismaa Juha Sipiläksi, Antti Pääkkönen Jari Ehrnroothiksi, Sari Mällinen Timo Soiniksi ja Katariina Kaitue Päivi Räsäseksi.

Kaikki näyttelijät työstävät valtavan määrän eri päättäjien rooleja ristiin rastiin kiihkeätempoisessa juoksutuksessa.

Näyttämön tietokonerivistöjen naputus on jatkuvaa. Kokoushuoneiden ilmapiiri on sähköinen. Se, mitä tiedetään on eri kuin se, mitä julkisuuteen tiedotetaan. Videokamera eli media seuraa jatkuvasti. Jos antaa päättäjien lausumia kritisoivan haastattelun, saa pakata tavaransa ja luovuttaa paikkansa.

Näytelmän toisella puoliskolla mennään maapallon tulevaisuudenkuvaan, joka jatkuvan kasvun tien päässä häämöttää. Tuotannon rattaita pyörittävä energia on avainsana ja ilmastokatastrofi pelottava kuva.

Pelkoa yritetään häivyttää perinteisen viihdyttämisen keinoin, mutta sensuellit esitykset keskeyttää 1980-luvun kylmän sodan aikana julkaistu Alphavillen Forever Young -biisi kauhukuvineen. Laulu tunkee väkisin mukaan ja yhä useampi varioi sitä omalla tavallaan.

Toisen puoliajan kuvasto on mystisempää ja vaikeammin hahmotettavaa kuin ensimmäisen. Mukaan tuodaan rattailta jo pudonnut syrjäytyjä, joka on katukuvassa yhä tutumpi näky, mutta myös BIOS-tutkimusyksikön vaikeahkoa tietoa. Joissain kohdin on pitkittämisen maku.

 

Neljäs tie -näytelmässä laulettiin Oi kallis Suomenmaa, joka sai sydämen väräjämään, nyt Hitler-viiksiset joukot laulavat Olen suomalainen ja pakottavat joka iikan laulamaan sitä. Väristys on vallan toisenlainen.

Vaalikevään esitykseksi Yhdestoista hetki on osuva ja kysyy, uskaltaako katsoja tietää asioiden todellisen tilan. Loppukuva tuntuu tivaavan, ollaanko tällä tiellä valmiita astumaan tuntemattomaan.