Kulttuuri

Teatteriarvio: Veera Tyhtilän kirjoittamassa Usko, toivo, huijaus -näytelmässä paniikki on aina läsnä

Jutta Järvinen ja Minna Suuronen esittävät tytärtä ja äitiä Veera Tyhtilän näytelmässä Usko, toivo, huijaus. Kuva: Mitro Härkönen
Jutta Järvinen ja Minna Suuronen esittävät tytärtä ja äitiä Veera Tyhtilän näytelmässä Usko, toivo, huijaus. Kuva: Mitro Härkönen

Päivän sana on ollut jo pitkään liki kaiken markkinointi, jopa markkinoinnin markkinointi. Tärkeintä on saada brändättyä niin tavaraa kuin ihmisiä. On vain uskottava itseensä ja asiaansa ja painettava menemään digitaalisen avaruuden antamilla avaimilla onneen.

Veera Tyhtilän Ryhmäteatterille kirjoittama Usko, toivo huijaus -näytelmä kuvaa ajankohtaista ongelmakenttää työttömyyden kurimukseen joutuvan perheen kautta.

Yllättäväksi auttajaksi astuu taitava markkinoija, ja kohta Nurmisen pariskunta on jo perustanut yrityksen. Etenkin Sissi-äiti (Minna Suuronen) heittäytyy yrittämiseen niin, että teini-ikäiselle Tille-tyttärelle (Jutta Järvinen) ei enää aikaa riitä, eikä oikeastaan muullekaan.

Näytelmä on kuin pyörivä kolmio, jonka yhtenä kulmana on Nurmisen kolmihenkinen perhe, toisena elämäänsä ihmisten huijaamisella kicksejä hankkiva Yazz Donau (Santtu Karvonen) ja kolmantena vankimielisairaalan lääkäri Hannu Vasama (Robin Svartström), joka tutkii psykopaatin toimintaa.

Juha Kukkosen ohjaaman näytelmän tapahtumat vyöryvät niin perheen yrityskuvioiden solmujen selvittelyssä kuin tyttären yhä kasvavan yksinäisyyden kuvauksessa.

Jutta Järvisen esittämä Tille katoaa yhä syvemmälle sosiaalisen median syövereihin ja sitä kautta juonikuvioon saadaan yllätyksiä. Myös Yazzilla on omat ongelmansa, joita hän selvittelee Applen Sirin kanssa. Ihmisten kanssakäymistä korvaavan sosiaalisen median lonkerot levittyvät kaikkialle ja sylkevät likaista kuvastoaan.

Tyhtilä on taustoittanut tekstiään vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman tutkimuksilla. Näytelmä purkaakin varsin paljon psykopatiaan liittyvää tietoa. Mietin paikoin, onko sitä liikaakin ja viekö se mahdollisuuden eläytyä roolihahmojen tunteisiin.

 

Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, ja näyttelijäntyö on erinomaista. Karvosen maaninen saarnaaja muuttuu hetkessä hirviöksi ja Järvisen Tillen minimalistinen kuoreensa vetäytyminen repeää rohkeaksi irtiotoksi.

Suurosen Sissi kamppailee epätoivon ja innostumisen välillä uskottavasti ja Miksu-isä (Robin Svartsröm) ihmettelee villasukissaan kaikenlaista pöhinää ympärillään. Yleisilme on jatkuvan paniikin läsnäolo, kukin pyristelee neuvottomana.

Loppuun saadaan yllätyskäänne, jolla avataan pelikentän tapahtumien taustaa.

Janne Siltavuoren lavastama näyttämö rakentuu läpinäkyvien pleksien muodostamien tilojen kautta. Se on kuin internet, jossa kaikki on mahdollisesti näkyvillä. Yksityisyys häviää huomaamatta, ja varomaton joutuu tykityksen kohteeksi.

Veera Tyhtilä: Usko, toivo, huijaus – eli kuinka köyhää käytetään
Ohjaus Juha Kukkonen, lavastus Janne Siltavuori, valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä, äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen, pukusuunnittelu Ninja Pasanen. Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 8.2.

Veera Tyhtilä

Käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija, s. 1977.

Opiskellut käsikirjoittamista Stadiassa ja poliittista historiaa Helsingin yliopistossa.

Aloittanut uransa Hämeenlinnassa.

Ensimmäinen esitetty näytelmä oli Teuvo – Leevi and the Leavings -musikaali, joka kantaesitettiin Hämeenlinnan teatterissa 2006.

Kolme seuraavaakin näytelmää on kantaesitetty Hämeenlinnan teatterissa (2007, 2009 ja 2011).

Yhteensä käsikirjoittanut 15 draamateosta, joita on esitetty mm. Suomen Kansallisteatterissa sekä Seinäjoen, Savonlinnan ja Mikkelin teattereissa.

Joukossa on neljä elokuvakäsikirjoitusta, joista tuorein on Sofi Oksasen romaaniin perustuva Baby Jane (2019).

Tyhtilä on Suomen Pen -yhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 2019 ja PEN Internationalin kansainvälisen Rauhankomitean varapuheenjohtaja.

Päivän lehti

26.2.2020