Kulttuuri Hämeenlinna

Tiina Torkkelin lotta-patsaan taustalla ovat sota-ajan ihmiskohtalot ja hänen äitinsä kotitilan lehmä

Lotta-patsaan eli Sota ja rakkaus -veistoksen tekijä kuvanveistäjä Tiina Torkkeli rakentaa mieluummin siltoja kuin poteroita.
Tiina Torkkelin Sota ja rakkaus -veistos pystytetään Kirjastonpuistoon. Patsaan lahjoittavat Hämeenlinnan kaupungille Lotta Svärd Säätiö, Lotta-patsas Hämeenlinnaan -valtuuskunta ja Taidekeskus Salmela. Kuva: Esko Tuovinen
Tiina Torkkelin Sota ja rakkaus -veistos pystytetään Kirjastonpuistoon. Patsaan lahjoittavat Hämeenlinnan kaupungille Lotta Svärd Säätiö, Lotta-patsas Hämeenlinnaan -valtuuskunta ja Taidekeskus Salmela. Kuva: Esko Tuovinen

Kun hyvinkääläinen kuvanveistäjä Tiina Torkkeli suunnitteli sota-aikaa ja sodan ihmiskohtaloita käsittelevää teosta, sai hän yhteydenoton Forssan Lionsista.

Forssaan haluttiin lottia kunnioittava patsas. Lionsit olivat kääntyneet Taidekeskus Salmelan puoleen etsiessään patsaalle tekijää, ja Salmelasta oli suositeltu Torkkelia.

– Kerroin heille, että olin juuri tekemässä tällaista teosta vapaana työnä taidekeskukselle, mutta se voisi sopia myös heille, Torkkeli kertoo.

Mahdollisen teoshankinnan julkistamisen myötä asiasta nousi kuitenkin kohu. Patsaan ei katsottu sopivan työväenkaupunkina tunnettuun Forssaan.

Lopulta Torkkelin teos Sota ja rakkaus ei siis saanut kotia Forssasta. Sitä ei myöskään haluttu Helsinkiin, Tampereelle, Lahteen, Turkuun tai Rovaniemelle, vaikka kaikissa näissä kaupungeissa aiheesta tehtiin kuntalaisaloite.

Sunnuntaina veistos julkistetaan Karjalaisten kesäjuhlien yhteydessä Hämeenlinnan Kirjastonpuistossa.

 

Idea isovanhempien kirjeenvaihdosta

Vaikka Sotaa ja rakkautta tituleerattiin yleisesti lotta-patsaaksi jo ennen sen valmistumista, ei Torkkelin alkuperäinen idea lähtenyt lotista.

– Sain äidiltäni luettavaksi isovanhempieni sodanaikaista kirjeenvaihtoa. Se antoi idean kaikesta siitä, mikä meille on sodan aikana ollut yhteistä: tragediat, viha, suru, pelko.

Veistos on toisinto Torkkelin aiemmasta työstä Lehmäkuiskaaja, joka kuvaa hänen äitiään ja tämän lapsuuden uskottua, kotitilan lehmää. Torkkelin äiti kasvoi pientilan ainoana lapsena. Eläimistä, etenkin lehmistä, tuli hänelle uskottuja ystäviä ja lohduttajia.

– Äitini kertoi minulle pienenä iltasatujen sijaan todellisia tarinoita kotitilansa eläimistä.

Lehmäkuiskaajassa pientä, Torkkelin äitiä kuvastavaa ihmishahmoa kuuntelee isokorvainen, lempeä lehmä. Sodassa ja rakkaudessa Torkkelin äidin paikalla on eläinlääkintälotta, jota isokorvainen hevonen kuuntelee.

– Lotan ja hevosen kokoero kuvastaa ihmisen pienuutta isojen asioiden kuten sodan äärellä.

Tiina Torkkeli: Sota ja rakkaus, 2018.

“Keskustelulle täytyy olla tarve”

Torkkeli kertoo yllättyneensä veistoksen herättämästä keskustelusta, mutta hän myös ymmärtää sitä. Suomi 100 -juhlavuosi nosti monella sisällissodan traumoja pintaan.

– Keskustelulle täytyy olla tarve. Sisällissodan jälkeiset ajat olivat suomalaisille niin vaikeita, että on suorastaan ihme, miten hyvin olemme selvinneet moniin muihin sisällissodan läpikäyneisiin maihin verrattuna.

Torkkelin äidin isoisä oli vankina valkoisten pitämällä vankileirillä. Hän oli leiriltä vapauduttuaan niin heikossa kunnossa, että kuoli pian.

– Suvussamme ei kuitenkaan viety eteenpäin vihamielistä asennetta. Äitini isoisä ei varmaan olisi halunnut olla sodassa osallisena ollenkaan, mutta hänen oli pakko valita puolensa.

Torkkeli toivoisi, että lotat muistetaan ennen kaikkea pyyteettömästä ja erottelemattomasta auttamistyöstään, mitä he tekivät Talvi- ja Jatkosodissa. Se oli myös hänen oma ajatuksensa Sota ja rakkaus -veistosta tehdessään.

– Taiteen tehtävä on tavoittaa jotain inhimillistä elämästä ja saattaa se kuvalliseen muotoon. Me olemme kaikki samassa veneessä iloinemme ja suruinemme. Pyrin mieluummin rakentamaan siltoja, kuin poteroita.

 

Hevosissa viehättää voima ja herkkyys

Sota ja rakkaus on Torkkelin muiden veistosten tapaan tehty kierrätysmateriaalista. Siinä on käytetty niin sanottua mustaa terästä, joka sinkitään, jotta se ei ruostuisi.

Ruostumatonta terästä kuvanveistäjä välttelee, koska sen käsittely teoksiin on terveydelle haitallisempaa.

– Saan materiaalia romuttamolta. Kierrätysmetallin käyttäminen mahdollistaa taloudellisesti suurikokoisten teosten tekemisen.

Torkkeli kuvaa veistoksissaan usein eläimiä, joko pelkältään tai ihmisen parina. Hän epäilee rakkauden luontoaiheisiin juontuvan lapsuudesta, niistä samoista tarinoista, jotka inspiroivat Lehmäkuiskaaja-veistoksen.

Erityisen paljon Torkkeli on tehnyt hevosaiheisia veistoksia. Aihevalinnan taustalla ei ole pelkkä rakkaus hevosiin.

– Hevonen on esteettinen. Siinä on voimaa ja herkkyyttä, ja sen kautta on helppo ilmaista tunteita.

Sodassa ja rakkaudessa esiintyvän hevosen turvassa on metallista muovattu merkki, piirto. Torkkeli kertoo, että kun teosta valaistiin Salmelassa, hän huomasi piirron kautta piirtyvän yllättävän yksityiskohdan.

– Siitä syntyi enkelimäinen hahmo. Valaistusta ei voinut veistoksen tekovaiheessa testata, joten oli mukava huomata, että se toimi niin hyvin. HÄSA

Tiina Torkkeli

Hyvinkääläinen kuvanveistäjä.

Valmistunut vuonna 1992 Svenska konstskolan i Nykarlebystä.

Työskennellyt viime vuodet kierrätysmetallin ja -lasin parissa.

Osallistunut vuodesta 1993 lähtien kymmeniin yhteisnäyttelyihin ympäri Suomen.

Tällä hetkellä teoksia esillä Kulttuurikeskus Poleenin 30-vuotisjuhlanäyttelyssä Pieksämäellä ja Taidekeskus Salmelan 30-vuotisjuhlanäyttelyssä Mäntyharjulla.

Julkisia teoksia muun muassa Korskuva (2016) Vermon raviradalla ja aulateokset Validia-ammattiopistolla (nyk. Spesia) Järvenpäässä ja Tapaninlinnan koululla Hyvinkäällä.