Kulttuuri

Elokuva-arviot: Tunkkainen historia kuin tätä päivää

Louis Garrel ja Jean Dujardin joutuvat napit vastakkain elokuvassa Upseeri ja vakooja. Kuva: Guy Ferrandis
Louis Garrel ja Jean Dujardin joutuvat napit vastakkain elokuvassa Upseeri ja vakooja. Kuva: Guy Ferrandis

Upseeri ja vakooja (Bio Rex)

Ohjaus Roman Polanski. Pääosissa Jean Dujardin, Louis Garrel, Emmanuelle Seigner. 2 t 12 min. ★★★★

Alfred Dreyfusin tapaus on merkittävä kappale Ranskan historiaa. Syyttömän upseerin kova tuomio saksalaisille vakoilusta johti rajun kuohunnan kautta moniin pysyviin yhteiskunnallisiin muutoksiin armeijassa, kirkossa ja oikeuslaitoksessa.

Kohta yhdeksänkymppisen Roman Polanskin Upseeri ja vakooja käy läpi vuosien prosessin, jossa vastavakoilun päällikkö, kunniantuntoinen Georges Picquart tajuaa entisen oppilaansa joutuneen vankilaan olemattomin perustein.

Juutalaisuus tekee Dreyfusista sopivan syntipukin armeijan omille virheille. Oikeuslaitokselle härski järjestely kelpaa hyvin.

Hidastempoinen elokuva käy dokumentaarisella huolella läpi Picquartin kujanjuoksun halpamaista hyväveliverkostoa vastaan. Virkavallan kaikilla tasoilla kukkii rasismi, kyyninen piittaamattomuus ja keskinäinen suojelu.

Myös suuri osa kansalaisista tukee sitä tunkkaisilla asenteillaan, vaikkei edunsaajiin kuulu. Kun mätä alkaa pursuta esiin kirjailija Emile Zolan masinoiman julkisen kampanjan ansiosta, saavat systeemin paljastajat niskaansa valtavan raivon.

Polanskin konstailematon realismi ja huolellinen ajankuva purevat ihmiskuvauksella, vaikka suuria sielututkielmia ja luonnerooleja ei tarjolla ole. Oikeudenmukaisuutta peräävä upseeri törmää joka käänteessä niin hienovaraiseen vilpistelyyn kuin suorasukaisen härskiin vallankäyttöön.

Tunkkaisuudessaan iskevimpiä ovat sivuhenkilöt, kuten Picquartin opportunistinen alainen. Hänen sotilaan velvollisuusetiikalla perusteltu moraalittomuutensa kylmää arkisuudessaan. Vääryyden tekeminen ei hetkauta paikkaansa nokkimisjärjestyksessä puolustavaa nilviäistä pätkääkään.

Kuuluisan tapauksen tuominen valkokankaalle johtuu tietysti siitä, että sen teemat ovat taas ajankohtaisia. Jyrkät asenteet ja halpamaiset keinot hallitsevat yhteiskunnallista ilmastoa monella suunnalla.

Äidillisten tunteiden herätys

Kesämaa (Bio Rex)

Ohjaus Jessica Swale. Pääosissa Gemma Arterton, Gugu Mhatba-Raw, Dixie Egerickx. 1 t 39 min.

★★★

Kamuelokuvat ovat romantiikan alalaji, jossa kärjekkäillä ominaisuuksilla varustetut ihmiset lähentyvät toisiaan hankalista asetelmista. Brittiläisessä Kesämaassa epätodennäköiset kumppanukset ovat kireäpipoinen kansantieteilijä ja hänen huollettavakseen väkisin työnnetty evakkopoika.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kesämaa (Summerland) kertoo nuoresta, äkkiväärästä ja yksinäisestä kirjailijasta Alicesta (Gemma Arterton). Kuva: Michael Wharley

Sodanaikaisen Doverin jylhien liitukivikallioden kupeessa rakkaussuruja potevan, kylähulluna kiusatun kiukuttelijan äidilliset tunteet heräävät aika arvattavasti. Miksipä ei, niin herttainen ja avarakatseinen on nuori holhokki. Varaemon homoseksuaalisuuskaan ei häntä vaivaa.

Kaavamaisuus ja hahmojen yksitasoisuus rasittavat tarinaa, mutta sydämellisyys ja nokkela huumori kampeavat sen voiton puolelle. Sivuhenkilöissä on osuvia karikatyyreja, ja juoni yllättää lopussa.

Kassamagneetiksi rekrytoitu Gemma Arterton hoitaa pääroolin rutiinilla ja hehkeällä ulkomuodollaan, jolla herkuttellaankin koko rahalla. Vielä kouluikäinen Dixie Egerickx väläyttää varhaiskypsänä naapurin tyttönä sellaista luonnenäyttelijän hehkua, ettei uravalintaa tarvitse kauan arpoa.

Päivän lehti

4.8.2020