Kulttuuri Forssa

Vaellus Karhunkierroksella saatteli Alice Dessoyen töihin elokuvateatteriin Forssaan – "Täällä kaikki on niin rentouttavaa"

Vaellus Karhunkierroksella saatteli ranskalaisen Alice Dessoyen, 26, töihin elokuvateatteriin Forssaan.
Teatterinhoitaja Alice Dessoye lukee elokuva-arvosteluja vasta nähtyään elokuvan. – Haluan arvioida elokuvan ensin itse. Kuva: Tapio Tuomela
Teatterinhoitaja Alice Dessoye lukee elokuva-arvosteluja vasta nähtyään elokuvan. – Haluan arvioida elokuvan ensin itse. Kuva: Tapio Tuomela

Alice Dessoyella on Netflix, mutta elokuvan hän katsoo aina ensimmäisen kerran elokuvateatterissa. Se on elämys.

– Sali on kuin pimeä laatikko, jossa istutaan tuntemattomien ihmisten kanssa yhdessä toisessa maailmassa ja unohdetaan, mitä ulkopuolella tapahtuu.

Lauantaista lähtien Dessoye näyttää elokuvia Forssan Elävienkuvien teatterissa uutena teatterinhoitajana. Elokuvien pyörittämisen lisäksi työhön kuuluu muun muassa lipunmyyntiä ja ohjelmiston rakentamista.

Teknisesti työ on jo niin tuttua, että häntä jännittää vain monimutkaisen suomen kielen käyttö. Kielen omaksuakseen Dessoye on tehnyt paljon töitä, sillä hän on tullut jäädäkseen.

– Suomessa on tärkeä puhua suomea myös ymmärtääkseen kulttuuria.

Maisterinpapereilla Lappiin

Ranskasta kotoisin oleva Dessoye sai ensikosketuksensa Suomeen kymmenen vuotta sitten retkeillessään perheensä kanssa Karhunkierroksella.

– Se oli tosi hyvä loma. Ajattelin, että jonakin päivänä haluan tulla takaisin.

Oikea hetki koitti kaksi vuotta sitten, kun hän valmistui elokuva-alan maisteritutkinnosta Paul Valéryn yliopistosta Montpellier’sta. Hän päätti lähettää Rovaniemen BioRexiin viestin, pääsisikö harjoitteluun.

– He vastasivat, että sopii, Dessoye naurahtaa.

Sen jälkeen hän on työskennellyt myös Kuva-Tähden elokuvateattereissa Vehmaalla, Uudessakaupungissa ja Eurassa sekä käynyt lähes vuoden mittaisen intensiivisen kielikoulutuksen.

Työpaikan saaminen Elävienkuvien teatterista 56 hakijan joukosta tuntui luonnollisesti mahtavalta.

– Paikkakin on todella hieno, hän kehuu Suomen vanhinta, pieteetillä kunnostettua maaseutuelokuvateatteria.

Omaperäisyys viehättää

Dessoye nauraa joskus miettineensä, onko hän syntynyt väärässä paikassa. Niin paljon hän nauttii Suomessa olosta ja etenkin luonnosta.

Kesällä hän on marjastanut, sienestänyt, pyöräillyt ja tutustunut Forssan puistoihin.

– Täällä kaikki on niin rentouttavaa.

Kotimaisista elokuvista Dessoyelle tutuimpia ovat lyhytelokuvat ja Aki Kaurismäen tuotanto. Ranskassa kuvattu Le Havre tuntui aluksi aika erityiseltä, mutta toisaalta omaperäisistä elokuvista hän pitääkin, kuten David Lynchista ja Leos Caraxista.

Dessoye odottaa, että hän pääsee työskentelemään Forssassa niin analogisten mykkäelokuvien kuin viimeisimpien uutuuksienkin parissa.

Elokuvateatterit ovat selvinneet radion, television ja suoratoistopalveluiden pinteessä, joten Dessoye haluaa uskoa niiden selviävän koronakriisinkin yli.

– Elokuvan tekeminen on pitkä prosessi, ja sen elämä yleisölle alkaa vasta salissa. HÄSA

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic