Kulttuuri

Kirja-arvio: Veijariromaani kuljettaa Vekan baarilta Juicen patsaalle

Kimmo Miettinen: Juankoski. Vinopino 2020. 196 s.
Kuva: Vinopino

Hämeenlinnalaisen Kimmo Miettisen uusin romaani on hämmentävä lukukokemus.

Se on veijaritarina HKL:n bussin viimeisestä matkasta eläkeikäisen kuljettajan ja sekalaisen matkustajajoukon kanssa Vantaalta Hämeenlinnan, Lahden, Mikkelin ja Kuopion kautta Juankoskelle.

Seurueen taustat ovat värikkäät. Välillä matkanteon pysäyttävät poliisit, välillä rosvot.

 

Musiikkilehti Rumban perustanut ja Radiomafian Räkärodeo-ohjelmaa vuosia toimittanut Miettinen aloitti kirjallisen uransa musiikkimuistelmillaan. 2010-luvulla hän on laajentanut kaunokirjallisuuden pariin viidellä Liken kustantamalla romaanillaan.

Juankoski on hänen oman kustantamonsa Vinopino oy:n esikoinen. Se on rahoitettu Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun kautta.

51 mesenaattia lahjoittivat kirjaa varten yhteensä 2 590 euroa. Kalleimmalla 500 euron lahjoituksella sai halutessaan nimensä mukaan tarinaan.

Oikeita ja keksittyjä henkilönimiä vilisee tekstissä niin paljon, että on mahdotonta sanoa, mikä niistä on mukana mahdollisen mesenaatin toiveesta.

 

Mesenaatit oikolukivat romaanin ensimmäisen painoksen ja tekivät siihen 31 korjausta. Siitä huolimatta tekstiin on edelleen jäänyt kourallinen painovirheitä.

Sisällöllisistä epäloogisuuksista mainittakoon Vantaalta Hämeenlinnaan saapuvan bussin erikoinen reittivalinta.

Vaikka bussi on tulossa etelästä, se ohittaa ensin Tiiriön ja Sunny Car Centerin mainostolpan, sitten Hämeenlinnan ”nukkuvan torin ja kivisen kirkon” ennen kuin päätyy ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseensa eli Linnanpuistoon ja Vekan baarille.

 

Toisaalta romaani on muutenkin niin absurdi ja kieli poskessa kirjoitettu, ettei sitä kannata arvioida liian ryppyotsaisesti.

Päähenkilö Harri tunnustaa olevansa turhan triviatiedon mestari, joka ei osaa pitää suutansa kiinni edes silloin, kun olisi parempi olla besserwisseröimättä. Miettisellä on kirjoittajana sama taipumus.

Tekisikin mieli sanoa, että vanha kirjoittajan oppi ”kill your darlings” olisi tehnyt romaanille hyvää. Mutta ehkä se ei olisi tässä tapauksessa totta.

Miettisen henkilöhahmojen hervoton puheripuli on jopa yksi romaanin kantavista voimista. Hämettä, Savoa ja viime vuosituhannen musiikkimaailmaa tunteva lukija ilahtuu saadessaan kiinni sanaleikeistä ja muista puolihuolimattomista heitoista.

Päivän lehti

8.8.2020