Kulttuuri Riihimäki

Video: Venetsialaisen Veninin lasitaiteen helmet pääsivät kuin ihmeen kaupalla Riihimäelle

Onnellinen sattuma pelasti Suomen Lasimuseon uuden arvonäyttelyn. Katso videolta Uta Laurénin kertomus lasien matkasta Riihimäelle. Italialaisen lasitaiteen modernisoija Paolo Venini oli kiinnostunut suomalaisten muotoilijoiden tyylistä, eivätkä hänen omat luomuksensakaan näytä tippaakaan vanhentuneilta.
Uta Laurén kuvailee Paolo Veninin näyttelyssä esillä olevien sadan esineen kokonaisuutta harvinaiseksi herkuksi, jonka kaltaista kattausta Suomessa ei tämän jälkeen hetkeen nähdä. Kaikki esineet ovat peräisin yksityiskokoelmista. Kuva: Pekka Rautiainen
Uta Laurén kuvailee Paolo Veninin näyttelyssä esillä olevien sadan esineen kokonaisuutta harvinaiseksi herkuksi, jonka kaltaista kattausta Suomessa ei tämän jälkeen hetkeen nähdä. Kaikki esineet ovat peräisin yksityiskokoelmista. Kuva: Pekka Rautiainen

Venetsialaisen lasimuotoilun suuren nimen Paolo Veninin arvokkaiden teosten saapuminen Riihimäelle osoittautui melkoiseksi jännitysnäytelmäksi.

Jos lasitaide olisi ollut ”kotonaan” Pohjois-Italiassa, Suomen Lasimuseon näyttely olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä. Korona oli estää lasiesineiden haun myös Saksasta, jossa ne olivat esillä maaliskuun alkupuolelle saakka.

– Ensin kuljetusta siirrettiin kertaalleen. Saksalaisten tulliviranomaisten kanssa piti neuvotella tarkkaan, että saimme teokset lopulta hakea Baijerista. Mutta lopulta onnistuimme ja teokset ovat nyt täällä, huokaisee amanuenssi Uta Laurén Lasimuseon kolmannessa kerroksessa Veninin lasiteosten keskellä.

Tiistaina avautunut näyttely on avoinna vuoden loppuun saakka.

Juttu jatkuu videohaastattelun jälkeen.

 

Maljakot ja vaasit näyttävät venetsialaisiksi yllättävänkin moderneilta ja jopa pohjoismaiselta muotoilulta.

Laurén vahvistaa, että Venini oli se suuri nimi, joka nosti italialaisen lasitaiteen 1920–50-luvuilla moderniin aikaan.

Hän kuvailee Paolo Veninin näyttelyssä esillä olevien sadan esineen kokonaisuutta harvinaiseksi herkuksi, jonka kaltaista kattausta Suomessa ei tämän jälkeen hetkeen nähdä.

– Kaikki esineet ovat peräisin yksityiskokoelmista. Meidän jälkeen näyttely palaa ensi vuonna Saksaan, Laurén kertoo.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Suurin osa näyttelyn esineistä kuten nämä tiimalasit ovat Paolo Veninin itse suunnittelemia. Kuva: Pekka Rautiainen
Suurin osa näyttelyn esineistä kuten nämä tiimalasit ovat Paolo Veninin itse suunnittelemia. Kuva: Pekka Rautiainen

Suomalaiset hyvässä maineessa Italiassa

Lakimiestaustastaan huolimatta lasitehtailija Paolo Venini oli innokas ja kokeileva lasimuotoilija.

Hän kiinnostui kansainvälisten muotoilijoiden töistä ja kutsui esimerkiksi suomalaisen Tapio Wirkkalan 1950-luvun lopulla Venetsiaan Muranon tehtaalleen töihin. Wirkkala noudatti kutsua 1960-luvun alussa, ja Veninin lasitehdas valmistaa edelleen hänen tuotantonsa helmiä.

Myöhemmin Veninille matkasivat Suomesta muun muassa Timo Sarpaneva ja Harri Koskinen.

A Canne -sarjan kaadin, juomalasi, malja ja pullo. Kuva: Pekka Rautiainen
A Canne -sarjan kaadin, juomalasi, malja ja pullo. Kuva: Pekka Rautiainen

Seitsemän uutta ja vanhaa tekniikkaa

Paolo Venini kehitti kokonaan uusia valmistustekniikoita ja tulkitsi vanhoja valmistusmenetelmiä uudella tavalla, muotoilu edellä.

– Hän todisti, että myös venetsialainen lasi voi olla modernia ja hillittyä, eikä jokaisessa esineessä tarvitse näkyä kaiken sen, mitä puhaltajat suinkin vain osaavat, Laurén naurahtaa.

Suomen Lasimuseo kokosi yhteen Veninin käyttämät tekniikat.

1. Battuto on Paolo Veninin itsensä kehittämä lasin koristelutekniikka, jossa esineen pintaan hiotaan vieri viereen tai päällekkäin pieniä epäsäännöllisiä kuvioita. Pinta näyttää kuin pienellä vasaralla hakatulta.

2. Inciso-tekniikassa lasin pinta koristellaan hyvin tiheällä kampamaisella hionnalla. Myös tämä tekniikka oli Paolo Veninin omaa käsialaa.

3. Filigrana on vanha muranolainen tekniikka, jossa värillisestä lasimassasta vedetyt lasisauvat sulatetaan yhtenäiseksi levyksi ennen lasin puhaltamista.

4. Diamante eli timanttilasi on puhallettu kahdesti puolimuotissa, johon on aseteltu ristikkäin metallinauhoja luomaan timanttimaisen efektin.

5. Incalmo on Muranon saarella suosittu vaikea tekniikka, jossa useampia puhallettuja ja avattuja samankokoisia aihioita liitetään toisiinsa kuumana.

6. Murrine-teknikassa lasisauvoista leikatut ohuet laatat yhdistetään ja sulatetaan yhtenäiseksi levyksi. Paolo Venini otti jo roomalaisaikana harjoitetun mosaiikkimaisen tekniikan uudelleen käyttöön.

7. Opalino on läpikuultava, värillinen tai valkoinen lasi, joka on koteloitu tai vuorattu läpinäkyvällä verholasilla. HÄSA

Paolo Venini

Italialaisen lasinvalmistajan nimi Venini on enemmän vertauskuva Venetsian lasille kuin mikään muu.

Maineikkaan yrityksen juuret ulottuvat vuoteen 1925, kun Paolo Venini (1895–1959) perusti yrityksen.

Paolo Veninin alkuperäispiirustus maljakosta. Kuva: Pekka Rautiainen
Paolo Veninin alkuperäispiirustus maljakosta. Kuva: Pekka Rautiainen

 Milanosta kotoisin oleva juristi Paolo Venini rohkaistui perustamaan v. 1921 yhdessä venetsialaisen taidekauppiaan Giacomo Cappellinin kanssa uuden lasitehtaan. Cappellinin lähdettyä yrityksestä v. 1925, tehdas jatkoi nimellä Venini & C. Tästä käynnistyi venetsialaisen lasitaiteen uudistuminen.

Karismaattinen, laajakatseinen yrittäjä johti suurella taiteellisella luovuudella lasitehdastaan kuolemansa asti vuoteen 1959. 

Suomen lasimuseon näyttelyssä on esillä 100 esinettä, pääosin kaikkein hienoimpia Paolo Veninin itse suunnittelemia lasiesineitä.

Esineet edustavat yrityksen loistokauden tuotantoa ja ovat jokaisen lasikeräilijän unelma. Esimerkiksi ”Incise”-sarjan esineet näyttävät, miltä värikäs ajaton muotoilu voi näyttää.

Paolo Veninin ansiosta Venetsian lasitaide saavutti muiden yli kantautuvan äänen eurooppalaisen lasitaiteen kuorossa.

Päivän lehti

7.7.2020