Meidän huvit

Illanviettoa Viitasuden tyyliin

Koska tapahtuma oli ja missä? 2.11.2017 Hämeenlinnan Käikälässä Katumajärven rannalla, Terhi Viitasen kotona

Mitä juhlitte? 4.4.2017 Katumajärvellä retkiluisteluonnettomuudessa menehtyneen Tommi Viitasen 50-vuotis in Memoriam -syntymäpäiväjuhlaa, joka osui lähelle myös pyhäinpäivää. juhlistimme myös Aivovammaliiton Tommille myöntämää Elämäntyö-kunniakirjaa. Hän toimi liiton hyväksi monella tapaa mm. tukihenkilönä ja kokemuskouluttajana. Tommi sai aivovamman 17 vuotta sitten jäätyään raitiovaunun alle. Vammastaan huolimatta hän eli täyttä ja antoisaa elämää.

 

Mitä oli ohjelmassa? Tommi (lempinimeltään Viitasusi) oli erämies ja harrasti päivittäin ruuanlaittoa. Söimme Tommin resepteillä loihdittua erähenkistä ruokaa, joimme synttärikahvit, söimme kakut ja muistelimme rakasta aviomiestä, isää, poikaa, vävyä ja ystävää.

Oliko huvia vai hyötyä ja miksi? Tommin lähiomaiset ja ystävät olivat paikalla. Jälleen kerran Tommi, tuonpuoleisestakin sai väen koolle. Tommia on aina luonnehdittu taloyhtiömme sieluksi ja yhteisöllisyyden luojaksi. Hän toimi myös taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajana jopa 9 vuotta. Saimme viettää monta tuntia yhdessä, työstää ja jakaa suruamme ja myös iloita Tommin hienosta elämästä.

Kuka lähetti jutun ja kuka otti kuvan? Tommin vaimo Terhi Viitanen

Keitä on kuvassa? Osa illan vieraista. Vasemmalta: Tommin ex-puoliso ja tyttären äiti Tiina Jalo, tyttären avomies Santeri Tammisto, Tommin kummitäti Tuula Appelroth-Aho, Pentti Aho, Tommin tytär Venla Viitanen, Mattias Tast, Jukka Siren, istumassa Saila Juvonen ja Tommin äiti Marjatta Viitanen, takana Emmi ja Henni Siren, Tenho ja Sirpa Saaranen, Jaana Ojala-Järvi, Ari Järvi, edessä Tommin anoppi Sirkka Jalonen ja oikealla Sari ja Petri Kuivalainen.

Tuoreimpia artikkeleita