fbpx
Mielipiteet

102-vuotias majuri, sotaveteraani kertoo inkeriläispoika Urhon tarinan – Äiti myrkytti itsensä, isä pääsi vankilasta kesällä 1939 ja suunnitteli itsemurhaa, mutta menehtyi keuhkokuumeeseen

Kirjoittaja on 102-vuotias sotaveteraani, joka asuu Hämeenlinnan Ilvesmajassa. Sotilasarvoltaan hän on majuri evp. ja kadettikunnan vanhin eli ikikaaderi. Kuva: Lea Karmala
Kirjoittaja on 102-vuotias sotaveteraani, joka asuu Hämeenlinnan Ilvesmajassa. Sotilasarvoltaan hän on majuri evp. ja kadettikunnan vanhin eli ikikaaderi. Kuva: Lea Karmala

Hämeen Sanomissa 27.3.2022 olleen Alpo Rusin kirjan Kremlin kortti, KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982–1991 arvioinnin luettuani hankin kirjan, jonka lukemisessa olin tätä kirjoittaessani luvussa ”KGB:n aloite Inkerinmaan venäläistämiseksi”.

Jatkosodan jälkeen ilmestyi 1986 kirja Kannaksen kahlaajat, jonka kirjoittaja on E. J. Häkkinen. Hän oli yksi ryhmänjohtajistani JR 6:ssa.

Tässä kirjassa sivulla 175 kerrotaan, että Valkeasaaren valloituksen jälkeen koottiin 3.9.1941 noin 200 suomea puhuvaa inkeriläistä, jotka olivat siellä karjoineen.

Heidän joukossaan oli täysorpo inkeriläispoika 25.3.1928 syntynyt Urho Karvonen.

Olen häneen ystävystynyt. 94-vuotiaana hän asuu Ruotsissa lähellä Norjan rajaa. Hän on joutunut oppimaan ruotsin kielen ja myöhemmin myös tietotekniikkaa. Häneltä sain noin kuukausi sitten 42-sivuiset muistelmansa.

Kerron Urhon vaiheista Inkerinmaalla. Vuonna 1938 keskellä yötä politrukki ja kaksi sotilasta vangitsevat Urhon isän.

Kaikki muut kylät oli tyhjennetty jo vuodesta 1935. Äiti myrkytti itsensä. Isä pääsi vankilasta kesällä 1939 ja suunnitteli itsemurhaa, mutta hän menehtyi vuonna 1940 keuhkokuumeeseen. Urhosta tuli 13-vuotiaana täysorpo.

Inkeriläisjoukko kuljetettiin ensin Terijoelle ja sitten Miehikkälään. Vuoteen 1948 Urho koulutettiin ja hän oli monessa paikassa töissä. Vuonna 1948 Neuvostoliitto vaati inkeriläisiä palaamaan.

Kun Urho ja kolme muuta poikaa kuulivat asiasta, niin he päättivät, etteivät lähde. He lähtivät junalla Ouluun ja sieltä Tornioon, jossa heidät vietiin Ruotsiin. Siellä heidät otettiin avosylin vastaan.

He olivat täysin ummikkoja, mutta kieli oli opeteltava. En tässä puutu Urhon vaiheisiin Ruotsissa. Rannstäter Norjan rajalla tuli hänen ja vaimonsa Elsan asuinpaikaksi. Heillä on yksi poika. Elsa menehtyi varsin nuorena ja Urho elää tyttöystävänsä kanssa.

Muutama kommentti Alpo Rusin kirjasta luettuani sen kokonaan: Siinä todetaan KGB:n hyväksyneen Mauno Koiviston inkeriläissiirrot, mutta toisaalta sanotaan Koiviston vieneen Inkerin itsenäistymismahdollisuudet. Tätä minun on vaikea uskoa luettuani Urhon muistelmat.

Rusin kirja kertoo lukemattomista suomalaisten yhteyksistä KGB:n kanssa, jopa presidentti Koiviston, sivuilla 335–344.

SKP:n saamat rahalahjoitukset, esimerkiksi Arvo Aallon, ovat hämmentäviä, eivätkä varmaan löydy veroluetteloista.

Olli Vuorio

ikikaaderi, 102 v

Menot