Mielipiteet

Mielipide: Äitini nauraisi Lotta Svärd -patsaalle

Lottia jatkosodassa tapahtuneen Viipurin valtauksen jälkeisessä paraatissa 31.8.1941. Kuvaaja: Erkki Majava

Lotta Svärd -järjestö syntyi sisällissodan valkoisten suojeluskuntien toimintaa tukeneen naisten vapaaehtoistyön jatkeena. Suojeluskuntien ylipäällikön määräyksestä 1919 suojeluskuntien naistoiminta järjestettiin Lotta Svärd-järjestöiksi tukemaan suojeluskuntien toimintaa.

Jokaisen naisen oli Lotta Svärd -järjestöön liittyessään vannottava vala suojeluskunnille ja he olivat suojeluskuntien ylipäällikön valvonnan alaisia myös talvi- ja jatkosodissa.

Lotta Svärd valittiin järjestön nimeksi ja esikuvaksi J. L. Runebergin runoteoksesta Vänrikki Ståhlin tarinat.

Näissä runoissa pyrittiin ajan kansallisromanttisen hengen mukaisesti luomaan tarina Suomen urhoollisista sotureista vuosina 1808–09 tapahtuneessa Suomen sodaksi nimitetyssä Ruotsin ja Venäjän välisessä onnettomasti johdetussa ja tappiollisessa sodassa.

 

Runeberg kirjoitti teoksensa muutama vuosikymmen myöhemmin ja se ilmestyi 1800-luvun puolivälissä. Sankaruutta eepoksessa on naisille niukasti tarjolla.

Kuten jokainen Vänrikki Ståhlinsa lukenut tietää, Runebergin runossa kerrotaan Lotta Svärd -eukosta, joka meni oman telttansa kanssa mukaan rintamalle myymään miehille viinaa.

Miehet olivat onnellisia Lotan tarjoamista ryypyistä. Lotan kunniaksi on sanottava, että hän kieltäytyi myymästä viinaa rikkaalle öykkärille ja antoi sen sijaan ilmaiseksi haavoittuneelle, köyhälle pojalle. Suuremmista uroteoista runo ei kerro.

Samaan aikaan, kun Runeberg kirjoitti runonsa Lotta Svärdistä, Krimin sodassa työskenteli vuodesta 1854 alkaen vapaaehtoisena Florence Nightingale.

Kansainvälinen esikuva rintamalla puolueettomana työskentelevästä sairaanhoitajasta ei ollut esillä suojeluskunnan alaisen naisjärjestön perustamisessa. Tavoitteet olivat toiset.

On tehty valtuustoaloite alun perin Forssaan Lions Clubin aloitteesta sijoitettavaksi suunnitellun Lotta Svärd -patsaan pystyttämiseksi Hämeenlinnaan.

Kuvaveistäjä Tiina Torkkeli kertoo, ettei teosta ollut alkuaan tarkoitettu Lotta Svärd -patsaaksi, vaan kyseessä on henkilökohtainen, isovanhempien kirjeenvaihdon pohjalta syntynyt teos.

 

Oma äitini toimi sodan aikana lääkintälottana Monrepos´ssa.

Lääkintälottien tehtävänä oli mm. hoitaa taisteluista tulevat vainajat arkkuihin kotiinkuljetusta varten. En tiedä, pystyvätkö ihmiset nykyään edes kuvittelemaan sellaista työtä.

Kotinsa Karjalaan muuta Suomea puolustaessaan uhranneet evakkoisovanhempani, vanhempani, enoni, tätini ja muut sen sukupolven sodassa olleet eivät koskaan puhuneet näistä kokemuksistaan.

 

Ainoa opetus, jota he painottivat kerta toisensa jälkeen, oli se, että sota on hirvittävää, että siihen ei pitäisi koskaan mennä ja että aina on pyrittävä kaikin keinoin rauhaan ja neuvotteluihin seikkailupolitiikan sijaan.

Voin kuvitella, miten taiteen kauneutta ja laatua rakastaneet mummoni, äitini ja tätini – evakot ja lotat – olisivat kovista kokemuksistaan huolimatta nauraneet sekä Lahteen sijoitettavaksi päätetylle Evakkopatsaalle että ehdotetulle Lotta Svärd -patsaalle aivan hervottomasti.

 

Olen tehnyt pian puoli vuosisataa töitä taiteen ja kulttuurin parissa. Olen ollut mukana hankkeissa, joissa sijoitetaan taidetta yhteiseen kaupunkitilaan. Julkisten taidehankintojen käsittelyä varten on luotu asianmukaiset toimintatavat.

Olen surullisena seurannut sekä Evakkopatsaan että nyt Hämeenlinnaan esitetyn Lotta Svärd -patsaan syntyhistoriaa.

Jos Hämeenlinnassa toimineita lottia halutaan muistaa, historiallisesti oikea sijainti on entisen suojeluskuntatalon yhteydessä joko seinälaattana tai sitten asianmukaisella tavalla valittuna veistoksena.