Mielipiteet

Ehdokasmielipide: Tarvitaan lisää aikuisia tukemaan lasten oppimista

Koulutuskeskus Tavastian datanomiopiskelijat Ari Abdulla ja Samuli Tunturi opettivat lokakuussa vuonna 2014 Toivo Nummelaa ja Aarne Jokista tekemään käskykoodeja Scratch-ohjelmiston avulla hämeenlinnalaisessa Myllymäen koulussa. Kuva: Juhani Salo
Koulutuskeskus Tavastian datanomiopiskelijat Ari Abdulla ja Samuli Tunturi opettivat lokakuussa vuonna 2014 Toivo Nummelaa ja Aarne Jokista tekemään käskykoodeja Scratch-ohjelmiston avulla hämeenlinnalaisessa Myllymäen koulussa. Kuva: Juhani Salo

Tulevat vaalit ovat koulutusvaalit (HäSa 22.3.). Koulutukseen satsaaminen on sekä taloudellisesti että inhimillisesti järkevää.

Oppilaat tarvitsevat opettajaa ja läsnä olevia aikuisia. Kohtaamiselle tarvitaan aikaa. Opetuksen minimituntimäärää tulee nostaa ja lisätä tarvittaessa aikuisia tukemaan niiden oppilaiden oppimista, joilla on ongelmia oppimisen ja itsesäätelyn kanssa.

Resurssipula vaivaa koulua. Ongelmat tiedostetaan, mutta valitettavan harvoin toimitaan. Tähän ei ole enää varaa.

Suomessa on tällä hetkellä yli 60000 syrjäytynyttä nuorta ja lähes 100000 tehostetun tai erityisen tuen perusopetuksen oppilasta.

Samaan aikaan yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 19,9 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030, on meillä käsillä kestämätön tilanne, jos nyt tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia ja nuoria ei saada ohjattua koulupolun läpi työelämään asti.

Minimituntimäärän nostaminen yhdellä tunnilla maksaa yhteiskunnalle noin kuusi miljoonaa euroa. Jos minimituntimäärää nostetaan läpi perusopetuksen, ovat kustannukset noin 54 miljoonaa euroa.

Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle ovat Sitran ja THL:n laskujen mukaan noin 300 000 euroa. 60 000 nuoren kustannukset ovat siis noin 18 miljardia euroa. Syrjäytymisen kierteen katkaiseminen tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin se, että emme tee säästösyistä mitään.

Erityisen tuen oppilaat saavat useammin henkilökohtaista apua koulunkäyntiin kuin tehostetun tuen oppilaat. Koulunkäyntiavustajan palkkakustannukset vuositasolla ovat noin 30000 euroa.

Vaikka kustannukset ovat hyvin kohtuulliset, ei koulunkäyntiavustajia riitä kaikille tarvitsijoille. On selvää, että myös tehostetun tuen lapset ja nuoret hyötyisivät aikuisen läsnäolosta ja tuesta.

Voisiko kolmannen sektorin hyödyntäminen olla yksi ratkaisu, jolla voitaisiin tukea tehostetun tuen oppilaiden koulunkäyntiä ja elämänhallintaa?

Tästä yhtenä esimerkkinä Oma kamu -toiminta. Vai olisiko yksi ratkaisu kunnallisen koulunkäyntiavustajien pankin luominen, josta akuuttiin tilanteeseen saataisiin heti lähiaikuinen avuksi, jolloin ongelmat eivät ehtisi kasvaa liian suuriksi?

Uusia toimintamalleja on kehitettävä ja niitä resursoitava, jotta syrjäytymisen kierre saadaan katkaistuksi jo varhaisessa vaiheessa.

Taloustieteen emeritusprofessori Siksten Korkman toteaa Helsingin Sanomien kolumnissa (HS 8.1.): ”Hyvin kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”).” Olen hänen kanssaan samaa mieltä.