Luottamus. Mistä saisimme sitä lisää? Eduskuntavaaleissa yksi keskeisistä teemoistani oli luottamuksen lisääminen päätöksenteon ja kansan välille. Ei mikään pieni tehtävä, mutta suuretkin tavoitteet lähtevät parhaiten liikkeelle pienin askelin.
Vaaleissa jäin rannalle, mutta luottamus tai ennemminkin sen puute on pysynyt ajankohtaisena aiheena. Sen huomaa, avasi lehden tai selaimen minä päivänä hyvänsä.
Epäluottamus ja katkeruus tuntuvat korostuvan Kanta-Hämeessä tai sitten vähemmistö on saanut ääntään kuuluville poikkeuksellisen paljon.
Luottamus on välttämätön osa yhteistyötä ja sillä on kriittinen rooli alueiden elinvoiman vahvistamisessa. Mikäli kuntalaiset eivät luota päätöksentekijöihin tai virkakoneistoon, luottamushenkilöt viranhaltijoihin tai kunnat toisiinsa, on todella vaikea saada aikaiseksi positiivista kehitystä, sanottiin juhlapuheissa mitä hyvänsä.
Yhteisöllisyys ja luottamus toimivat hedelmällisenä alustana ideoille, tekemiselle, kasvulle ja oppimiselle. Luottamus on tietenkin myös ansaittava, mutta johtuuko epäluottamus mielipide-eroista vai aidosta petoksesta? Kysyn vain.
Epäluottamukselle on monia perusteltuja, mutta myös perusteettomia syitä. Ihminen on siitä jännä tapaus, että epäluottamukseen voi riittää vähäinenkin mutu-tuntuma tai tunnepitoinen ensisilmäys. Se kuitenkin kantaa pitkään ja käsityksiä on vaikeaa muuttaa.
Toinen korostuva piirteemme on ideoiden alasampuminen ja epäonnistumisista ristiinnaulitseminen. Älkää käsittäkö väärin, eri mieltä saa olla ja kohtuuttomilta tuntuvien asioiden arvostelu on täysin oikeutettua. Kohtuus silti kaikessa. Samassa veneessä ollaan.
Useimmilla kunnilla sekä kaupungeilla on käytössään entistä vähemmän resursseja, mutta entistä suuremmat menot. Kuntalaisten on mitoitettava odotuksensa tähän todellisuuteen ja ymmärrettävä myös oman vastuun merkitys. Julkinen raha ei riitä kaikkeen ja silti kehitys sekä kilpailu muita alueita vastaan vaatii myös kokeilua, proaktiivisuutta ja kohtuullista riskinottoa.
Toimintaympäristö on täysin toinen kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Olen samalla huolestunut keskustelukulttuuristamme. Kun esimerkiksi yksi tunnetuimpia maakuntamme poliitikkoja käyttää palstatilansa jatkuvaan kritisointiin ideoinnin ja rakentavan vuoropuhelun sijaan, emme tee Kanta-Hämeelle tai sen asukkaille palvelusta, vaan vedämme mattoa alta. “Hyvä kello kauas kuuluu, huono viel’ kauemmas.”
Kritiikkiä saa esittää, mutta meidän tulisi osata myös keskustella, iloita, kiittää ja antaa anteeksi. Tämä rakentaa luottamusta välillemme ja uskoa tulevaisuuteen.
Niitä tarvitsemme, jos haluamme kauniin ja potentiaalia omaavan maakuntamme kehittyvän sekä saavan ansaitsemaansa huomiota.
