Mielipiteet

Hämeenlinnan johto vastaa: Lähihoitajat ovat kaupungille tärkeitä – Järjestelyerää ei voinut jakaa koronakorvauksena

Vanhustenhoidossa tehdään jatkuvasti arvokasta ja läsnä olevaa työtä, niin Hämeenlinnassa kuin muissakin kunnissa. Kuva: Tomi Glad/ LM
Vanhustenhoidossa tehdään jatkuvasti arvokasta ja läsnä olevaa työtä, niin Hämeenlinnassa kuin muissakin kunnissa. Kuva: Tomi Glad/ LM

Tällä viikolla on käyty lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa paljon keskustelua siitä, miten Hämeenlinnan kaupungin lähihoitajien työtä ja joustamista koronavuoden aikana ei arvosteta.

Kaupungin koko henkilöstö on maaliskuun 2020 alusta lähtien työskennellyt poikkeuksellisissa työoloissa, on joustettu ja sopeuduttu erilaisiin työjärjestelyihin, lisätehtäviin ja muuttuviin tilanteisiin.

Kiitoksena tästä kaupunginhallitus teki kokouksessaan 15.2.2021 päätöksen henkilöstön palkitsemisesta sähköisillä liikunta- ja kulttuuriseteleillä arvoltaan 100 euroa henkilöltä. Setelien pienhankintakilpailutus on tällä hetkellä käynnissä ja pyrimme saamaan setelit henkilöstölle jakoon toukokuun aikana.

Järjestelyerän jakamisen perusteet unohtuneet keskustelussa

Keskusteluissa järjestelyerän tarkoituksesta sekä neuvottelumenettelyistä on noussut esiin sellaisia seikkoja, jotka valitettavasti antavat virheellistä tietoa sekä kaupungin henkilöstölle että kaupunkimme asukkaille. Haluamme oikaista tietoa KVTESin mukaisen järjestelyerän jakamisen perusteista, sekä syistä miksi erä on kohdistettu tällä neuvottelukierroksella toisiin ammattitehtäviin.

Kunta-alalla jaossa oli 1.4.2021 lukien sekä 1 %:n yleiskorotus että 0,8 %:n järjestelyerä. Pääsääntöisesti yhden prosentin yleiskorotus maksetaan koko henkilöstölle seuraavan palkanmaksun yhteydessä.

Järjestelyerästä, joka yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (KVTES) on 0,8 % maksettavien palkkojen summasta, sen sijaan neuvotellaan ammattijärjestöjen edustajien kanssa.

Neuvotteluissa haettiin kompromissia

Järjestelyeräneuvotteluita on käyty helmikuusta 2021 lähtien ja neuvotteluissa haettiin ja tehtiin kompromissiratkaisuja. KVTES:ssa on sovittu järjestelyerän jakamisen ehdoista seuraavasti:

”Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esimiesasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.”

Järjestelyerää ei voinut käyttää palkintona koronavuoden joustoista

Järjestelyerää ei siis ohjeiden mukaan tule käyttää palkintona joustamisesta koronavuoden aikana. Järjestelyeräneuvottelut on käyty jokaisen KVTES:n palkkaliitteen osalta erikseen varmistaen näin erän tasapuolisen jakautumisen.

Ammattijärjestöt ovat ennen neuvotteluita toimittaneet omat esityksensä järjestelyerän kohdentamisesta. Nämä ehdotukset on yhteen sovitettu muiden ammattijärjestöjen ehdotusten ja työnantajan tarpeiden kanssa.

Neuvottelutuloksen mukaan loppuratkaisu oli sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osalta kompromissi, jossa järjestelyerä kohdentuu mm. Vanajaveden sairaalan sairaanhoitajille, ensihoitajille, kotihoidon lähihoitajille, perhehoitajille, sairaankuljettajille, Pollentie nuorisokodin ja vammaisten päivätoiminnan ohjaajille, sosiaalityöntekijöille ja esimiehille.

Jaettava summa on rajallinen

Järjestelyeränä jaettava summa on rajallinen eikä se mitenkään riitä tyydyttämään kaikkien ammattiryhmien tarpeita. Kaikkien lähihoitajien palkkoja ei voitu tällä järjestelyeräkierroksella korottaa, mutta tähän ammattiryhmään on kohdistettu ylimääräisiä palkankorotuksia 1.1.2020 ja 1.1.2021.

Näiden korotusten kustannusvaikutus kaupungille on ollut vuositasolla yhteensä noin 300 000 euroa.

Koko henkilöstö tekee merkityksellistä työtä

Hämeenlinnan kaupungin koko henkilöstö tekee erittäin merkityksellistä ja tärkeää työtä kukin omalla toimialallaan.

Koronavuosi on haastanut koko henkilöstöämme löytämään keinoja ja joustoja niin tuottamaan, kuin kehittämään palveluita poikkeusaikana, jotta kaupunkimme asukkaat saisivat parasta mahdollista palvelua myös vallitsevassa tilassa.

Arvostamme jokaista kaupunkimme tekijää ja osaajaa, oli kyse sitten lähihoitajasta, sairaanhoitajasta tai kenestä tahansa, joka mahdollistaa kaupungin palvelut. Haluamme myös vilpittömästi luottaa siihen, että kevään edetessä kesään löydämme raha- ja huolikeskusteluiden rinnalle aitoa tunnetta ja kokemusta siitä, että pääsemme koronavaiheen ja paineisemman työvaiheen yli kohti parempia aikoja – yhdessä.

 

Juttua muokattu 8.4.2021 kello 11:50: apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon nimi poistettu allekirjoittajien joukosta.

 

Lue myös: Tässä on kaupungin kiitos korona-taistelijoille – Arvostus pyöreä nolla! (Lyhyesti lukijoilta, 7.4.2021)

Hämeenlinna jättää sadat hoitajat ilman paikallista palkankorotusta (6.4.2021)