fbpx
Mielipiteet

Psykoterapeutin mielipide: Ihminen ”tekee sen, mitä pitää tehdä” – Ihminen ei ole kone, vaikka muuta väitetään

Monet hoiva-alan työntekijät kokevat raskaaksi sen, kun dokumentointi vie aikaa hoitotyöltä. Kuva: Sara Aaltio

Ihminen on tunteva, kokeva, merkityksiä muodostava, ajatteleva, toimiva, toiseen ihmiseen tunnesuhteita muodostava, huolta ja vastuuta itsestä sekä toisista tunteva. Ihmisellä on kasvun ja kehityksen prosessissa rakentunut mieli, minuus ja oma persoona. Rakennamme omaa elämäämme suhteessa toisiin ihmisiin ja opimme kokemuksista.

Elämässä merkityksen ja ajan kokemus kasvaa siitä tunteesta, että kokemukset liittyvät toisiinsa.

Työelämässä koetuista kokemuksista muokkaamme mielessä käsityksiä todellisuudesta ja toimintaamme ohjaavista ammatillisista arvoista. Näin muodostuu esimerkiksi hoiva-, kasvatus- ja hoitotyön ammateissa toimintaa, joka perustelee niiden tarkoituksen ja päämääräsuuntautuneisuuden.

Teknologiasta, insinööritieteestä on tullut auttamistyössä numeraalisella tiedolla toteutuva johtajuuden toiminto, ei sen apuväline. Auttamis- ja hoivaprosesseja hallinnoivat ihmiset ovat kadottaneet käsityksen ja ymmärryksen alan vaativaa perustehtävää tekevien ihmistyön sisällöstä. On kadonnut käsitys ihmisestä apua tarvitsevana ja käsitys ihmisestä auttajana.

Johtajuuden tulisi tukea auttamisen tavoitteen ja sen sisällön edellyttämää prosessia. Se sijaan avuksi on otettu lomakkeita, iskusanoilla ilmaistavia ohjelmia. Kokeneita työntekijöitä ei ole kuultu, heidän koulutuksensa ja kokemuksensa on ohitettu.

Ulkomailta ostetut kalliit ohjelmat ovat tulleet veronmaksajien maksettaviksi. Miten edellä oleva on julkisessa terveyden- ja sairaanhoidossa mahdollista?

Ohjelmat eivät ole toimineet, mutta Suomella on varaa tuhota hoiva- ja hoitoalan arvostettuja, pitkiä koulutuksia suorittaneiden osaaminen ja ammatit, hoitajista lääkäreihin. Prosesseja hallinnoivien ja työntekijöiden välisen dialogin katkeamisella on ollut vakavat seuraukset, jotka näkyvät ajankohtaisessa hoito- ja hoiva-alan kriisissä.

Kehitetyt teknologian ohjelmat tunkeutuvat väkivaltaisesti auttajan ja autettavan suhteeseen. Menetelmästä tulee tavoite, kun suhde autettavaan ihmiseen ja hoitoaika käytetään mm. dokumentointiin. Perustehtävä siirtyy autettavasta potilaasta hallintoa palvelevaksi. Toimivat hoitoprosessit estyvät perustehtävän tavoitteen hämärtyessä.

Todellisuudessa hoitoalan ammattilaiset kantavat taakkasiirtymää koko kasvatus-, hoiva- ja hoitotyön sekä erikoissairaanhoidon puolesta. Kun työtä ei voi tehdä oman osaamisen ja ammatillisten arvojen mukaisesti , työntekijä kokee stressiä, josta seuraa uupumista vakavine seurauksineen. On kyse myös hoitajien palkkauksen jälkeen jäämisen korjauksesta. Edellä kuvatut yhä vaikeutuneet työolosuhdeilmiöt ovat tuttuja kaikille ammattiryhmille.

Digitalisaation piti olla työtä helpottavaa, mutta nyt siitä on tullut ” diktatuurista ” systeemistä vallankäyttöä, joka tuhoaa ammatilliset suhteet, jotka tarvitaan kasvuun, opetukseen, auttamiseen, hoivaan ja hoitamiseen. Puhumattakaan vaikutuksesta kasvatus- ja auttamistyötä tekevien omaan elämään ja sieltä ammennettavien voimavarojen jatkumiseen.

Taakkojen kantajiksi ovat tulleet lapset, nuoret, vanhukset ja naiset, joiden tunne-elämällä on merkitystä sekä omaan, että yhteiskunnan tulevaisuuteen. Eettisesti työtä tekevät ammattilaiset eivät taivu koneen osiksi ja inhimilliset voimavarat eivät voi virittäytyä koneiden mukaan. On aika pysähtyä yhteisten merkitysten etsimiseen.

Fil.prof. Sara Heinämaan mukaan (2015) jokainen kulttuuri, joka kadottaa keskeiset päämäärämerkityksensä ja yhdessä tekemisen mielen, joutuu lopulta kokonaisvaltaiseen kriisiin. Näin kävi 1930-luvun Saksassa, jossa merkityksistä tyhjentyneiden sääntöjen seuraaminen johti viime kädessä järjestelmällisille tuhoamisleireille.

Yhteisten merkitysten kadottaminen johtaa ihmisyyden tuhoamiseen, jonka ymmärtämisen kautta tilanteelle on mahdollista tehdä jotain. Se voi toteutua ihmisen ihmisyyden, ihmiskäsitysten, sisäisen tunne-elämän, ihmisen mielen ja kokemusten sekä merkitysten palauttamisella. Edellä olevat edellyttävät yhteyttä ja suhdetta itseen ja toiseen, kokemusten sekä todellisuuden jakamista.

Tuomas Kyrön kirjaan perustuva, Mika Kaurismäen ohjaama elokuva: Mielensä pahoittaja, Eskorttia etsimässä on koskettavat kuvaus ihmisen hyvyydestä, pahuudesta, huolenpidosta toisesta ihmisestä, anteeksiannosta, arvoista ja vastuusta. ”Tein sen, mitä piti tehdä”.

Pirjo Tuhkasaari
psykoterapeutti, Hämeenlinna

Menot