Mielipiteet

Kesämielipide: Huilaaminen on edullista luksusta

Kesällä voi olla rentouttavinta olla vaan, muuallakin kuin uimarannalla. Kuva: Juhani Salo
Kesällä voi olla rentouttavinta olla vaan, muuallakin kuin uimarannalla. Kuva: Juhani Salo

Kesä on menossa, juhannus on vietetty ja lomakausi on käynnistynyt. Nyt on aikaa tehdä kaikenlaista kivaa.

Nyt voi uida, nyt voi lähteä matkalle, nyt voi istua terassilla olutta maistelemassa, nyt voi lähteä lenkille, nyt on aikaa ostaa hyviä kesävaatteita – vaikka niitä valmiiksi revittyjä housuja.

 

Nyt voi tehdä vaikka mitä, kukin mielihalujensa mukaan. Nyt voi harrastaa urheilua tai kulttuuria. Nyt voi mennä vaikka kesävierailulle mummolaan tai sukulaisten mökille tai Linnanmäelle tai Särkänniemeen. Pian voi mennä kesäteatteriin, joita on joka puolella.

Harrastusmahdollisuuksia on niin paljon, että valinta on vaikeaa. Näin nyt, kesällä, mutta samoin on talvellakin sekä syksyisin ja keväisin.

 

Koko ajan “pitää” harrastaa, kun se virkistää ja piristää. Se vasta on kovaa touhua, kun perheet harrastavat.

Kun perheen lapsista yksi harrastaa viulunsoittoa, toinen jääkiekkoa ja kolmas ratsastusta, se merkitsee heidän kuskaamistaan autolla kaikkiin harrastuspaikkoihin.

Vielä kouluiässä olevat lapset eivät voi itse mennä kaikkiin harrastuksiin autolla, joten vanhempien on heidät vietävä. Siitä tulee vanhemmille harrastuksiin viennin harrastus.

Syntyy hiukan ongelmia, jos vanhemmat ovat vuorotyössä. Ongelmia tulee lisää, jos perheen äiti itsekin harrastaa esimerkiksi kuorolaulua ja perheen isä uintia ja keilailua.

 

Sellainenkin on mahdollista, jopa usein todennäköistä, että kaikkiin mukaviin harrastuksiin osallistuminen ympäri vuoden aiheuttaa rahapulaa. Harrastaminen ei ole ilmaista. Jos rahat eivät riitä kaikkiin harrastuksiin, perheissä tulee riitoja ja rähinöitä.

Siispä nyt, tänä kesänä, monissa perheissä voi olla syytä harkita kesäharrastusten vähentämistä. Jos välttämättä pitää jotain harrastaa, kannattaa ehkä harrastaa huilaamista. Esimerkiksi puistoon meno voi olla hauskaa – siellä voi vaikka makailla puiston penkillä. Limskaa ja pullaa mukaan, samoin joku lippalakki, ettei aurinko paista silmiin.

Uskokaa pois, siinä puiston penkillä maatessa hermo lepää. Jos penkki on varjossa, puun alla, ei tule oikeastaan hikikään. Ja – hyvä sekin – rahaa säästyy. Ehkä sille on jotain käyttöä.

Lomalla pelkkä huilaaminen on oikeastaan luksusta.