Mielipiteet

Lulu Ranne (ps.): Lasten hyvinvointi on nostettava viimeinkin tärkeimmäksi

Lapsia keinumassa pihakeinussa vuosi sitten lokakuussa forssalaisella kerrostaloalueella. Kuva: Lassi Puhtimäki
Lapsia keinumassa pihakeinussa vuosi sitten lokakuussa forssalaisella kerrostaloalueella. Kuva: Lassi Puhtimäki

Koronakriisin vaikutukset varhaiskasvatukseen, koulunkäyntiin ja lastensuojeluun ovat korostaneet kuntien resurssien ja toimintakulttuurien eroja. Myös lapsiperheiden voimavarojen erot sekä lasten oikeuksien polkemiset ovat nousseet entistä vahvemmin esiin.

Peruskoulusta syrjäytyneiksi päätyvät nuoret tai esim. Hämeenlinnan lastensuojelun vakavat ongelmat ovat seurauksia vuosia sitten pieleen menneistä asioista. Lastensuojelun sinänsä tärkeä oikeusturvan hinkkaaminen tai oppivelvollisuuden kallis ja tehoton pidentäminen eivät auta itse perusongelmaan.

Ongelmien periytyminen katkaistava

Perusongelma on lapsiperheiden ongelmien syntyminen ja periytyminen. Periytymisen katkaisevan, ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen määrälliset ja laadulliset puutteet ovat järkyttäviä.

Nobelin palkinnon saanut professori James J. Heckman on osoittanut, että panostaminen heikommassa asemassa olevien perheiden 0–5-vuotiaiden lasten kognitiivisiin ja sosiaalisiin taitoihin on avainasemassa myöhemmän tasa-arvoisen kehityksen kannalta. Pienimpien lasten kohdalla tämä tarkoittaa nimenomaan perheen aikuisten tukemista.

On panostettava lapsiperheisiin

Jos haluamme estää tulevaisuuden nuorten syrjäytymisen toisella asteella, on panostettava tämän päivän lapsiperheisiin.

Vaikka edellä olevasta lienee varsin laaja yhteisymmärrys, on poliittisilla päättäjillä suuria vaikeuksia saada merkittäviä parannuksia aikaan. Vaikeudet näkyvät erityisen hyvin nyt, kun sekä kuntien että valtion ensi vuoden talousarvioita valmistellaan. Kunnissa höylätään ja valtio kylvää velkarahaa ilman järkeä.

Tarvitaan merkittävä muutos tärkeysjärjestykseen

Koska rahat eivät riitä kaikkeen, edellyttäisi lasten hyvinvoinnin todellinen turvaaminen niin valtion kuin kuntienkin talouden tärkeysjärjestyksen merkittävää muutosta.

Tämä vaatisi paitsi suuria rahansiirtoja hallinnon sektoreilta toisille, myös suuria järjestelmätason muutoksia sektoreiden sisällä.

Muutoksien esteinä ovat julkisyhteisöjen päätöksentekojärjestelmät itse. Vääristynyt lähtökohta on, että toiminnan parantaminen vaatisi aina lisää rahaa, ja säästäminen tarkoittaisi aina leikkaamista palvelujen laadusta ja määrästä. Ei itse rakenteesta.

Mikään hallinnon sektori ei suostu supistamaan itseään hallitusti ja rakentavasti vaikkapa 10–20 prosenttia jonkin toisen sektorin hyväksi. Ei, vaikka kokonaisuus olisi siten parempi ja halvempi.

Tarvittavia ohjauskeinoja ei ole – Valta on keskittynyt virkamiehille

Kriitikoilta tivataan yksityiskohtaisia toimenpidelistoja, vaikka niitä ei ole vallassa olevillakaan. Tosiasiassa sen paremmin hallituksilla, valtuustoilla kuin eduskunnallakaan ei ole tarvittavia ohjauskeinoja eikä pääsyä tarvittaviin tietoihin järjestelmän ja sen tärkeysjärjestyksen muuttamiseksi. Valta ja tieto ovat keskittyneet rakenteita ylläpitäville virkamiehille.

Esimerkiksi, vuoden vaihteessa valtiolla oli 7 063 eritasoista asiantuntijaa, 6 108 tarkastajaa, 2 375 johtajaa ja päällikköä, 1 929 tutkijaa, 1 425 suunnittelijaa sekä tuhansia sihteereitä, assistentteja jne. Silti veroalamaisen näkökulmasta useissa prosesseissa aikaa kuluu valtavasti pelkkään odottamiseen ilman, että kukaan tekee mitään. Tähän päättäjät eivät talousarvion keinoin pääse millään käsiksi.

Lasten hyvinvointi on paras investointi

Lasten hyvinvointiin panostaminen on paras investointi, jonka Suomi voi tehdä. Se on investointi, joka on pakko tehdä. Se vaatii tärkeysjärjestyksen muuttamista sekä talousarvioiden tekotavan ja julkisen talouden täysremonttia.

Lulu Ranne

kansanedustaja (ps.), valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen  ja diplomi-insinööri

Hämeenlinna

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic