Mielipiteet

Lulu Ranne (ps.): Tarvitaan perusjärkeä ja hyvää johtamista

Valtuutettu Lulu Ranne (keskellä) Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa marraskuussa vuonna 2017. Kuva: Pekka Rautiainen
Valtuutettu Lulu Ranne (keskellä) Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa marraskuussa vuonna 2017. Kuva: Pekka Rautiainen

Lähestymme niitä päiviä, jolloin valtiolta ja kunnilta käy käsky, että kaikki on taas verolle pantava. Jälleen on myös käymässä niin, että verotulot eivät riitä kaikkien mielihalujen katteeksi.

Kun yritykset myyvät hyödykkeitä voittoa tuottaakseen, keräävät valtio ja kunnat veroja tuottaakseen palveluita. Tavoitteena ei ole voitto, vaan terveellinen, turvallinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta.

Valtio ja kunnat mieltävät myös kilpailevansa muiden valtioiden ja kuntien kanssa, kuten yrityksetkin keskenään.

Kaikki yrittävät saada panoksillaan haluttuja tuotoksia, ja hinta-laatusuhteenkin pitäisi olla kohdillaan. Lisäksi tulojen pitäisi riittää menojen kattamiseen – aivan niin kuin kotitalouksissa.

Velkaantuminen ei paranna asemaa

Menojen ylittäessä tulot, kilpailutilanteessa oleva taloudellinen toimija ei voi parantaa asemaansa velkaantumalla tai heikentämällä hinta-laatusuhdetta. Näin sekä valtio että pääosa kunnista ovat kuitenkin tekemässä.

Valtio velkaantuu, kunnat suunnittelevat nostavansa hintaa ja leikkaavansa palveluiden laatua ja määrää. Myös Hämeenlinna.

Hämeenlinnan kokdem-johdon mukaan ainoa tapa tasapainottaa taloutta on nostaa veroja ja leikata peruspalveluiden määrää ja laatua.

Omat kustannukset otettava haltuun

Ikään kuin kaupungin oma ja ostettu palvelutuotanto olisivat jo huippuunsa trimmatut. Ratkaisu ei piilekään epätoivoisessa lisätulojen metsästämisessä tuhoisilla hankkeilla, vaan omien kustannusten haltuun otossa. Tämä on mahdollista tinkimättä oikein painotettujen peruspalveluiden laadusta tai määrästä.

Hämeenlinnalla kolme tuottavuusongelmaa

Hämeenlinnalla on ainakin kolme tuottavuusongelmaa: oma palvelutuotanto, arvoa lisäämättömät tai tuhoavat toiminnot, sekä suurimpana ostetut palvelut.

Aloitetaan pienimmästä ongelmasta. Kaupungin omat henkilöstökulut ovat pysyneet samassa noin 150 miljoonassa eurossa 10 vuotta 2009–2019. Tietoa panos-tuotos-suhteen kehityksestä ei ole.

Vain epämääräinen visio

Kaupungilla on strategian sijaan vain epämääräinen visio. Ilman pätevää strategiaa ei voi määritellä tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla tavoitteisiin päästään. Kaupunkia ei voi johtaa, jos ei tiedä millä toimilla tavoite saavutetaan, eikä pysty mittaamaan edistystä.

Toiseksi Hämeenlinnalla menisi ihan hyvin ilman epäonnistuneita hankkeita, jotka ovat lisänneet velkaa ja toimintakuluja ilman vastaavia tuloja. Kaupungin tuloslaskelman rivi ”muut toimintakulut” on kymmenessä vuodessa kaksi ja puoli kertaistunut 8,6 miljoonasta 20,6 miljoonaan euroon.

Lainakanta lähes tuplaantunut

Lainakanta on lähes tuplaantunut. Kaikki sellainen, joka ei tuota kaupungille lisätuloja ja turvaa asukkaiden peruspalveluja pitää jättää tekemättä.

Kolmanneksi verovaroin palkatun henkilöstön määrä on kasvanut räjähdysmäisesti yrityksissä. Ulkoisten palvelujen ostot ovat 10 vuodessa kasvaneet 157,6 miljoonasta 242,4 miljoonaan euroon. Ostot ovat vain osittain perusteltuja.

Sairaanhoitopiirin osuus koko ostopotista on iso mutta laskeva. Nyt kustannuksiin on vaikeaa vaikuttaa. Ostojen perkaaminen on hidasta, eikä sitäkään johdeta tai mitata kunnolla.

Näihin edellä esitettyjen kokonaisuuksien perkaamisessa ja trimmaamisessa ei ole mitään oikeistolaista tai vasemmistolaista. Oikeistolaisuutta ovat pyhät ostot ja älyttömät hankkeet, vasemmistolaisuutta, jos henkilöstöä ei saa lainkaan sopeuttaa.

Järkevyyttä taloudenpitoon

Perussuomalaiset edustavat kantaa, jossa asukkaiden peruspalvelut ja siten kunnan elinvoima turvataan parhaiten perusjärkevällä taloudenpidolla, ei ideologialla.

Hämeenlinnan pelastaminen vaatii ennen kaikkea hyvää johtamista, josta on nyt ollut pulaa ainakin 20 vuotta.

Lulu Ranne

kansanedustaja (ps.), valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Hämeenlinna

Päivän lehti

31.10.2020

Fingerpori

comic